Viestintäpäällikkö Simo Repo on omalla paikallaan Munkkiklubi 3 (Kirjebloggarit) -blogissa. Hänen ah-aiheensa ovat työ, valta ja vastuu.
Tässä riittää pohdittavaa kuin Talouden madonluvuissa.
Iltahartaus to 15.11.2012
Juha Tanska, kirkkoherra, Kymi
Viisi valtakuntaa (Dan. 2:31-41,44)
Tämän viikon Vanhan testamentin teksti Danielin kirjan toisessa luvussa taipuu vain vaivoin iltahartaudeksi. Teksti on poliittinen. Se jättää levottoman olon. Se heijastelee syntyaikansa tapahtumien herättämiä tulkintoja, pelkoja ja toiveita juutalaisten keskuudessa. Teksti on kertomus on unesta, ja unta seuraavasta selityksestä:"Sinulle, kuningas, kuninkaiden kuningas, on taivaan Jumala antanut valtakunnan, vallan, voiman ja kunnian. Hän on myös antanut kaikkialla valtaasi ihmiset, maan eläimet ja taivaan linnut ja tehnyt sinut niiden herraksi. Sinä olet kultainen pää. Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, vähäisempi kuin sinun, ja sitten kolmas valtakunta, pronssinen, joka on hallitseva koko maailmaa. Vielä on tuleva neljäs valtakunta, luja kuin rauta, ja niin kuin rauta murskaa ja särkee kaiken ja niin kuin rauta rikkoo, niin se on murskaava ja rikkova kaikki muut."
Neljä valtakuntaa. Mitä ne valtakunnat voisivat olla omassa historiassamme? Ensimmäisen valtakunnan rippeitä muistan vielä kansakoulusta. Sen voisi kiteyttää näin: Jumala on johdattanut kansaamme läpi historian, antanut sille lopulta itsenäisyyden ja varjellut sotien kurimuksen läpi. Tuota ensimmäistä valtakuntaan kannatteli usko siihen, että kaiken takana on Jumala, tai Henki, joka antaa historian tapahtumille perimmäisen tarkoituksen ja suunnan.
Ensimmäisen valtakunnan henkinen perustus alkoi murtua 1900-luvun alkuvuosikymmenistä lähtien. Oli vaikea uskoa Jumalan hyvään kaitselmukseen maailmassa, joka oli kokenut sotien joukkotuhojen ja keskitysleirien ja kauhut. Usko Jumalan kaitselmukseen murtui, mutta jotain siitä jäi jäljelle: usko siihen, että historialla on merkitys ja suunta: kehitys. Suomestakin rakennettiin sotien jälkeen pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Kansakoulu vaihtui peruskouluksi. Suomesta rakentui moderni yhteiskunta, toinen valtakunta.
Kolmas valtakunta (ja tätä ei pidä sotkea Hitlerin kolmanteen valtakuntaan) on se, mitä olemme eläneet 1980-luvun loppupuolelta lähtien: jälkimoderni aikakausi. Olemme laajalti kadottaneet uskon yhteiseen edistykseen ja historian perimmäiseen tarkoitukseen. Murtunut on usko suuriin yhteisiin kertomuksiin, jotka antavat meille tarkoituksen ja päämäärän. Tilalle ovat tulleet yksittäisten ryhmien ja yksilöiden kertomukset ja merkitykset. Jokaisen pitäisi rakentaa oman elämänsä tarina.
Tämä kolmaskin valtakunta on jo jäämässä taakse. Olemme siirtymässä vähitellen neljänteen valtakuntaan. On vaikea hahmotella neljännen valtakunnan ääriviivoja, sillä elämme sen keskellä parhaillaan. Jotain saattaa silti havaita.
Elämme toisistaan etääntyvien todellisuuksien yhteiskunnassa. Näitä todellisuuksia – työssä käyvät, työttömät, erittäin hyvin tai pahoin voivat, eri kansallisuudet, eri uskonnot, laitoksiin sysätyt, koulutuksesta syrjäytyneet, erilaiset maailmankatsomukset – näitä todellisuuksia liittävät toisiinsa vain haurastuvat säikeet. Kun ihmisiä toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan kiinnittävät merkitykset kokonaan katoavat, pahoinvointi, käsittämätön väkivalta ja ihmisyyden sortaminen voimistuvat. Elämys- ja mielihyväteollisuuden ilmiöt ja laitteet antavat jonkinlaisen sisällön suurelle joukolle. Samalla näistä tuotteista ja palveluista monet on tehty oloissa, joissa ihmiset työskentelevät orjuuden kaltaisessa tilassa.
Samaan aikaan äärimmäisen materialismin rinnalle nousee ääniä, jotka etsivät yksinkertaisempaa, levollisempaa, ihmisen ja luomakunnan kestävyyttä vaalivaa elämää. Ilmenee kasvavaa herkkyyttä sekä erilaisten vähemmistöjen äänelle että eläinten ja koko luomakunnan kärsimykselle.
Luonnon tuhoutumisen kiihtyminen ja tuhon vaikutusten torjuminen koskettavat kasvavasti meitä kaikkia. Myös yhä useammat kristityt ymmärtävät, että Jumala ei pelasta meitä luonnon tuholta. Meidän itsemme on käytettävä kaikki kertynyt viisaus ja taito sairastavan maapallon parantamiseen.
Danielin kirjan teksti puhuu vielä viidennestäkin valtakunnasta. "Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti."
Viides valtakunta on Jumalan itsensä pystyttämä. Sen perustus on lujempi kuin ihmisten vaihtuvilla valtakunnilla. Meille kristityille tämän toisenlaisen valtakunnan perustaja on Jeesus Kristus. Aavistelemme ja uskomme, että Jeesuksen elämässä, kuolemassa ja pääsiäisen salaisuudessa on tullut ilmi sellainen Jumalan läsnäolon tihentymä tässä maailmassa, että ei koskaan sitä ennen. Viides valtakunta on todellisuutta, jonka rajat ylittävät sen todellisuuden rajat, jotka luonnontieteet ovat kyenneet määrittelemään.
Osallisuus tähän valtakuntaan ei tee meitä täydellisiksi. Se ei poista tarvetta kasvaa ihmisemmäksi, ei poista velvollisuutta hoivata lähimmäistä ja sairastavaa maapalloa. Mutta se antaa elämälle lujan perustuksen, jolla oma elämä lepää jokaisena päivänä, terveenä ja sairaana, rohkeana ja pelokkaana, toivossa ja epätoivossa. Ja se antaa aavistuksen, että myös edesmenneet pyhät lepäävät tällä samalla perustalla.
Rukoilemme: Hyvä Jumala, anna valtakuntasi vahvistua sydämissämme!
Virsi: 463:1,4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti