Aamuhartaus ke 28.11.2012
Päivi Linnoinen, pastori, Nurmijärvi
Lähimmäiselle avautuminen
”Niin paljon kuin olet yhteydessä Jumalaan, niin paljon voit rakastaa lähimmäistäsi”, sanoi Taizén ekumeenisen yhteisön johtava veli Alois hiljaisella äänellään. Hän sanoi sen niin vakuuttavasti, että kuulin ajatuksen kuin ensi kertaa.”Niin paljon kuin olet yhteydessä Jumalaan, niin paljon voit rakastaa lähimmäistäsi. Jos rakkautesi lähimmäiseen näivettyy, on syytä katsoa, miten paljon olet viipynyt Jumalansa lähellä.”
Tuossa ajatuksessa ei ollut mitään vaatimusta eikä pakkoa. Se kertoi minulle uskon ja rakkauden ikuisesta liitosta niin kirkkaasti, että häikäistyin. Minulle tuli ikävä Jumalaa. Kaipasin hiljaisuutta ja rukousta, avaraa tilaa olla Luojan lähellä. Kaipasin ja kaipaan säännöllistä jumalanpalveluselämää voidakseni olla kristitty.
Olen päättänyt tietoisesti luopua lapsuuteni ankarasta Jumalasta, joka heitti kuuman kiven jokaisen tuhman lapsen niskaan. Luen nykyään uudella tavalla viime sunnuntain, tuomiosunnuntain evankeliumista kohtaa ”kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”. (Matt. 25:40)
Painopiste on siinä, minkä olemme tehneet yhdelle ihmiselle. Yhdelle ihmiselle tehty teko on, on teko Kristukselle. Yhdelle ihmiselle tehty teko muuttaa maailmaa. Se on yhden askelen kristillisyyttä. Sitä, että meillä kullakin on omat lahjamme ja taipumuksemme. Yksi neuloo sukkia, toinen kuuntelee puhelimessa huolia, kolmas kirjoittaa lehtikirjoituksia, neljäs viettää yönsä nälkälakkolaisten teltassa, viides rukoilee iltarukouksessa kaikkien läheisten puolesta.
Minua viehättää suomalaisen hengellisyyden äidin, syksyllä hautaan siunatun kirjailijateologin Anna-Maija Raittilan kristillisyydessä lähimmäiselle avautumisen ajatus. Hänen mukaansa ihminen voi avautua lähimmäiselle rukouksen kautta; sellaisen rukouksen kautta, joka on kaipausta, hiljaisuutta, Raamatun sanan kuulemista, rukouslaulua ja Jumalan katselua. Tällaisessa rukouksessa Jumala on keskuksessa ja me olemme läsnä hänen valossaan. Tällainen rukous avaa meitä niin, että avaudumme – lähimmäiselle ja maailmalle.
Lähimmäiselle avautuminen on minulle sitä, että uskallan katsoa myös oman elämäni haavoja. En vain katsoa, vaan tulla vähitellen tutummaksi omien kipujeni kanssa. Silloin toinen ihminen ei ole minulle kohde, vaan samaan joukkoon kuuluva.
Minua ihastuttaa, miten Anna-Maija Raittila katselee uskon ja tekojen suhdetta Raamatun Martta ja Maria-kertomuksessa. Puuhakas Martta ja mietiskelevä Maria eivät ole Raittilalle toistensa vastakohtia. Raittila puolustaa Marttaa, joka tarvitsee lepohetkiä. Martta meinaa nääntyä työnsä alle, joten Jeesuksella on erityisviesti Martalle. Juuri Martta saa kuulla ensimmäisenä Jeesuksen sanat ylösnousemuksen salaisuudesta.
Kun Martan ja Marian veli Lasarus on kuollut, Jeesus sanoo häntä vastaan kiirehtineelle Martalle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää vaikka kuoleekin … Uskotko tämän?” (Joh. 11:25-26)
Nämä sanat kaikuvat lähes jokaisessa hautaan siunaamisessa. Niitten varassa katsotaan tämän elämän yli, ei sen ohi. Kuoleman Voittaja Jeesus avaa uuden perspektiivin elämääni. Tästä näkökulmasta, jumalallisesta perspektiivistä käsin, moni asia asettuu kohdalleen.
Arjen valintojen keskellä ystäväni opetti kysymään: ”Ollaanko nyt kuoleman vaarassa?” Jos ollaan, haluan toimia niin kuin Martta ja lähteä heti liikkeelle.
Hyvä Jumala, anna minulle rohkeutta vastata ”Minä tulen heti”, kun on sen aika. Anna rohkeutta erottaa isot ja pienet asiat toisistaan. Amen.
Virsi: 442
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti