lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kolme kovaa, yksi veltto

Kevätunta näen silmät auki. Olen kuullut on kaupunki tuolla, sitä sanotaan kultaiseksi kaupungiksi. Talvinen kuva on takana. Kukkivan kirsikkapuun alle, punaiselle penkille on istahtanut kaksi ihmistä. Penkki on tuotu istuttavaksi. Vielä en vilkaissut, mitä sen jälkeen kun kirsikkapuu on kukkinut. Odotan kolmen kovassa seurassa.

Yhteiskunta on kaaoksessa. Yritän löytää rauhan Ystävän laulun opastuksella. Vysotski on ensimmäinen tuttavuus punaisesta heinäkuusta. Siitä on kulunut 70 kesää eikä vielä tiedetä, mihinkä ollaan pyrkimässä. Meitä syyllistetään, tehdäänpä niin tai näin. Sukupolvenvaihdos ei tule kysymykseen. Muukalaiset ovat hautausmaita vailla kakkospaikkakunnillaan kakkosasuntojensa läheisyydessä. Ei auta muu kuin vaihtaa maisemaa Vihtaniemen ensimmäisenä ja viimeisenä ylioppilaana. Takaisin ei ole menemistä.

Vitas muistaa juurensa ja vierailee isovanhempiensa luona. Samaistun hänen kotimatkaansa ruuhka-Suomesta. Loppumatka alkaa Meijerinrannasta moottoriveneellä. Kuvan näky on syöpynyt mieleen ajalta, jolloin Vihtaniemeen ei ollut vielä tietä. Hätäaputöissä ohitustietyömaalla hevosen kanssa piti hankkia kumipyöräkärryt. Sitä ennen oli ollut vain kesäkäytössä liistereki. Talvella kirkoon taittui matka laitareessä vällyjen alla. 

Vitas matkaa maailmalla omalla suihkukoneella ja sponsoroidulla autolla. Maaseudulla sijoittajat maksattavat mukavuutensa alkuperäisillä asukkailla vedoten perittyyn omaisuuteen, jota ulosotonuhalla ei ole vielä saatu sijoittajien käyttöön. 
Juhannuksena Jamaicalla, välillä Moscovassa ja Bejingissä osallistun konserttiin. Kotimaassakaan mikään ei ole liian kaukana. Matka kaksi kadun väliä asemalle ja lopussa tienylitys Rivesiden esitykseen. Vuori ei tullut Muhammedin luokse, Muhammedin on lähdettävä vuoren luokse. Sota on tullut lähelle, rauhassa saan olla kaukana.

- Minä olen Ville.
Minulle olet naapurinpoika Hollolasta. Olen kulkenut kanssasi 30 päivää Silkkitiellä. Jotakin tiedän mitenkä maailma on muuttunut entisissä neuvostoliittolaisissa maissa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. 

Anna Laine on kolunnut Viroa ja Ruotsia, mutta sinä puhut venäjää ja tartut tavallisen ihmisen arkipäiväisiin asioihin. Korkeanpaikankammoa et onnistunut voittamaan, mutta kauas ehdit maitsekin ihan Mongoliaan asti. 
Kiitän terveisistä kotiin. Lähetit ne nautittuasi ylenpalttisesta vieraanvaraisuudesta. Meitä vaivaa alkoholisoituminen eduskuntaa myöten. En nosta maljoja kenenkään kanssa, etten olisi pahennukseksi juomakierteeseen joutuvalle. Se on vakava juttu Suomi-neidon tulla yhdellä ilmaisella äänellä presidentintekijäksi. Kaikesta saa kuulla, miksi valitsit minut rahamaailman pelastajaksi. Hyvinvointivaltion kaatopaikalla elämä jatkuu Siperian opetuksen pelossa.

Kuulinko oikein? Veltto V edustaa meitä linnan juhlissa. Ei kuulu kolmen kovan joukkoon. Tällä tasolla on kotimaan tuntemus. Ryhmäkuri estää maalaisjärjen käytön. 
- Minun veskaan ei kosketa. Sirkka Hämäläisestä se alkoi. Sattui sopivasti omaan elämäntilanteeseen vanhempieni hoitajana. Minulle annettiin päätöksestä valitusosoitus. 
Omaishoidontuki maksettiin minulle, otettiin verot päältä. Lopun kunta peri isältäni takaisin palvelumaksuna sosiaalilautakunnan kautta sosiaalijohtajalle. Se oli minun työnarvostuksen mitta tekemästäni kymmenestä omaishoitovuodesta. Kumileimasimen päätöstä selvensi esittelijä kahden ammattitutkinnon stipendin säästöllä. Liian vanha, 61/64 vuotta, ja työhistoriaa ei ole kertynyt "yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana eikä omaishoitajana".

Siihen tarvitaan ministeri näkemään lentoyhtiön kannustuskuppaus sitouttamisesta kannustuslisillä. Samaan aikaa työntekijöiltä vaaditaan talkootyötä. Kassavahti perisi takaisin rahat, mutta se on mahdotonta. Kunnassa se oli mahdollista ennen kuntauudistusta. Maksaa omaishoitajalle ja periä takaisin hoidettavalta, että tietää saavansa hoidon kotona. 
Suomi-neidon kohtalo on vaakalaudalla AAA-luokituksesta huolimatta. Tuusniemi on velaton kunta. Vaihtaisiko Suomi-neito siviilisäätyä "Frau Tuusniemeksi"? Aloitetaan alusta aluevaltauksilla. Muukalaisille on siellä hautausmaavaraus. Tiekartta Länsirannalla jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti