torstai 15. marraskuuta 2012

Simo vs Matti

Aamuhartausseurakunnassa järjestetään väittely kuin vaalitentissä. Niinistön Ville ei päässyt alkua pidemmälle Räsäsen Päivin pitäessä luentoa vastaväittäjän ja väittäjän roolissa.
Aamuhartausseurakunnassa yhdistän väittäjät vastakkain, vaikka kummallakin radiossa ja teeveessä on oma aikansa sanoa sanottavansa ex-pääministeri illalla ja viestintäpäällikkö aamulla. Tähän väitöstilaisuuteen päädyin aamulla 15.12.12 klo 8.00. Olen oppinut nukkumaan sängyssä hyppimättä ylös 15. yön painajaisen herättämänä sudentuntien aikaan tai kanavauudistuksen aamuherätyksellä kukonkiekumiseen.
Tämän aamun tilannekatsaus kotona on kalastajan ja Lyyli Kipon jäljiltä.
- Ruokoo on, vuan eijoo syöjee, sanoo kalastaja. Naapurit olivat tulleet katsomaan, miksi kalastajan vene ei ollut liikahtanut moneen päivään. Järvi oli vielä sula, lunta sateli hiljalleen.

- Mitä sinulle kuuluu? Ota kukkarosta palkkasi. Hieronta oli päättynyt. Olin kuunnellut Lyylin elämäntarinan samoilla sanoilla monta kertaa. Tällä kerralla kukkarossa ei ollut enää rahaa, vain muutama kolikko, joita en viitsinyt edes laskea. Muisti muisti vanhat asiat, mutta tämä päivä ei ollut enää mielessä.
Saman asian kertoo meille ah -seurakuntalaisille viestintäpäällikkö Simo Repo. Entinen pääministeri sai puheenvuoron illalla. Utsjoella aurinko nousi klo 10.00 ja laskee klo13.52 tarkalleen ilman viiveitä. Nousee silloin kun on noustava ja laskee silloin kun on painuttava horisontin taakse. Aurinko ei unohda meitä, en minäkään sinua. 

Viestintäpäällikkö Simo Repo, Espoo. Virsi 602:1,7. Virsi alkaa sanoin "Hämmennys valtaa usein tajuntamme". Psallamus-kuoro, Ilmo Riihimäki (joht.), Juhani Haapasalo (urut).
Hartausohjelmat: Aamuhartaus 15.11

Kirkko netissä on vaa'ankielen asemassa, mitä julkaisee tekstinä, minkä sensuroi etukäteen, ettei kapinapapin puhe tule julkaistuksi. Sen muistoksi youtube toistaa rahamiehen habituksen muistuttamaan julmasta jumalasta ja kirkon valitsemasta tiestä paimentaa rahalla laumaansa.
 












 
Tuomari Nurmio: Paavi roskapankissa

Tuomari Nurmio - Rahamies

www.youtube.com/watch?v=WLn_ZEgEaPY13 Apr 2009 - 3 min - fogu28
Album: Karaokekuningas (1995)

(Seuraavat väittelyt Dmitri vs Jyrki, Dmitri vs Tarja)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti