perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannusmatkamies


Iltahartaus 22.6

Perjantai-iltaisin kuullaan hartauksia elämänkaaren vaiheilta. Teologian tohtori Pirkko Lehtiö, Helsinki. Virsi 531: 2, 3. Virsi alkaa sanoin "Lähtöhetken lähetessä". Sopraano Soile Isokoski, ..

Uskomattomat uskonmenot saivat englantilaisen papin voimaan pahoin. Kalastusvene keikkui niin lujaa, että pappi-parka piti tuoda rantaan. Toinen oli woodoomenojen eläintenuhraus verisesti, pappi poistui paikalta. Afrikan josssakin kolkassa uskotaan jo Jeesuksen tulleen toisen kerran. Se oli ensimmäinen uskonnollinen keskustelu uskovaisten kanssa.

Nyt pitäisi olla matkalla juhannusjunassa. Kävelen myöhemmin asemalle toinen päämäärä mielessä ja toiset syyt lähteä. Sitä ennen käyn mopoautolla Hyvinkäällä. Talvityttö hyppää narua vielä tänä kesänä ja ajelee mopoautolla. Mummo ehtii katsella maisemia. En vielä ole oppinut muistamaan tietä, jota olen kulkenut silloin tällöin jo 20 vuotta. 

Sokeutunut Toivo asui yksin vanhustentalossa. Radiomafia sekoitti hänen suuntavaistonsa yöllä, ei löytänyt narulla merkittyä reittiä vessaan. Oli aamulla paniikissa, kun mafia pauhasi. Hänet houkuteltiin lähtemään tarkkailtavaksi. Toivo ilahtui, josko pääsisi käymään kotona. Laski rappuset tarkkaan, ne täsmäsivät. Oven sisäpuolella lattia ei ollut tutuntuntuinen, kova ja kiiltävä muovimatto erottui lautalattiasta kotona. 
- En halua tarkkailtavaksi, hän tuumasi pettyneenä. 

Meitäkin tarkkaillaan, olemmeko kotona vai kylillä. Pitäisi ostaa turvallisuutta vuokra-asuntoon, ettei omin luvin tule saranapuolelta sisään ja raamit kaulassa pakene paikalta. Jospa saisi olla rauhassa aaton, juhannuspäivän ja sunnuntain. Suomen liput joka puolella liehuvat saloissa. Oma valkea orkidea kukkii, on ihme sinäänsä. Ruusupuut ja sinilatvat ovat olleet vain ilo antajalle. 
Juhannusjuna kiskoilla ja Hurtigruten merellä, kummanko valitsisin matkantekoon ensi kerran? Asema on biitsini vieraita odotellessa. Näin elämä meitä kuljettaa. Matkakaverin kanssa maailmalla poistumatta kotoa jo 12 vuotta. Tähän alkaa tottua eikä muuta osaa kaivata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti