Sadetta mä kuuntelen joka yltyy vain.
Tänään on työpäivä. Mikä siitä tekee työpäivän, on lattianeliöiden muuttaminen työhuoneen neliöiksi. Muuta tilaa ei sitten olekaan, kun työpöytä on siirretty paikalleen. Voisi sitä työstä kieltäytyäkin, mutta olen joskus luvannut sen tehdä.
Istun tuolissa, tuijotan kauas, ajattelen. Päällimmäisenä valitusta.
- Minä en jaksa. Se ei liity tähän päivään, vaan jonnekin kymmenen vuoden takaiseen uupumukseen. Kaikki irtotavarat pois näkyvistä. Korjausta odottava juhlapuku komeroon. Tiskaan tiskit ja olen valmis. Summeri soi ja Hän on täällä tänään. Iloitsen nuoresta miehestä, heitä tapaa hyvin harvoin. Kuulumiset jää vaihtamatta, mutta Hän on täällä tänään. Kaikki oleelliset asiat käydään läpi. Ihminen on taideteos. Lopputuloksen kokeilen nostamalla niskasta kuin kissanpoikaa, olen työntulokseen tyytyväinen. Sitten pitää kiirehtiä autolle, pysäköinti aika päättyy.
Suomalainen kirjailija esittelyvuorossa on Elina Karjalainen. Eilen Hannu Mäkelä ja sitä ennen Aila Meriluoto ja Kirsi Kunnas. Heidän seurassaan viihtyisin aina uudelleen. "Legenda jo eläessään" on kirjailijoilta tilattu sarja. Omat legendat ovat vielä hakusessa. Fanituskohteena tämän päivän tuttavuus on raitis ja reilu.
OTETAAN kaksitoista kuukautta,
puhdistetaan ne perusteellisesti
katkeruudesta, kateudesta, pikkumaisuudesta
ja pelosta ja jaetaan 30 tai 31 osaan niin,
että varasto riittää tasan yhdeksi vuodeksi.
Varasto on vuoden kuluttua tyhjä. Tuuli pyyhki sadepisarat ikkunasta pois.
- Jokaiselle päivälle erikseen varataan yksi osa työtä ja kaksi osaa iloista mieltä ja huumorintajua. Sen olen oppinut kantapään kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti