lauantai 23. kesäkuuta 2012

Pirun pienessä jollassa jumalanpalveluksessa

Äänikirja: Välskärin kertomuksia | Tv | Areena | yle.fi 

 

Wau, joku lukee Välskärin kertomuksia minulle valmiiksi. Sattumalta kuulin monotonisen äänen, terästin kuuloani ja tutulta kuulosti setä Sakariaksen teksti. Munkkiklubin tekstejä olen lukenut ääneen jälkikäteen pitämättä taukoja. Sitten joku pyysi lisäämään kappalejaot, että ehtisi vetää henkeä välillä. Näin kuulemani perusteella kirjailijan tekstiä vertaan kappalejakoa blondivitsiin. Kuulokkeet korvilla blondi tottelee käskyä.

- Sisään, ulos, sisään, ulos, sisään, ulos sisään, ulos, sisään, ulos, sisään!!!!!

 

Kirjoitukseni soljuu vaivattomasti, en ajattele sisään - ulos hengitysrytmiä. Hengitysharjoitussessiossa on hengittelijän pidettävä rytmi. Jos hengityskatkos tulee, on ohjaajan pidettävä huoli, että rytmi palautuu. Näin jatketaan 1½ tuntia. Sitten lempeästi ilmoitetaan session  päättymisestä. Elämä on auennut kuin suuri urheilukassi. Vetoketju pitää sulkea viipyillen ja nauttia alitajunnan opetuksesta.

Kirjoittamissesani on sama rytmi. Blogger aiheuttaa katkoksen, teksti on hävinnyt ja minulla sydänpysähdys. En saa juonenpäästä kiinni ja toisto on mahdotonta. Hengitysrytmissä voin pitää katkoksen, tai pihistä vähän ahdistuneena. Sitten rytmi palautuu. Jos sydän lakkaa sykkimästä, pysähtyy, rytmin löytymiseen tarvitaan sähköisku. Ensiapu saattaa olla niin rajua, että kylkiluut murtuvat rytkytyksestä. 

 

 

Puhumaton Helmi näki miehensä sydänpysähdyksen sairaalan käytävällä pyörätuolia työntäessä. Sydän saatiin elvytettyä, mutta katkennut kylkiluu aiheutti sisäisen verenvuodon ja Helmin omaishoitaja oli mennyttä. Helmin huuto purkautui ilmoille ilman sanoja. Sanaton oli meidän kohtaaminen sairaalassa. Hän muisti meidän keskustelut, jotka itse olin unohtanut. Hän palautti minulle, mitä olimme toisillemme opettaneet. Senkin voin laskea työvoitoksi itselleni Helmin opetuksessa. 

 

Kaikkea pitäisi kerrata www-sivuilta ja facebookissa. Kertaus ei pysy päässä enempää kuin vesi sorsan selässä. Näen ja kuulen punaista, jos joku tarjoaa minulle menemistä nettiin arjenasian ratkaisemiseksi. Tämän juhannuksen punainen on buranakapseli. Se ei ole aiheuttanut allergista reaktiota kiduksissa. Taidankin turvautua mietoihin käsikauppalääkkeisiin, joiden teho on plaseboa. Lääkäri määrää huumetta, joka pistää pöntön sekaisin ja hidastaa liikkeen. Sitä kokeili Bergman ja meni mielisairaalaan. Huomasi, ettei se ollut oikea paikka ja suuttui. Muutti maata ja teki mittavan elämäntyönsä käsityönä. Maailma tekee meidät hulluksi.

 

 

Tämän juhannuksen kokemuksia jaetaan kutsuvieraiden kanssa juhannusjunassa. En osannut eläytyä toisten kokemuksiin suljetussa tilassa. Vaihdoin tv-kanavaa jalkapallo-otteluun ja radiokanavaa Radioateljeen perinteiseen Juhannukseen. Omat kokemukset ovat pinnassa Lahti - Järvelä - Hennala välillä lättähatussa. Ulkolaiset hyppäsivät pois Hennalan valottomalla seisakkeella. Siitäkin on kokemukset, kuinka pääsisi Seurahuoneelle. Sille kerralle nauramme makeasti vielä tänä päivänä. 

Aamunpäivän peliuutinen jackpotin voittonumerot juhannuksena 2012. On aikoihin eletty. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti