Sivun katselujen koko historia 61 016
Runsauden pula-aika
Puhutaan 7
vuoden sykleistä nälkävuosina ja hyvinä aikoina. Oma aikani kulkee 15
vuoden jaksoissa. Vuosi 2000 toi muutoksen tullessaan. Edessä oli muutto
pääsiäisen aikoihin sinne mistä olin lähtenyt. Nyt on tullut aika
jättää nämä maisemat maan ja taivaan välillä pääsiäiseen mennessä.
Lahden radiomastot
Isäni kodissa on monta asuinsijaa
Lisään mallin myöhemmin tulostimen kautta, kun muuton jälkeen olen asettunut paikalleni. Lähetin kirjeen allekirjoittajalle ja sillä oli uskomaton vaikutus. Enää ei pähkäilty esteitä, miksi en vaihtaisi osoitetta, vaan asia sai nopeasti toivomani lopputuloksen. Tämäkin oli käytävä läpi päästäkseni lähemmäksi päämäärääni.
Huippuja on
muitakin kuin sivun katsojahuippu ja mastot. Mielessä risteili
maistraatin lähettämä virallinen paperi "muuhun uskonnolliseen
yhdyskuntaan" siirtämisestä ilmoittaessani osoiteen muutoksesta. Tänään
löytyi papereista vahvistus uskonnollisesta yhdyskunnasta eroamisesta
1.1.2006. On puhuttu kirkosta eroamisesta, mutta uskonnolliset
yhdyskunnan ovat kaikki samaa alkuperää. Toisilla menee huonommin
toisilla paremmin. Porvoon sopimuksen allekirjoituksen puute jakaa
kirkot uskonnolliseen ja muuhun uskonnolliseen yhteisöön. Se johti
pahoittelukirjeeseen.
Arvoisa vastaanottaja.
Olette
hiljattain päättänyt luopua kirkon jäsenyydestä. Pahoittelemme sitä,
että Teillä ei ollut mahdollisuutta kokea seurakuntaan kuulumista
itsellenne riittävän merkittäväksi asiaksi. Samalla haluamme kiittää
Teitä siitä, että jäsenyydellänne olette osaltanne mahdollistaneet
työmme. Toimimme erilaisissa elämäntilanteissa olevien lahtelaisten
hyväksi monin tavoin esimerkiksi lasten kerhojen, rippikoulujen,
vähävaraisten vanhusten ja vammaisten auttamisen kautta. Monet kokevat
kasteen, avioliittoon vihkimisen ja hautaan siunaamisen tärkeiksi
elämänsä taitekohdissa. Halutessanne olette lämpimästi tervetullut
takaisin kirkon jäseneksi.
Kunnioitamme
jäsenyysasiassa tekemäänne ratkaisua. Pyrimme osaltamme jatkuvasti
kehittämään toimintaamme. Tavoitteenamme on, että voisimme hoitaa hyvin
kristillisen seurakunnan perustehtävän ja vastata lahtelaisten
toiveisiin ja odotuksiin. Siksi kuulemme mielellämme kirkoon liittyviä
näkemyksiänne, mikäli tahdotte antaa palautetta. Halutessanne voitte
ottaa yhteyttä Teille parhaiten sopivalla tavalla joko puhelimella,
sähköpostilla tai kirjeellä.
Ystävällisin terveisin
"piispakokelas"
Palaute ns. kirkon jäsenyydestä luopumiseen:
Arvoisa kirkkoherra
Pahoittelunne
kirkon jäsenyydestä luopumiseeni loukkaa minua, koska en luopunut lapsen
uskosta, vaan vaihdoin jäsenyyteni Deutsche Ev.-Luth. Gemainde /
Suomen saksalaiseen ev.luth. seurakuntaan. Kirkon kautta osallistumiseni
ihmisten hyväksi on tehty minun omaksi hömpäksi. Jos kirkkoa edustava
kristitty sen minulle sanoo, niin uskon sen kohdallani olevan totta.
Selvitäkseni kaikesta maailman mielipiteen mukaisista sanomisista olen saanut kuitenkin vaellukselleni tarkoituksen. I LOVE THE WAY YOU WALK. Kirkko saa muistaa sanat. MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ. Muistutukseksi kaikille sanojille, MINÄ en ole tässä se itsekäs minä, oman edun tavoittelija, joksi minut on haluttu leimata. Kun olen tallannut suuria varpaita, ollut piikkinä lihassa, olen tullut syrjäytetyksi. Ja niin otan jalat alleni ja vaihdan leiriä. Kts. Verkkokirjoittajan talo http://kleinitar.info/MaireTirkkonen/
Eikä takaisin paluuta ole. Tämä on minun tieni ja kuljen sen loppuun niin kuin se on minulle kuljettavaksi annettu. Siirryn vanhuuseläkkeelle 1.8.2006. Etsin ulkomailta yhteisön, missä eläke kattaa asumiskustannukset ja itse voin tehdä työtä, minkä osaan ja muistan. (Hollantilainen malli ikäihmisten elämisestä / diakonialaitoksen malli Lahdessa)

Verkkokirjoittajan talo
omaishoitajan vertaistuki verkossa
omaishoitajan vertaistuki verkossa
Isäni kodissa on monta asuinsijaa
Lisään mallin myöhemmin tulostimen kautta, kun muuton jälkeen olen asettunut paikalleni. Lähetin kirjeen allekirjoittajalle ja sillä oli uskomaton vaikutus. Enää ei pähkäilty esteitä, miksi en vaihtaisi osoitetta, vaan asia sai nopeasti toivomani lopputuloksen. Tämäkin oli käytävä läpi päästäkseni lähemmäksi päämäärääni.
Kino Klassikko: Kwai-joen silta sunnuntai-illan jännitystä teemalla antoi hyvän unen ennen puolta yötä. Missä on oranssissa nauhassa olevat avaimet? En muista mihinkä nauhan siirsin ovesta. Ei tullut uni enää, nousin koneelle ja kirjoitin pahoittelu/loukkauskirjeen. Kävin jatkamaan uunia viiden kieppeillä palellen ja täristen.
Aamusoitto Väinämöisen laulu auringolle
kyselee laulaen, miksi leivo lennät Suomehen /Melartin: Leivo (Sauli Tiilikainen, baritoni, ja Markus Lehtinen, piano). Sitä kyselen itseltäni 30 päivän ajan. Kuulen aamuhartauden, on aika nousta ylös.

Aamuhartaus 23.2.2015 hiippakuntasihteeri Kati Jansa
Rukoushetkessä viikon alkaessa puhuu hiippakuntasihteeri Kati Jansa, Kuopio.
Hartauden musiikki: "Parce mihi Domine", säv. Christobal de Morales, es. Hilliard Ensemble, Jan Garbarek (saksofoni).
Päivän mietelause
Ote Konrad Lehtimäen romaanista Ylös Helvetistä, WSOY 1917.Tulee kuunneltavaksi, jos läpäisee sensuurin.