http://areena.yle.fi/radio/1577571 teksti
Aamuhartaus la 09.06.2012
Jorma Pollari, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Pelastusarmeija, Jyväskylä
Kannattaako unelmoida?
Pariisin kevät. Onko se vain urvuistaan puhkeavia lehtiä, loistoonsa avautuvia kukkanuoopuja vai säveleitä, jotka posetiivari veivaa laatikostaan kolikon toivossa? Vai onko se harmaapartaisten pariisilaismiesten kumisevasti soivissa ranskankielisissä sanoissa tai pikkukoiraansa ulkoiluttavien rouvien sävysävyyn valituissa asusteissa? Siitä sain ottaa selvää, kun vietin viikon kaupungissa, jonne pääsystä olin unelmoinut jo pitkään.Unelmat kuuluvat elämään. Jo ihan pieninä ollessamme meillä oli omat suuret unelmamme: joku halusi kerran valmistua linja-autonkuljettajaksi, toinen sairaanhoitajaksi. Joku kaipasi matkalle, kauas pois, toinen kesää jolloin ei kertaakaan tarvitsi nähdä isää ja äitiä kännissä eikä pelätä. Lasten unelmia kuunnellessa kohtaa myös sen todellisuuden, jossa he elävät. Rikkinäisen tai onnellisen elämän mutta yhtä kaikki: unelmia me jokainen tarvitsemme ja niitä me myös rakennamme kuka sitten onnensa kukkulalla, kuka murheen laaksossa.
Mutta toteutuvatko kaikki unelmat? Joskus saamme heti sen, mistä olemme haaveilleet, joskus odottamiseen väsyy, kun toiveen täyttyminen kestää ja kestää, jopa vuosikymmeniä. Mistä sen tietää, millainen unelma toteutuu ja millainen ei? Raamattu lupaa meille yllättävän paljon tämän asian tiimoilta: itse olen jo lapsena ollut hämilläni sen lupauksen edessä, jonka Jeesus sanoi kerran opetuslapsilleen: ”Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte" (Matt. 21:22). Mitä tahansa! Eikö tässä luvata jo liikoja!
Pyytäminen on Jumalan lapsen etuoikeus, siinä ei ole mitään epäselvää, mutta vaikeaksi tilanne muuttuu silloin kun vastausta ei kuulu, kun sitä ei saa, mitä rukoillen on uskossa pyytänyt, kun unelma ei tunnu lainkaan toteutuvan. Pettyneenä ja kenties kiukkuisenakin kyselet silloin, miksi Jumala ei kuule rukoustani eikä vastaa pyyntööni.
Unelmien toteutumiselle on ainakin yksi selvä rajoite: ne voivat toteutua vasta sitten, kun me olemme riittävän kypsiä vastaanottamaan sen, mistä unelmoimme. Jumala ei ole kitsas, päinvastoin: hän on luvannut antaa meille paljon enemmän mitä ymmärrämme tai osaamme pyytää. Syy, miksi emme sitä kaikkea heti saa, on meidän keskeneräisyydessämme. Jos vastaus viipyy, jokin meissä kaipaa vielä Jumalan Pyhän Hengen käsittelyä. Pikkupoikakin voi unelmoida rekalla ajamisesta, mutta jokainen tietää, että rattiin hänet voi päästää vasta, kun ikää on riittävästi ja ajo-oppia saatu. Samalla tavalla taivaallinen Isä tietää parhaiten sen, miten meidän tulee kehittyä ja kasvaa, ennen kuin olemme valmiita kokemaan unelmamme toteutumisen.
Jos emme suostu Jumalan kouluun kasvatettaviksi, voi käydä niin, että emme koskaan näe rakkaimman unelmamme toteutumista. Joskus tässä koulussa pitää oppia ensin luopumaan ja vasta sitten voi saada. Tavallisimpia asioita, joihin me jäämme kiinni, ovat esimerkiksi leppymättömyys ja kauna. Joskus meidän pitäisi luopua jostakin rakkaasta asiasta, johon olemme kovin kiintyneet, vaikkapa hyvä työpaikka, loistava uratulevaisuus, ja vasta sitten Jumala voisi johdattaa elämämme kohti vielä suurempia unelmia.
Luulenkin, että kaikkein vaikein rukous meille ihmisille on se pyyntö, jonka edessä Jeesuskin sai tosissaan taistella Getsemanessa: ”Isä, älköön elämässäni tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.” Tämä rukous on ainoa tie unelmien nopeimpaan toteutumiseen. Saamme siis esittää rukouksessa pyyntömme Jumalalle, saamme kiittää vastauksesta jo etukäteen, mutta samalla pitää ymmärtää, että Jumalallakin on ne kolme vastausvaihtoehtoa, joita me kasvattajina annamme. Hän voi vastata ”toteutuu heti” tai sitten ”ei toteudu vielä”. Kolmas on se uskoamme koettelevin vastaus: ”Ei toteudu koskaan, lapseni, koska se ei ole sinulle hyväksi”. Jumala ei siis koskaan jätä vastaamatta yhteenkään rukoukseen – myös kielteinen vastaus on rukousvastaus. Unelmamme voi joskus olla ristiriidassa oman hyvämme kanssa, ja silloin meitä rakastava Jumala kieltää sen meiltä.
Tuopa huominen elämäämme sitten mitä tahansa, unelmoimasta emme saa lakata! Emmekä estää Jumalaa kasvattamasta meitä, jotta hän pääsee aikanaan vastaamaan myöntävästi pyyntöihimme.
Rukoillaan yhdessä Tuomas Kempiläisen rohkein sanoin. Tämä rukous vie meidät askeleen lähemmäksi seuraavaa unelmaamme:
”Herra, sinä tiedät, miten on parasta: tapahtukoon niin tai näin, aivan kuin sinä tahdot. Anna mitä tahdot, niin paljon kuin tahdot ja milloin tahdot. Menettele kanssani kaikessa mielesi mukaan. Minä olen kädessäsi, käännä ja väännä minua joka puolelle. Katso, olen sinun palvelijasi, valmiina kaikkeen, sillä en halua elää itselleni, vaan sinulle. Enemmän kuin mitään muuta suo minun haluta lepoa sinussa, ja anna sydämeni löytää sinussa rauha. Amen.”
Iltahartaus ti 14.05.2013
Jorma Pollari, lehtori, Pelastusarmeija, Jyväskylä
Sinun vuorosi! 13.9.2014
Suomi-neidon hameen alla kasvaneet ja aikanaan sieltä karanneet eivät enää ole tunnistettavissa suomalaisiksi. Katsoin vielä kerran kuningatar Elisabetin juhlakonsertin viime yönä. Nukuin sikeästi aamuun, avasin jossakin vaiheessa radion kuullakseni sen mitä kuulo valitsi. Aamuhartauspuhujan puhelahjat äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina ilahdutti. Uskonsuunta - Pelastusarmeija - vihastutti. Pitääkö sitä kaikki omat asiat tuoda esille aamun alkajaisiksi.
Asiakas riisuutunena lakanalla peitettynä makaa hoitopöydällä.
- Minä olen jehovantodistaja. Minä en äänestä enkä sitä tee enkä sitä. Samat on kuitenkin arkimurheet pienistä eläkkeistä sairauskertomuksiin.
- Voisinko jättää sulle luettavaa ainoasta oikeasta uskonsuunnasta? Hän saa jättää lehtensä, onhan hän tilannut ajan ja maksanut käännytystilaisuudesta. Siksi se särähtää unen läpi, mitä yhteisöä edustaa. Hän puhuu kuitenkin uskonasiaa.
Tällaisesta uskonkonsultista sain työvoiton. Afatikkona hän aloitti, paljon sanoja sekaisin. Pelkäsin antaessani toista aikaa, hän katseli sormien läpi minua uutena hierojana. Kaksi ja puolivuotta sitä kesti. Hän sai puhekykynsä takaisin ja sitä mukaa aloitekykynsä ammattimiehenä. Uskossa hän ei edistynyt ulospäin, sisäisestä tilasta en tiennyt.
- Nyt en enää tule. Sinä olet hullu.
- Se on oma asiasi, jos et enää tule.
- Tulen kuitenkin vielä kerran ensi viikolla. Minulla ei ollut ennakko-odotuksia miehen suhteen.
- Olen viikon miettinyt, kumpi meistä on hullu.
- Mihinkä tulokseen tulit? Kumpi?
- Minä, olen sairas, sillä sairaudella on nimi jota en muista. Paljasteluksi sitä sanotaan. Minä niin tykkäisin, että minua katsellaan. Sinä aina peität minut ja minä temmon lakanat pois.
- Et kai sinä housut kintuissa säikyttele tyttöjä koulutiellä?
- Minä niin toivon, että sinäkin riisuisit vaatteesi voidakseni katsella sinua.
Siitä alkoi vanhan lestadiolaismiehen tervehtyminen. Hän on minun työvoittoni taiteilija/hierojana muuttumatta miksikään. En ole tullut enkä mennyt. Olen aina ollut.
Suomi-neitoa juhlitaan erilaisissa tilanteissa. Juhlijoista vedetään esiin näkyvät ja näkymättömät omat asiat. Kuningattaren juhlakonsertissa kaikilla oli juhlamieltä. Ilmaislippuja oli jaettu 12 000 ja 500 000 osallistui konserttiin palatsin puistoalueella. Olen aina pitänyt englantilaisesta huumorista parantajapappia myöten. Meidän juhlat ovat verrattavissa uskomattomiin uskonmenoihin. Jokainen taaplaa tyylillään arjessa ja juhlassa. Kirkkoon kukaa ei halua mennä.
Perinteestä pidän kiinni osallistumalla saksankieliseen jumalanpalvelukseen. Valitettavasti Porvoon sopimuksen allekirjoituksen puuttuminen viskasi minut "muuhun uskonnolliseen yhteisöön". Jumalanpalvelus noudattaa totuttua kaavaa. Kaikki muu taakse jäänyt on ollut uskomattomia uskonmenoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti