perjantai 16. maaliskuuta 2012

Asianajajaan ei ole varaa . . .

Osto- ja myyntiliikkeen omistajatäti antaa kuljettajalleen ohjeen poliisien lähestyessä uhkaavasti. 
- Asianajajaan ei ole varaa, vetoa mielenvikaisuuteen. Englantilaisella huumorilla katson kuskin puhallutusta. 

Viimeisten käänteiden jälkeen on tutkittu Suomen Lain keskeisimpiä säädöksiä. Vetoan mielenvikaisuuteen tulkintoja kuunnellessa. Ei päätä eikä häntää virkamiesten touhuissa omaneduntavoittelussa. Kuntalaisia on pidetty tyhminä, etteivät osaa edes ilmoittaa eriävää mielipidettä. Kauan sain itsekin harjoitella puolustautumista ennen kuin aloin itse ajatella maalaisjärjellä.

- Kyllä ne ovat viisaita, sanoi vanha isä kuultuaan "valkoisten" viisauksista.
- Tyhmiä ne ovat.

Isä kuoli, uusi presidentti ryhtyi hoitamaan tehtäväänsä kansan antamalla mandaatilla. Edellinen vaihtoi saamansa optiot rahaksi ja lähti edistämään maailman rauhaa. Koulupaikkakunnalta otettiin yhteyttä, että tietäisin kuinka heidän maailmanvalloituksensa oli tuottanut tulosta. Annoin palautteen saman koulun kasvatin viimeisestä tempusta koulutettuna kansakoulunopettajana. 
Onneni oli saada opettajanpesti maaseudulla. Koulut vetelivät viimeisiä vuosiaan lakkautuksen edellä. Kannattiko enää opettaa lapsia lukemaan? Opettajakin joutaa hukuttaa juopuneen opettajan mielestä. En olisi tässä kirjoittamassa, jos yritys olisi onnistunut. Kissalla on yhdeksän henkeä, yksi niistä hukkui lampeen. Jäljellä on vielä riittävästi monen elämän verran. Kyselijälle vastasin tämän tarinan kerrottuani.
- Älä kysele enempää. Enää en kuuntele muunnettua totuutta enkä palaa rikospaikalle.

Olen joutunut odottajan paikalle. Mielenvikaiset ovat antaneet asioidenkulusta omat selityksensä. Aina löytyy tuomareita, jotka ryhtyvät asioita hoitamaan omaksi hyödykseen. Kirjallisuusterapialuennolla minulle valkeni, että naiset ovat tulleet miesten rinnalle; kiintiöinäkö, että saadaan naisnäkökulma. Se ei poikkea miesnäkökulmasta millään tavalla. Fiftififti 3 ja 3 erotettua hallituksen jäsentä. Minä häpeän. Se on minun osani monissa asioissa, kuinka me terveet kohtelemme vammaisia, kun on heidän etuuksistaan kysymys. Lentoyhtiö on saanut siipihalvauksen kuin Mimmi-lehmän varisystävä.

Tarvitaan monta Smedsin tuntematonta sotilasta romuksi hakattuna, että vastakkainasettelua voidaan edes toivoa lopetettavaksi. Oikeastaan tähän kirjoitukseen antaa aihetta asuntola, jossa oli aikuisia opiskelijoita. Marjatta pistää pesukoneen pyörimään ja huutelee.
- Onko 4 -kymmensenttisiä pyöritettäviä. Se on aina mielessä jälkipyykkiä pestessä. Säästyin paljolta, kun lahtelaisena sain nukkua yöni kotona. Nautin ammattitutkintoon tähtäävästä koulutuksesta omilla ehdoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti