sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Prästkragen

Jumalanpalvelus: Yhteispohjoismainen ... - YLE Areena 

areena.yle.fi/tv/1634976 

Århusilaiset rovastit Anne Bredsdorff ja Finn Dyrhagen kutsuivat Egebakken-koulun oppilaita mukaan jumalanpalvelukseen Skjoldhöjin kirkkoon askartelemaan rukoushelmiä yhdessä heidän kanssaan. Tuotanto Tanskan televisio.



Tiistain 11.9. aamuhartauden ja sunnuntain 16.9 jumalanpalveluksen välillä on tietty yhteys, rukousnauha. Ajatukseni vaeltavat menneisiin kesiin isovanhempien ja lastenlasten leirille Kuortinkartanossa. Ohjelmaan kuului srk:n taholta järjestetty tuokio papin puhetta ja kanttorin laulatusta. Nuorten palautteissa pidettiin sitä vähimmän kiinnostavana. Omat murkut istuivat mustat hupparit niskassa, kun pienet tytöt ja pojat olisivat laulaneet kerhossa oppimiaan lastenvirsiä ja -lauluja vihkosen kannesta kanteen.

Yhteispohjoismaisuus saa minut teeveen ääreen. Papinkaulus antaa nimen päivänkakkaralle. Mutta mitä muovipusseja pappi jakaa lapsille. Ei se ainakaan ole kirkkovaltuustoehdokkaan pöytään kolauttama yhteisvastuukeräyspinssipussi omaishoitajan myytäväksi. Puheenjohtajan oivallus kerätä vaalirahaa ja ääniä ei ollut oikein ajoitettu. Tuuli työntää kulkijaa, tuuli puskee vastaan. Valtakunnan isovanhempana pappi saa leikin lopettamiskäskyn.

- Matti kotiin ja pojat nukkumaan. Uskonto ei ole pakottamista eikä sulkemista ulos yhteisöstä. Kirkko on kriisissä eikä se ole ainoa kriisipesäke julman jumalan hallitsemassa maailmassa. Mikään ei riitä maailmalle, sen olen kokenut eri elämänvaiheiden kautta. Historian tärkeät päivämäärät ovat menneet ohi korvien, tänään kuullut ja huomenna unohtanut. Siksi areena on ollut verraton apu toistaessaan ohjelmia, jotka jäävät mieleen. Palaan niihin uudelleen, katson ja kirjoitan tekstit sanasta sanaan. Olen oma kirjurini ja tulkkini.  

Työn alla on "Hyvästi toverit", valmiina "Talouden madonluvut", "ITO - kilvoittelijan päiväkirja", "Surukin on rikkautta/ Helene Schjerfbeck" ja "Placido Domingon Juhlagaala".
Aamuhartausseurakunta muistaa jos muistaa julkaista hartausohjelmia netissä. Siinä minun uskontoni. Hyvästi toverit liittyy isänmaani kohtaloon, Helene Schjerfbeck'iin samaistun äidin ja isän omaishoitajana, Talouden madonluvut ovat käymässä toteen poliitikkojen puheista ja teoista huolimatta tai ehkä juuri siksi. Placido Domingo viihdyttää itseäni paremmassa kuninkaallisessa seurassa.

Valituspäätöstä odottaessani näistä ohjelmista ja omista kirjeistä sydämeni laulun teen. Presidentti on vaihtunut, hallitukset vetävät köyttä ja kunnat kuolevat ennen uudistumistaan.
Siihen antoi aiheen rukousnauhan kokoaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti