"Tässä seison!" - Luther Wormsin valtiopäivillä

Tässä seison, vaikka monta kertaa haluaisin painua maan alle häpeästä. Meistä jokainen Lutherin housuissa valtiopäivillä seisonut tietää, mistä puhuu. Omasta puolestaan, mutta poliitikolla on taipumus kilpalaulantaan saattaa toisen näkemys suohon. Koskaan en sekavampaa keskustelua ole kuunnellut illasta ja uusintana aamusta. En voi puhua kuin omasta puolestani kuntakentässä. 

Sota loppui, tuli rauha. Nuoret miehet sankareina haudattiin kirkkomaahan. Itsenäisyyden kahinoissa vakaumuksensa puolesta mestatut köyhät maattomat saivat tyytyä siunaamattomaan hautapaikkaan tai joukkohautaan. Sota surma -projekti liikautti jonkun omaatuntoa ja näitä mestattuja on siunattu uudelleen. 

Sama veivaus on käynnissä kunnissa, kun kuntalaisten etu muuttui toissijaiseksi virkamiesten edun ajaessa ohi. Sotakorvaukset maksettiin, syntyivät suuret ikäluokat. Lapsia oli kuin Ryysyrannassa, mutta ei kouluja eikä päteviä opettajia. Minulla oli kuitenkin halu oppia enemmän kuin luku- ja laskutaito. Koivuharjun kammari ja Korpelan tupa saivat jäädä viiden lukuvuoden jälkeen. Se on kunnan anti minulle 12 -vuotiaaksi. 

Enhän tuota enempää osannut vaatia. Seuraavat kahdeksan vuotta valkolakkiin vieraalla paikkakunnalla joidenkin opettajien silmätikkuna, Juhanista tuli nuorisorikollinen. Varasti minun kukkaroni, jonka vahtimestari palautti pannuhuoneessa kuin olisin itse kätkenyt halkopinoon kukkaron valokuvineen. Katson luokkakuvaa, Juhani hakeutui selän taakse seisomaan.

Yo-tyttönä paikkasin opettajapulaa kansakouluissa juopon miesopettajan jälkeen ja toisen vuoden purettavassa mökkitönössä, kun varsinainen koulurakennus kävi ahtaaksi. Eipä ollut kehumista johtajaopettajassa, humalahakuinen rakkaudessa pettynyt räähkä. Minut saisi heittää vaikka lampeen. Ei väliä, pääsenkö sieltä pois vai hukunko? 
Vuosi Helsingissä käsityönopettajan opiskeluun vaadittavassa käsityökoulussa tilkkutieteen ylioppilaana. Vielä kaksi lukuvuotta opettajana susirajalla.

Opettajaksi minulla ei ollut edellytyksiä, eikä muuhunkaan ammattiin. Tekstiilikemian sanastosta oli kuitenkin se hyöty, että toimitusjohtajan kanssa voin puhua työasioissa samaa kieltä. Sairaanhoitajakouluun liian vanha. Konkurssiaalto tuli tilauksesta 1970-luvun rakennemuutokseen. 40 vuotta naisia työllistänyt yritys haettiin selvitystilaan johtajan muuttaessa Floridaan.
Työttömänä viljelin kesän aarin alaa Launeen pellolla. Odotin hierojakurssille pääsyä sillä ehdolla, etten jäisi Lahteen. Isä Juntunen kutsui minut Yksityiseen Hieromaopistoon, joka koulutti Suomessa ainoana oppilaitoksena näkeviä hierojia. Onni onnettomuudessa sain asua kotona hierojakurssiajan.

Koskaan en lakkaa kehumasta oppisopimukseen verrattavaa koulutusta, oppia ammatti harjoittelemalla oikeilla asiakkailla;  4 kokohierontaa päivässä 5:nä päivänä viikossa. Anatomiaa hierojan tarpeisiin. Puolenvuoden kuluttua rekisteröiminen lääkintöhallituksen luetteloon laillistettuna hierojana. Asiakastyössä vuodesta 1979 tähän päivään, kun tuotteesta en ole luopunut.

5 -kymppisenä palasin syntymäkuntaani vanhempieni kotonahoitajaksi. Kunta ojensi auttavan kätensä 1700 mummonmarkan kotihoitotukena halvaantuneen äidin ja syöpäsairaan isän hoidosta. Se on yhtä merkittävä ajanjakso syntymäkunnassa kuin 5 luokkaa kansakoulua 12 -vuotiaaksi. 
Kunnassa puhalsivat muutoksen tuulet. Laitospaikat lopetetaan, avopalveluja ei tilalle. Valtio tulee apuun antamalla asetuksen omaishoidontuesta. Kh-tuki tarkistetaan lainmukaiseksi 1070mk/kk. Peritään isältä takaisin palvelumaksuna sosiaalilautakunnalle minun tekemästä työstä. Omaishoidontuki ei lisännyt pennin vertaa meidän käyttörahoja. Kunta sai mittavan työmäärän veivata omaishoitotuenmaksatuksen kanssa. Tietokonevirheeksi en suostunut.

- Tietokone on yhtä tyhmä kuin käyttäjänsä. Mittava tietokoneuudistus käänsi palkkalistan pystystä vaakaan. Päätöksiin tyytymättömänä minulle annettiin  valitusosoite lääninhallitukseen. En jakasanut enkä osannut. 
Minulle riitti Sirkka Hämäläisen vastaus mittavan eläke-edun maksamisen estämisestä tulevaisuudessa ja pelko takaisinperinnästä.
- Minun veskaan ei kosketa, nurkkavitsinä rahalaukun vetäjästä. 

Minunkaan veskaan ei kosketa. Sosiaalinen lompsa on tyhjennetty ja sitten radioateljeen bisnesenkeli sai rahaa sijoittajien ahneutta ostaa minun velaton työhuone. Uhkaaminen välimiesoikeudella hinnan määräämiseksi tein puhelimessa myyntipäätöksen.
"Vanhuspalvelulain" toteuttaminen vei työhuonetta käyttäneen sairaanhoitajan Ruotsiin. Siellä on ollut työtä, josta saa palkkaa. Kauppahinnalla pelastin lapsuuskodin halkomisessa velattomat osuudet miljonääri-isän perinnöstä osakkaille. Kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset (sijoittajat) edunsaajana ovat miehittäneet minun osuuden. En saa edes ajatella sukupolvenvaihdosta tiettömän taipaleen takana 1900 -luvulta perheen elättäneessä lapsuuskodissa. Kunta vaihtaa kuntalaiset sijoittajiin. Kukaan ei tee enää työtä elääkseen. 
Siinä lyhyesti vanhuspalvelulaki kuntaliitoksissa palveluntuottajana. 

Syntymäkunnassa

1. 5 luokkaa kansakoulua 12 -vuotiaaksi.
2. lomilla vanhempien luona 5 -kymppiseksi.
3. zu Hause Pflegen kunnallisella kotihoitotuella 1991 -1993.
4. zu Hause Pflegen omaishoidontuki 1994 - 1999, minulle maksettiin isältä perittiin takaisin.
5. isän laitoshoitoa 10.11.1999 - 7.2.2000. Kuningas on kuollut. Eläköön uusi Naispresidentti!
6. perinnönjakoa  kesti 27.6.2012 asti, käräjäoikeuden määräämä pesänselvittäjä ja -jakaja.
7. syntymäkunta sallii jätemaksun perimisen omistuksesta ei tuottamisesta, valitus hallinto-oikeudessa odottaa, että tulen hulluksi. 

Kuntavaalit eivät tuo mitään muutosta vallitsevaan tilanteeseen. 
- Ihan sama. Ei ole kyse enää yhteisten asioiden hoidosta, vaan jostakin henkilöpalvonnasta puolijumalina markkinataloudessa. Palaan talouden madonlukuihin.