Aamun ajatus
Ainoa varma selviytymiskeino on tarjota enemmän
ja parempaa palvelua kuin sinulta odotetaan,
olipa tehtäväsi sitten ihan mikä tahansa.
- Niinhän ne hierojat aina sanovat, toisti rehtorin rouva ja lyhennettyä työpäivää tekevä pankkilainen. Esitteli itsensä ja ansioluettelonsa, tuoksahti vanhalle viinalle. Oli kulkenut hierojalta toiselle ja kertasi kokemuksiaan. Olisin lisä kerrottavaksi seuraavalle tai tulisi toisen kerran käsittelyyn, jos jotakin apua olisi saanut.
Kuuntelin hänen puhetulvaansa muista hierojista. Tein työni niin hyvin kuin osasin, puhe vaimeni vähitellen. Annoin mahdollisuuden tulla toisen kerran. Ei näkynyt. Yhdestä kerrasta hän sai tarpeekseen.
Kurssiaikana yritin parhaani ja näin sain jonkun vaikean asiakkaan ihan omaksi asiakkaaksi. Isä Juntusen suojeluksessa se oli mahdollista.
Kuuntelin lasten puhetta uskonnosta. He korvaavat vanhat sanat uusilla, kuvaavilla ilmaisuilla. Päivän mietelause oli vanhalla kielellä lasten kasvatuksesta enkä jaksa etsiä kirjoitettuna samaa Matin ja Eevan saamaa kasvatusta kirjasta. Lapset ovat kuin marakatit, matkivat vanhempia sisaruksiaan. Taas tulee silmien eteen perhepotretti Mauri Kunnas/ Koiraveljekset, 7+1 silmällinen ja korvallinen puutolppa. Me kaikki kahdeksan vielä isän 90-vuotispäivillä.
Syyssinfonia on KKN:n blogilistalla. Toimittaja Tuunanen kokeilee netin toimivuutta ja kirjoittaa kuntansa terveyspalveluista, kun netti pelaa. Olen ulkokuntalainen monesta kunnasta, muuten kai pitää olla kirjoilla jossakin kunnassa äänioikeuden varmistamiseksi. Talouden madonluvut areenan palveluna katseluaika on rajallinen. En ole keksinyt, kuinka nuo madonluvut saisi tekstiversiona muuten kuin kirjoittamalla käsin. 2/3 valmiina ruutuvihkossa ja 1/3 vielä kirjoitettavana rivi riviltä. On yhtä tarpeellinen opetus taloudesta, eduntavoittelusta ja rahasta kuin Placido Domingon juhlagaalan käsikirjoitus huviksi ja hurmioksi. Madonluvut johtavat turmioon, kun järjen veit ja minusta hurjan teit.
Talouden madonluvut sivuaa omaa YEAT:n näyttökansion sisältöä. En ollut enää tasa-arvoisessa asemassa hakiessani yrittäjäosaamista sukupolvenvaihdokseen. Meillä ei tehdä sukupolvenvaihdoksia isältä pojalle. Olen liian vanha kuin Katri-Helena tenavatähti Timon suojelusenkelinä. Ikä 61/64 vuotta on ehdoton minulle, mutta ei lainvahvistajaleimasimelle. Sukupolvenvaihdokseen tarvittavaan työhistoriaan "yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana, omaishoitajana ei lasketa mukaan". Ei edes radioateljeen bisnesenkelin sijoittama raha omaishoitoon riitä. Perintö pitää kierrättää kunnan kautta sijoittajille muukalaisten hautausmaaksi.
- Kyllä ne ovat viisaita!
- Ovat olevinaan, mutta tyhmiä kuitenkin. Olen muutos pehmeiden arvojen puolesta en susi lammasten vaatteissa.
- Voi, isä-parka. En pyytänyt havuseppelettä kuoltuasi haudalle, vaikka sanoit.
- Ehtiihän tuon sittekin.
- Siinä mun pippiin pappiin, houkutella Jumala kultaneulasyötillä Kanahautaan. Pommi voi olla vaikka missä.
- Siinä mun pippiin pappiin, houkutella Jumala kultaneulasyötillä Kanahautaan. Pommi voi olla vaikka missä.
Kuuntele aikaa 32 päivää
Aamuhartaus ti 07.08.2012
Voitto Huotari, piispa emeritus, Mikkeli
Thomas Wilcox: Kallis hunajan pisara
Nyt kesällä vanhan kotitalon ullakolla kolutessani tuli käteen pieni kirjanen "Kallis hunajan pisara". Tämä pahvikantainen, nuhraantunut kappale oli aikanaan kotini kirjahyllyssä. "Kallis hunajan pisara" oli suomennettu ensi kerran1779. Sen jälkeen sen vaikutusala kotien vähäisten kirjojen joukossa on ollut suuri. Thomas Wilcoxista, tämän kirjan tekijästä ei tiedetä muuta, kuin että hän oli 1600-luvulla elänyt englantilainen puritaani.Nyt pitkän tauon jälkeen luen sen alusta: ”Sinä tunnustat kristillisyyttä ja olet osallinen armon välikappaleista. Siinä teet oikein, ne ovat jaloja etuoikeuksia. Mutta ellei tunnustuksesi perustuksena ole Kristuksen veri, niin se kuihtuu ja osoittautuu vain maalatuksi näyttelyksi matkallasi helvettiin.” Olipas tämä rajua tekstiä. Eikä jatkokaan ole lempeämpää.
Tällaisellako hengellisellä ravinnolla vanhempani ja esivanhempani ruokkivat sieluaan? Tässä kirjasessahan ihmisen oma hengellinen itsetunto lyödään kerralla matalaksi. Eikö kirjanen hunajanpisara-nimestään huolimatta ole enemmän pikeä ja tervaa? Eikö tällainen lukemisto ole vienyt köyhältä, elämän perusedellytysten kanssa kamppailevalta ankaran esivallan alamaiselta viimeisetkin oman voimantunnon ja tarmokkuuden rippeet? Oliko entisajan kristillisyys pelkkää lohdutettua syntikurjuutta?
Niin sitä ajattelisi. Mutta maamme hengellinen historia osoittaa kuitenkin aivan muuta.
"Kalliin hunajan pisaran" sai Paavo Ruotsalainen vuonna 1799 hengelliseksi evääkseen. Ahdistunut, levoton, sielunsa hädässä ja sisäisessä tuskassa satoja kilometriä taivaltanut nilsiäläinen talonpoika päätyi Jyväskylään seppä Högmanin pajalle. Tulisen ahjon reunalla aloitettua keskustelua jatkettiin tuvassa. Luettiin "Kalliin hunajan pisaran" sanoja: ”Sinulla voi olla monia hyviä ominaisuuksia ja kuitenkin voi sinulta yksi puuttua.”
Paavo Ruotsalaiselta puutui se, että hän katsoisi yksin Kristukseen. Hän ei ollut hylännyt omatekoista hengellisyyttään ja itsensä tuomitsemista. Siksi häneltä puuttui sisäinen lepo ja rauha. "Kallis hunajan pisara" opasti: ”Jos olet todella nähnyt Kristuksen, niin olet nähnyt hänessä sulaa armoa...Mikä ikinä tulee Kristuksen rinnalle, mennessäsi Jumalan tykö armoa saamaan, ... käske sen poistua.” Keskustelu ja kirjanen johtivat Paavo Ruotsalaisen aivan uusiin hengellisen elämän maisemiin.
"Kalliin hunajan pisaran" vaikutus ei siis ole ollut lamauttava vaan aivan päinvastainen. Vaikka elämä näyttäisi omissa silmissäni hauraalta, niin Kristuksessa ja hänen kanssaan olen vahva. Vaikka toiset ihmiset hylkivät, niin Kristus ottaa laupiaasti huostaansa. Vaikka yhteiskunta vallanpitäjineen antaisi ymmärtää, että olen vähäpätöinen ja arvoton, niin Kristuksen seurassa minulla on täysi ihmisarvo. Tätä kautta on virinnyt myös vanhemmilleni ja esivanhemmilleni elämän rohkeus, uskon voima ja rakkaus toisiin ihmisiin.
Kun nyt luen "Kallista hunajan pisaraa", alkaa tuntua, että kirjanen ikään kuin asettuu minua vastapäätä. Se alkaa tehdä kohti käyviä kysymyksiä. Onko minulle oma ulkonainen uskonelämä sisäistä Kristuksen katselemista tärkeämpää? Näenkö Jeesuksen aitona, alkuperäisenä. Ei kai kuva hänestä ole omatekoisten mielikuvien hämärtämä? Tai katselenko häntä oman ja toisten tekopyhyyden vääristelemänä? Entä onko Jeesus Kristus aitona ja alkuperäisenä siinä kirkollisessa elämässä, johon osallistun ja jota haluan edistää?
Etsin itsestäni uskon voimaa. Mietin, löytyisikö sisimmästäni edes hippunen rakkautta toisille jaettavaksi. Se on kovin toivotonta ja tuloksiltaan laihaa hengellistä puuhailua. "Kallis hunajan pisara" ohjaa toisenlaiselle tielle. Katsomaan Jeesusta Kristusta. Muistelemaan hänen elämäänsä, hänen opetuksiaan ja ennen kaikkea hänen rakkauden uhriaan meidän puolestamme. Kristuksen katselemisessa on salattu uskon, toivon ja rakkauden lähde.
"Kallis hunajan pisara" osoittautuu näin eräänlaiseksi kamppailukirjaksi. Sen seurassa voin käydä painia Jumalan kanssa.
Seuraavanlainen neuvo tarjoutuu sieltä alkavan päivän aamupalaksi hunajan kaltaisena, makeana sielulle: Älä seiso omaan viheliäisyyteesi tirkistelemässä vaan katso Kristukseen.
Virsi: 318 Lisätty 1.11.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti