Ennen esitystä tungoksessa minulle vieras mies tulee kohti ja tervehtii kädestä pitäen. Onko hän kauan sitten väärän koivun kautta sukulaiseksi tullut mies? Muistan hänen nimensä, saattaisihan olla yhteensattuma hänen reviirillään törmätä tuttuihin. Väliajalla pienessä ryhmässä hän kertoo ikänsä ja minulle varmistuu, kuka mies on.
Esityksen jälkeen en halua istua pöytään yksin odottamaan. Kysyn, saanko liittyä seuraan. Onko viimeinen tulija esityksen pianisti, sama se. Seurue keskustelee vilkkaasti esityksestä ja menneistä tähdistä. Irwin on ollut esityskiellossa, Carolan ääni muistetaan.
- Mikä sinun nuoruudessa oli kiellettyä?
- Kaikki, virret radiossa olivat sallittuja.
Lauantai-illan seurueelle soitan Carolaa. Samalla kaikille kielletyille leikeille, oopperalle. Nyt on tullut tavaksi ilmoittaa muutoksesta elämän nousujohteisella kiitoradalla "korkealta ja kovaa" alas ammutuista.
In Memoriam entiselle elämälle
Paluumatkalla totean palvelun parantuneen junassa, vaikka VR:llä on ollut muutoksesta johtuvia ongelmia. Tukholmasta voi piipahtaa päiväkahvilla Mäntsälässä nopeammin kuin käydä kääntymässä Joensuussa saman päivän aikana. Eipä tuo haitannut, sain kuulla paikallisia tulevaisuuden suunnitelmia.
Puhelinsoitto varmistaa, että kohtasin etiäisen. Tutuksi luulemani mies oli kuollut ja haudattu. Tästä päättelen, että näkyväisen ja näkymattömän raja joskus on auki. Tästä alkaa loppuelämäni.
Aikaisemmin kuljin Veikon kanssa asemalle samaa matkaa. Sama Veikko odotteli pihalla kauppakierrosta ja kulki kanssani koko matkan. Veikkokin oli kuollut Tuuspellossa ja käveli kanssani Lahdessa. Pidin sitä mahdollisena enkä luule tulleeni hulluksi.
Kuulen kaukaa varoituksen.
- Älä soittele kuolinkelloja kenellekään. En soita, mutta mitään en sille voi, jos etiäiset ilmoittavat tulevista tapahtumista. Suomi-neidon kohtalo on vaakalaudalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti