Lapset opettajana, silmät täynnä luontoa

Positiivisesti: Onpa minulla ollut suurenmoinen elämä! Kunpa vain olisin oivaltanut sen aikaisemmin. -Colette

Minä-ITE kaikkien muiden samoin tuntevien kanssa. Olen oivaltanut suurenmoisen elämäni alusta lähtien. Isoisä katsekontaktilla siirsi voiman minuun ollessaan vierihoitajana. Isäni halvennuksasta huolimatta oli sotamies, nuori, kauniskin. Sukupolvet ovat vaihtuneet. Olemme jo keräilyerää sodanaikana syntyneet. Elämäni olisi saattanut katketa ennen täysikäisyyttä hukuttamisyritykseen. Mutta tässä olen muiden samankaltaisten joukossa.

Anatominen kuva on jokaisesta ihmisestä samanlainen. Pallopää ja pallovartalo on toimiva kokonaisuus. Kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Julukunen Tiprusta kyselee puhelimitse erikoispiirteitä pysyäkseen totuudessa. Uuden ihmisen kohtaamisessa on erityinen tarkoituksensa. Tiedän ammatti-ihmisenä tehtäväni, mutta tietääkö asiakas, mitä minä teen. Siinä kaksi ihmistä tekee tuttavuutta. Jos muistan tilastoja, tulee 135 uutta perhettä vuosittain. Joutuessaan kerran tämän tilanteen käymään läpi, kuuluu aina joukkoon tavalla tai toisella. Kaikesta huolimatta on elämäni ollut suurenmoinen kaikkine vaiheineen. Ja erikoisesti juuri siitä syystä. Yhdessä olemme vahvoja.

Kaikesta tästä voimautuneena lähden huomenna pitkälle matkalle. Ehdin neuloa pitkän kaulaliinan valmiiksi. On varattu liput ja yöpyminen. Varaudun maksamaan käteisellä, jos kortin höyläämiseen ei ole mahdollisuutta. 
Muistan tänään erikoisesti pikku-Heikkiä. Kiipesi portaat ylös luokseni. Esitti kaupassa kuulemansa puheet.

- Onko kuluhuvan ölöhö sinun sukulainen? Kaupassa puhuttiin opettajaneidin suhteesta opintokerholaisiin. Aikuiset puhuvat sulhasista, jotka levittelivät vanhojenpiikojen kauhuksi juttujansa. Vastasi Heikille rehellisesti.

- Eivät ole sukulaisia eivätkä suluhasia. 5 -vuotias Heikki oli vastaukseen tyytyväinen. Kävi sänkyyni nukkumaan ja otti rauhoittavat torkut. Voi, pientä Heikkiä, aikuisten maailmassa. Isättömänä. Ehkä isän kuolemaa ei ruodittu niin seikkaperäisesti kuin opettajaneidin yksityiselämää. 

Sitä mukaa kun vauhtini hidastuu, muisti kirkastuu. Eikä se ole vanhuudenhöperyyttä vaan suurenmoisen elämän tarinaa. Kätilö jää pakettiin odottamaan lukemista. Riittihän se ennakkopeloksi joutua saksalaisen kanssa naimisiin Berliinin muurin rakentamisen aikoihin.
Palattuani annan lopputilin Juojärven kalastajalle. Hän lähti viimeiselle matkalleen sairaana. 
- Ruokoo on, vuan ei oo syöjee. Jättää eväänsä jääkaappiini minua varten.
Toinen häädettävä on Lyyli Kippo. Ei pukeudu enää ihmistenilmoilla näyttäytyessään kuin villahousuihin, mustaan villanuttuun, ranteissa mobilatkääreet, tukka hampsottaen huivin alla, jalassa mustat kalossit. Silmillä tummat aurinkolasit, olihan hän sokeutunut hoitamattomasta sokeritaudista. Eivät kuormita enää mitään palvelutarjontaa, hehän muuttivat jo aikaa sitten autuaammille, vihreille niityille.