Kaksi sanaa

Aamupäiväkahvit kävin juomassa lauantaina Kristillisen kirjakaupan tiloissa. Kirjakauppa muutti naapurihuoneistoon ja tälle paikalle oli tullut kangaskauppa. Olin hyvissä ajoin enkä tarvinnut jonottaa. 
- Sopiiko tähän istuutua? kysyy nuori nainen. Tottahan toki, onhan pöydässä tilaa. Jutellaan niitä näitä ja hän poistuu ensiksi. Sitten pappa kahden pienen pojan kanssa varaa istumapaikat. Pienet pojat eivät istu tuppisuuna, kun pappa poistuu hakemaan kahvia ja mehua. Pojat jäävät istumaan. Katsoin kadulta ikkunaan ja toinen pojista vilkuttaa iloisesti.

Jatkoin matkaa ruokakauppaan kadun alle laajennettuun hehtaarihallin. Mitä pidemmälle matka jatkuu, sitä huonompi olo yllättää. Minua pyörryttää ja kuvottaa. Otan mehupullon ylähyllyltä ja istun juomaan ennen kassalle menoa. Ajattelen kaikkia mahdollisuuksia, jos tarvitsen apua ennen kassalla maksamista. Nousen ylös ja siirryn lyhimmäm jonon päähän. Edellinen jättää piparirasian maksamatta, kun huomaa rasian avatuksi. Lapan ostoskärryllisen tavaraa hihnalle. Kassa kysyy tyhjästä mehupullosta ja kerron juoneeni se istuessani. Seuraava asiakas, nuori nainen, kivettynein kasvoin sanoo.
- Tuo ei laittanut kalikkaa ostostensa loputtua. Höh! Hän lappoi pienet sievät tavaransa minun jälkeeni hihnalle, mutta odotti minun erottavan kapulalla ostokseni; tähän asti. Minäkin olin laittanut kalikan edellisen asiakkaan jälkeen nopeuttaakseni kassan työtä.

Minua melkein naurattaa ääneen kivikasvon tyhmyys. Onneksi tavaramme valuivat omiin lokeroihinsa, ostoskärryn kanssa oli vaikeuksia, kun naapurikassan asiakas tunki ohitseni kassojen välissä, johon kärryt mahtuvat vierekkäin, mutta asiakkaan pitää olla kärryn edessä tai takana. Ohittaminen ei onnistu. Maksetut tavarat uudelleen hihnalta kärryyn. En muista enää pyörrytystä, kun jollakin on suurempi vika korvien välissä. Hän osaa vaatia toisilta, mitä ei itse hoksaa. Sula katu eikä ostoskärry paljon paina matkalla kotiin.

Siinä päivän saldo eri-ikäisistä ihmisistä. Pienet pojat pöytänaapureina vilkuttavat iloisesti, isommat pojat yhtä palvelualttiita kaataessaan kahvia, mustikkapiirakat pussiin kotiinviemisiksi, tasarahasta kiittävät yhdestä suusta. Suuressa ruokakaupassa on arvonsa tunteva nuori naisasiakas. Hymy on hävinnyt kasvoilta komentaessaan, kuka erottaa hihnalla minun ostokset sinun ostoksista. Edellä itseäni sairaampi asiakas saa mennä rauhassa, minun tönimättä kyynärpäillä tai kiirehtimättä sanoilla.
Olenko aina jonkun tiellä tässä maailmassa? Lähden Hyvinkäälle ensi sunnuntaina kysymään Miinalta noita kahta sanaa, joista en saa selvää Maailman ihanin tyttö -kirjan omistuskirjoituksessa. Miina levittää valoa päähän potkittujen nuorten ja vanhojen maailmaan. Jos sinua potuttaa toiset ihmiset, hakeudu voimautumaan katsomalla toisin. Vitutuskäyrää voi korjata positiivisempaan suuntaan, jos haluaa. Vitutukseen voi kuolla kesken ikää, jos aina on menossa perä edellä puuhun.