maanantai 8. heinäkuuta 2013

Resurssibooli

Sijaisista huutava pula - tamperelainen sairaanhoitaja käy lomillaan tuuraamassa Loviisassa (8.7.2013 6:23)

Istun käräjäkivillä ja kääntelen seteleihin käärittyjä rosvopaisteja nuotiolla muukalaisten hautausmaan läheisyydessä. Näky muistuttaa viimeistä tuomionpäivää, jollon vuohet ja lampaat erotellaan. Aiheen tähän antaa eletty elämä vaikenemisen jälkeen. 

Tein ennakkosopimuksia vanhempieni kotona hoitamisen järjestymiseksi. Omalla lomalla kaksi kuukautta halvanntuneen äidin hoitajana vei tilin miinukselle 20 000 mummonmarkaa eikä minulla ollut sellaisia säästöjä, että voisin näin jatkaa. Loman lopussa isällä todettiin syöpä. 

Alkoi vanhempieni sairaalakierre. Isä selvisi leikkauksesta, palasi kotiin. Sitä en tiedä kuinka kunta huolehti kotihoidon järjestämisestä. Äitiäkin oltiin kotiuttamassa. Hautaustoimistossa nähtiin tilaisuuden tulleen käydä ketunhäntä kainalossa monta kertaa päivässä isän luona puhumassa pää pyörryksiin. En muista käyneeni tuon vuoden aikana yhtään kertaa Tuusniemellä. Sijoittajien ahneutta sain  20 000 mk maksetuksi ja jatkoin työhuoneen velanmaksua vuokrana ostamastani työhuoneesta. Syksyllä soi puhelin aikaisin aamulla. 
- Onko äiti kuollut?
- Ei, hän haluaa mennä lopullisesti laitokseen.
- Minä tulen.

Alkoi zu Hause Pflegen kunnallisella kotihoidontuella. Pidin kiinni luvatusta rahasta, jolle sorvattiin saantiehtoja. Voitin kaikki rikastumispuheet kääntämällä, ettei omaishoito ole puhetta rahasta kuin ministereiden ajatusmaailmassa, kuinka paljon kaikki maksaa. 
Omaishoitajasta tehtiin kavaltajia, pitäähän olla työtön merkitsemällä päivästä päivään rasti ruutuun (X) TYÖTÖN. Kuka sai työttömyyspäivärahaa ja vietti aikaansa apuatarvitsevan äitinsä luona, hänet työllistettiin kesäksi taimitarhalle. Näin meni paikallisen kesätyöpaikka ja sai jatkaa kesäänsä omalla tavalla merkitsemällä (X) TYÖTÖN
Itse en ollut päivärahalla, vaikka minutkin nähtiin työllistettävänä vammaisten toimintakeskuksen pesulakokeiluun projektissa yhdelle johtajalle pallin järjestämiseksi. Minulle riitti 1700 mummonmarkaa kahden sairaan vanhuksen kotonahoitamisesta. Säästyi kaksi laitospaikka tarvitseville

Äiti kuoli, tuli asetus omaishoidontuesta 1070 mk/kk. Valtiovalta ryhtyi säästötalkoisiin. Folkhälsan laski kertoimet omaishoitajan tekemälle työlle. Omaishoitajaa korvaamaan tarvitaan 5,4 työaikalakia noudattavaa hoitajaa. Käytän tätä kerrointa  tekemäni työn mittana. 5.4 x 10 vuotta on 54 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta.

Minä tein osuuteni  noudattaen neljättä käskyä.  
KUNNIOITA ISÄÄSI JA ÄITIÄSI,
ETTÄ MENESTYISIT JA KAUAN ELÄISIT MAAN PÄÄLLÄ.

Selviämistä ollaan mitätöimässä korkeimmalta taholta lainvahvistajan näkökyvyttömyyttä. Halventaminen on kielletty, kirjoitti lakimies vastauksessaan turhasta suunsoitosta. Tämän tunnen ihollani koulutusrahastoa koskevan lain perusteluissa koskien ehdotonta yläikärajaa ja vielä ehdottomampaa työhistoriaa. "Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana toimittu aika ei kerrytä työhistoriaa." Työtä on vain palkkatyö, palkitsemisesta puhumattakaan. 

Haastan kaikki neljännen käskyn selitysosan varassa piäsnuatikoina kunnioitusta itselleen kerjäävinä palaamaan alkuun. Sitä kunnioitusta ei minulta tule. On vain oltava hiljaa, jos asioita hoidetaan hyvin kyvykkäiden toimesta. Mutta käskyn selitysosa antaa oikeuden ääneen ihmetellä asioiden huonoa hoitoa. Pahantekoon en tule mukaan.

Sairaanhoitajien palkanmaksajaa vaihdettiin sijoittamalla koulutuksen hankkineet pätkätöihin. Siitä alkoi resurssipula hoitajista. Muuttivat maasta pois saadakseen koulutusta vastaavaa työtä ja työstä palkkaa. Meillä on edessä kuntauudistus. Järjestyykö se johtajien reviirien mukaan hyvä veli verkostolla unohtaen kuntalaiset sen jälkeen kun valtiovalta siunaa alkuperäisten asukkaiden maiden siirtämisen sijoittajille kauppatavaraksi?

Omaishoitaja on lain mukaan hän, joka saa kunnaalta omaishoidontukea. Heitä on ollut 10%  300 000 :sta omaishoitajasta. Kokemus on ankara opettaja, on pitänyt kokeita 23 vuotta ennen lopullisen lain valmistumista. Asian kanssa pyöriskelevät käyvät jaakobinpainia, kun eivät huomaa oman tärkeytensä murenemista. Valtaa ei vahvisteta lakeja laatimalla, talouden madonluvut vähenevät eikä kukaan näe uuden alun olevan lähellä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti