maanantai 19. marraskuuta 2012

SINUN JOULUSI jälkeen uusi vuosi 2013

Minut on ryöstetty. Työhistoria on varastettu. Koulutukselle on asetettu yläikäraja. Kaiken huippu on 1. jouluperinteen   muuttaminen digiaikaan. Jouluaamun digi-TV-jumalanpalvelus sinisellä ruudulla ilmoitti:
- SINUN JOULUSI.
Näitä jouluja olen viettänyt digiajan enkä pääse markkinahumuun mukaan. 
Varkauden kohteeksi joutunut teki poliisiasian pankkikirjan tyhjentämisestä. Poliisi antoi pikapäätöksen uhrille.
- Sinulta saa ottaakin, kun et osaa pitää huolta rahoistasi. Pankin vastuu puuttuu, kun ilman valtakirjaa voi tyhjentää toisen tilin.

Antaako kansaneustajaksi valitun valtakirja oikeuden käyttää hyväksi koko kansan sosiaalista pääomaa ja siirtää meidän tilille tuleva raharaha kriisimaiden kautta pankkien tukemiseen? SINUN JOULUSTA lähtien näin on ollut maan tapa. Elämä pelissä opettaa, että kiitollisuus ei tarvitse uskonnollisuutta. Kiittäisinkö SINUN JOULUSTA, kollektiiviseen velanmaksuun osallisuudesta ja kaikesta laillistetusta ryöväyksestä julmaa jumalaa, joka vaatii lisää rahaa paisuakseen muodottomaksi möhkäleeksi. Mistä olisin kiitollinen? Arvonimestäkö "varhennettu vanhus" osamaksulla kuolemaan asti? Uuteen muottiin valettuna kuin Stalinin kanavan vankityövoima aivopestynä kunnon kansalaisiksi karkasin joukkoon sopeutumattomana. Lapsenusko on tallella ja aamuhartausseurakunta kokoontuu vielä tänäänkin.

Rukoushetkessä viikon aluksi puhuvat pastori Hannu Varkki ja tutkija Aura Nortomaa. Taizé -yhteisö esittää kappaleen "Jesus Christ, Breadolife". Säv. Jacgues Berthier, san. ja sov. Taizé. 
Hartausohjelmat: Aamuhartaus 19.11


Aamuhartaus ma 14.01.2013
Hannu Varkki, pastori, Helsinki
Taizé-laulua: Il Signore ti ristora

Kuulemassamme Taizé-laulussa sanotaan suomeksi näin: ”Herra rientää meitä vastaan, ei jätä meitä koskaan. Herra antaa meihin uuden voiman.” Vuoden alku saa pohtimaan tulevaa. Mihin suuntaan elämäni tänä vuonna kulkee? Mistä saan voimaa elää? Entä miten käy yhteisen maailmamme? Löydämmekö rauhan? Opimmeko elämään sovussa luonnon kanssa? Mistä löytäisimme uuden voiman uuden vuoden alkaessa?

Taizé-laulua: Il Signore ti ristora

Luukkaan evankeliumista:

Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: "Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin." Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi." Eräälle toiselle Jeesus sanoi: "Seuraa minua!" Tämä vastasi: "Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni." Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa." Vielä eräs toinen sanoi: "Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni." Hänelle Jeesus vastasi: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."

Taizén yhteisön perustaja veli Roger puhui usein siitä, miten Jumala on läsnä nykyhetkessä. Ylösnousseen Kristuksen seuraaminen on avoimuutta Jumalan läsnäololle tässä ja nyt. Kirkko ei saa jähmettyä seiniensä sisälle, vaan Kristus kutsuu meitä.

Meillä suomalaisilla on tässä paljon oppimista. Monessa mielessä suomalainen yhteiskunta on pahimpaan varautumisen luvattu maa. Varmasti tällaista ennakoimista ja sääntelyä onkin tarvittu selviytymisessä historian melskeissä karujen olojen keskellä.

Nykyisessä elämänmuodossa kuitenkin vähempikin riittäisi. Emme tarvitse niinkään sitä, että keksimme uusia rajoituksia joilla varjelemme itseämme pahimmalta. Tarvitsemme sitä, että jättäydymme meitä rakastavan Jumalan varaan, jotta hyvyys pääsisi vapaaksi.

Taizé-laulua: Il Signore ti ristora

Jesajan kirjasta:

"Näin sanoo Herra: Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin -- ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle."

Jumala on uutta luova Jumala. Hänen rakkautensa virta pitää meidät elossa ja antaa meille joka hetki uuden alun mahdollisuuden.

Heittäydy siis Jumalan varaan! Rakasta koko elämälläsi, joka solullasi, kaikella luovuudellasi! Astu rohkeasti hyvyyden puolelle, anna anteeksi, mene vastaan vihollistasi, näe Kristuksen kasvot koko luomakunnassa.

Hiljennymme rukoukseen.

Herra Jeesus Kristus,
Sinä sydämeltäsi ystävällinen ja nöyrä,
me kuulemme hiljaisen kutsusi:
”Seuraa minua.”
Kutsusi tarkoittaa meitä,
jotta me yhdessä
eläisimme yhteyden vertauskuvana
ja otettuamme riskin
koko elämämme hinnalla
olisimme sovituksen ihmisiä.

Rukoilemme yhdessä koko kristillisen kirkon kanssa:
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille anteeksi velkamme,
niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.

Ylösnoussut Kristus, varjele tänään meidät autuaaksijulistusten hengessä, ilossa, yksinkertaisuudessa ja armahtavaisuudessa. Aamen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti