torstai 1. maaliskuuta 2012

Vettä, lunta ja läntää

Ärrän kierrän orren ympäri, ässän pistän taskuun. Suomi on terävää kieltä suomalaisille. Ulkolainen kirjoittaisi rrrrr-kirjaimia peräkkäin kuulemansa perusteella. Niin moneksi yksi R kertautuu kuulijan korvassa.

Voi, ei! Joku haluaa osoittaa mieltänsä lippua nostaessaan salkoon. 1/3 liputus tänään. Onko lippu kiertynyt tangon ympärille niin, että siniristi muodostaa salmiakkikuvion. Tai sitten lipunnostaja on ollut huolimaton. Kunpahan on hänessä.

Järjestäessäni syntymäpäiväjuhlia maalla tuli yllättävä este. Ei kannattanut enää jatkaa valmisteluja.
- Sinun syntymäpäivänä vedetään lippu puolitankoon. Otin ja lähdin kauas pois. Viime kesänä päiväni muistettiin huumorilla, mutta Norjassa Breivik pistää lihoiksi. Eeva puhuu naisena nyrkkeilystä, toimittaja istuu varpukasa päässä. Näin kansa valmistautuu tähän suureen päivään. 12 vuotta sitten seurasi isäni hautajaiset presidentin valinnan jälkeen. En ehtinyt riehua jälkijuhlissa. Olin maani myynyt tietämättäni. 

Presidentinvalitsijat palauttivat minut maan pinnalle osoitteenmuutoksen takia. Omaishoitajayhdistys oli saanut muuttovoittona uuden jäsenen. Se oli minullekin yllätys. Yhdistys ei toiminut omaishoitajien hyväksi, vaan puheenjohtaja käytti rahat omaan vaalityöhönsä. Minusta tuli hömppätyöntekijä pöperömaijana. En voinut kuin ottaa jalat alleni ja kirjoittaa erokirjeitä. Se loukkasi toimihenkilöitä ja juhlapuheissa se tuli esille. 

Neulon pitkää kaulaliinaa tilaustyönä. En korvaamaan hormoonien puutetta, vaan se on hauskaa. Ollut kymmenvuotiaasta tähän päivään. Vertaisin sitä verkkokirjoitustaidon oppimiseen. On niin tyttömäinen olo. Saan aikaan näkyvää. Aivotyötä viedään ulkomaille. Jari nauraa p- eikun rasvasen naurun osoittaessaan Pekalle myötätuntoa latinoiden tykkäämisestä. Minäkin tykkään latinalaisista rytmeistä ilman taka-ajatuksia. Tänään vaihtuu valta Suomi-neidolle juhlallisin menoin. On punaista mattoa, kunniakomppaniaa ja autosaattueita. 
Säätiedotus harmaaseen päivään: lunta, vettä ja läntää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti