Viennistä tuontiin

 Aamun ajatus

Älä pelkää kysyä tyhmiä kysymyksiä.
Ne ovat paljon helpompia käsitellä
kuin tyhmät virheet. 
-William Wister Haines

Ministeriaitio oli eilisen kyselytunnin alussa puolityhjä. Katainen Japanissa vienninedistämismatkalla. Vanhuspalvelulaista puhuminen kävi puhetyöläisen keuhkoputkiin, vaikka ne eivät varsinaisesti olekaan puhetyöläisen rasittuvimmat lihakset. Henkitorvi toreissaan on puhujalle pahasta. Ilma ei kulje korvista eikä mistään reijästä, on tehtävä aukko alemmaksi henkitorveen. 

ITE on iloinnut buddhapapin päiväkirjan julkaisusta, seuraahan karman laki kilvoittelijaa kaikkialle lähtemättä mihinkään.
Fujioka: Kun olin lopettanut nyrkkeilyn, jouduin painostavaan tilaan. Painoin itseäni nurkkaa kohti.
Ensinnäkin en kyennyt tekemään mitään. Miten sen sanoisin... Ajelehdin kulkurin tavoin. Jotenkin - mietin miksi ihminen elää? Sen seurauksena toimiminen ja tekeminen, kaikki asiat alkoivat näyttää täysin merkityksettömiltä. Sellaisella hetkellä syöminen, peseytyminen, nukkuminen, kaikki sellainen. Mietin, onko mitään mieltä elää.
Mielenmyllerrys otti sellaisen muodon. Olin menettänyt elämän tarkoituksen. 

(Tämän tunnen omaksi kokemuksekseni yhteiskunnassa, jossa purettiin laitospaikkoja eikä korvaavia avopalveluita kehitetty. Mihinkä päättäjät kunnissa ajattelivat vammaiset lapset, pitkäaikaissairaat ja vanhukset työntää pois silmistä. Viranomaisilta he olivat poissa myös sydämistä. Siitä on jaksettu puhua 21 vuotta, koko omaishoitoajan vuodesta 1991 - 2000 ja vielä enemmän 2012 kunnallisvaalien edellä. Tunnetilan jaan japanilaisen, nuoren buddhapapin kanssa tuontina. Meillä ei ole mitään vietävää vanhaan kulttuurimaahan, vai esitteleekö Katainen viemisensä tuomisina matkastaan.) 

Valta vaihtui 6.2.2000. Oliko sillä mitään merkitystä minulle pääsiäisenä osallistuessani kadulla Kärsimysnäytelmään? Presidentin tekijät riekkuivat mielenterveystyöllä saavutetusta voitosta. Kuulin radiosta Anna-Maija Raittilan runon ON OPITTAVA UUDESTAAN 6-kymppisenä. 
Yhteiskunta syöttää systeemin läpi kuin vilja puitiin puimakoneella. Maamoottori antoi virtaa ja yksinkertainen mekanismi pysyi käynnissä. Seipäillä kuivunut vilja syötettiin pöydältä sisään, jyvät valuivat säkkiin ja möyhennetyt korret kerättiin pehkukasaan.
Aurinkoinen puimapäivä tuoksui sinimailaselle. Palasin näihin tuoksuihin idättäessäni sinimailasen siemeniä itu-Joonaksessa keittiön kaapissa. Istuin ladon kynnyksellä, maahan pudonneet heinänsiemenet olivat itäneet ja vihersivät hennosti. Itäneet sinimailaset söin siinä vaiheessa suuhuni.

PS. Ilta on aamua viisaampi. Kirjoitin pitkän teksti, kone tilttasi, sammutin virtajohdon irrottamisella. Jäljellä oli kopioitu iltahartaus ei muuta. Lähden kauppaan hakemaan 8 metriä kaapelijohtoa ja monta muuta puutetta poistuu tänään. Ei ollut hyvä hetki kirjoittaa aamusta. 

Iltahartaus to 18.11.2004
Anna-Maija Raittila, kirjailija , Kaarina
Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen.

Profeetta Jeremiaan kirjasta:
”Minä iloitsen tehdessäni heille hyvää. Minä istutan heidät pysyvästi tähän maahan, sen minä teen koko sydämestäni.”

Näyttää siltä että paras sanoma mikä ihmisiä nykyään koskettaa on tämä:  - Sinun on lupa olla väsynyt. Sinun ei tarvitse jaksaa. Ainoa tehtäväsi on levätä. Ja usein ei mitään muuta tarvitsekaan sanoa. Luoja varjelkoon minua jatkamasta, että sitten jaksat taas, kun olet riittävästi levännyt! Ja jos käytämme sanaa  tehtävä, se johtuu vain siitä ettei väsynyt ihminen ehkä pysty reagoimaan muuten kuin suoritusten puitteissa. Hän tarvitsee käskyn lauetakseen. Minulla on oppimestarina kissa, joka vyörähtelee vuoroin selälleen ja mahalleen, venyttelee pehmeänä raajojaan ja yhtäkkiä simahtaa uneen. Mutta Luoja itse ei ole raukea! …

Ja eikö tuon kysymyksen mukana nouse toinenkin kysymys:
Mistä johtuu ihmisten suunnaton levon tarve? Eihän Jumalan tarkoitus ole levollaan turruttaa meitä loputtomaan raukeuteen. Ei, hänen leponsa kestää ”yön yli” – joskus kylläkin pitkäkin masennuksen yön yli.  Mutta sitten hän päästää meidät käsistään uusina liikkeille, kimmahtamaan kuin kissa, tai kun  se pikku kummityttöni, joka ennen nukahtamistaan sanoi aina illalla äidilleen: - Noustaanhan taas aamulla työtä tekemään varhain, varhain!

Kyllä meissä kaikissa virtaa sama elinvoima, Jumalan oma ilon voima – mutta voiko siis tapahtua niin että se on suljettu, eristetty? Eikö synti, yksilöllinen synti, nyt jos koskaan ole sitä, että eletään erossa, eristettynä Jumalasta -  ihmisistä - omasta sydämestämme.

Tämä on profeetta Jeremian perusviesti. Ei vain hätähuutona, vaan vähän väliä leimahtavana riemuna, Jumalan omana ilona, hellittämättömänä ilona!  -  Minä iloitsen heistä, siitä että teen heille hyvää! Minä istutan heidät pysyvästi tähän maahan, sen minä teen koko sydämestäni.

Virsi 523  Loit Herra minut.