Sitten Omaishoitaja-Liitto laati kotisivut. Kirjoitin keskustelupalstalle omaishoitokokemuksesta. Se oli liika herkkähipiäiselle Liitolle ja minut heitettiin ulos, rekisteröimiset hävisivät sen siliän tien. Jätin eroilmoitukseni yhdistykseen ja Liittoon. Ihmettelin, mutta en itkenyt. Silloin en vielä särkynyt. Sain kutsun tulla netissä tulevaisuudentutkimuspaneeliin.
- Sehän kävi näppärästi, sain paluupostissa hyväksyvän palautteen.
- Saanko kirjoittaa niin kuin olen omaishoidon kokenut?
- Minä olen tämän paneelin manageri. Hän otti vastuun eikä vielä tähän mennessä ole heittänyt ulos.
Näin tätä sosiaalista mediaa ja verkkolukutaitoa pidetään yllä. Nyt hartausohjelmat ovat hakoteillä. Kuulin aamulla pastori Kai Sadinmaan puheen. Pistäisin sen näkyville, kun muihin puheisiin on mennyt usko. Aamuhartaus 7.6.2012 korvataan virrenveisuulla. On kai joskus ollut, mutta ei tänä aamuna ollut virsitoivekonsertti. Jotkut hartauspuhujat ovat saaneet maistaa pannabullaa. Heidän puheensa eivät ole julkaisukelpoisia niiden mielestä, jotka saavat päättää.
Minulla on kirjeenvaihto tallella kirjeinä, kun ei ollut vielä verkkokirjoitustaitoa. Piispakokelas lähetti pahoittelukirjeen, kun vaihdoin seurakuntaa. Minua loukkasi pahoittelu, enhän luopunut uskosta. Kaikki tämä kirjeenvaihto omaishoidon tähden. On se ollut sen arvoista.
- Kunnan sosiaalijohtajan päätös omaishoidontuesta valitusoikeuksineen.
- Halkomistoimituksen pöytäkirja noudattaa intiaanien asuinalueiden ottamista valkoisen miehen käyttöön.
- Tietoimituspöytäkirja sijoittajien ottaessa lapsuuskodin uimarannan muukalaisille hautausmaaksi.
- Viimeisenä uskonsota kirkon sisällä.
- Olenkin väsynyt ottamaan vastaan kommenteja kirjoituksiin, vaikka ne herättäsivät hinkuja vastustajissa. Netti on kasvoton enkä tarvitse kavereiksi puolialastomien kuvien lähettäjiä. Heillä on loputtomat kaverilistat.
Voiko areenan uudistuminen olla näin vaikeata? Kuunteluaika on ohi, joten hartaushakuna löysin aamuhartaustekstin.
Aamuhartaus to 07.06.2012
Kai Sadinmaa, pastori, Helsinki
"Epätoivo ja paniikki on vallannut kirkon. Jäsenmäärä vähenee vähenemistään. Mitä pitäisi tehdä? Miten estää ihmisten joukkopako? Miten me pelastetaan kirkko? Hei, minä tiedän. Perustetaan työryhmä ja väsätään mietintö. Sitten perustetaan toinen työryhmä ja väsätään toinen mietintö ja varmuuden vuoksi muutama työryhmä ja mietintö lisää.
Sitten palkataan tuhat teologian tohtoria ja professoria vähintään viideksi vuodeksi miettimään aamenen paikkaa jumalanpalveluksessa.
Sitten järjestetään näyttävä kampanja. Palkataan Suomen paras ja kallein mainostoimisto tekemään upea ja mahtava kampanja, jossa mainostetaan kuinka upea ja mahtava tämä kirkko oikeasti on, kuinka rentoja ja nuorekkaita me kirkon herrat ja rouvat oikeasti olemme harmaiden pukujemme alla.
Isoja mainoksia sanomalehdet täyteen. Heitetään harmaat puvut nurkkaan, vedetään rennot hupparit päälle ja chillataan. Yes! Tule mukaan, hyvä meininki!
Ollaan ennakkoluulottomia ja rohkeita. Palkataan Suomen parhaimmat ja kalleimmat konsultit kertomaan meille että miten tuota evankeliumia pitäisi julistaa nykynuorisolle, millaiseen pakettiin kääriä laatutietoiselle kuluttajalle.
No pukekaa evankeliumi vaaleanpunaiseen barbivaatteeseen niin saadaan pikkutytötkin mukaan, batmanjeesuksia pikkupojille ja nuorisolle poppia, rentoa kevyttä jutustelua, ei mitään ahdistavaa jeesusjuttua, ristiä tai muuta synkistelyä tai puhetta oikeudenmukaisuudesta sun muusta sellaisesta. Urut kaatopaikalle ja kanttorit perässä jos eivät osaa soittaa gospelia ja sitten kutsukaa julkkikset paikalle. Isolla rahalla. Joku NHL-tähti vetelemään lämäreitä kirkon keskikäytävälle ja Miss Suomi maaliin. Tai sitten järjestäkää kirkon oma Big Brother-kilpailu. Lukitkaa piispat muutamaksi kuukaudeksi kirkkoon ja antakaa kansan päättää kuka se Juudas oikein on.
Ja sitten kaiken tämän päälle rakentakaa, rakentakaa, vaikka uusi kirkko tai kappeli. Mahtava idea!
Niin että maksaa? Totta kai maksaa, kaikki hyvä maksaa, maksaa aika paljon, ja vähän enemmän eikä muuten riitäkään, mutta onneksi löytyy rahaa, aika paljon muuten ja vähän enemmän, ollaan nimittäin kirkossa vähän sijoitettu. Varmat eettiset sijoituskohteet, ydinaseita sun muita.
Nyt on näillä eväillä kirkko pelastettu ja jäsenkato pysäytetty. Tästä lähtee kirkon uusi nousukausi. Aamen, hallelujaa. Vai eikö lähde hyvä radionkuuntelija? Niinkö meinaat?
No ei muuten lähde, ei varmasti lähde. Ei me näillä häpeningeillä ja rakennuksilla ketään hämätä. Kuinka uskottavaa on jos muumio esittää nuorekasta pukeutumalla rentoon huppariin?
Voi tätä epätoivon syvyyttä. Voi tätä epäuskon syvyyttä. Jos meillä olisi jotain aitoa ja todellista annettavaa niin ihmiset ryntäisivät kirkkoon valtavana laumana, he taistelisivat että ylipäänsä mahtuisivat sisälle.
Ihmisillä on valtava hengen nälkä, he ovat nääntymässä merkityksen puutteeseen. He ovat tuolla odottamassa että anna nyt kirkko jotain, anna nyt jotain muutakin kuin viimeinen kallis hautapaikka, anna nyt edes yksi tosi lause, yksi tosi sana, edes yksi tosi tavu tai sijapääte, mutta ei, kun valitettavasti meillä ei nyt ole aikaa tosille lauseille kun virasto menee juuri kiinni ja kun on noita kokouksia ja palavereja ja pitää tehdä viime vuoden toimintakertomus ja tulevan vuoden toimintasuunnitelma, projektikuvaus, projektisuunnitelma, budjettikin pitää väsätä ja projektin loppuraportti ja interenetissäkin pitää olla aamusta iltaan ja illasta aamuun ja kun on noita rakennuksia, ja häpeninkejä ja uudistuksia. Miten tässä nyt on aikaa millekään tosille lauseille.
Ihmiset ovat epätoivon partaalla ja Eurooppa on kohta ilmiliekeissä ja me mietimme kirkossa että saako ehtoollisella käyttää kotimaista marjaviiniä vai pitääkö olla ulkomaista rypäleviiniä ja että mikä onkaan kirkkotekstiilien merkitys seurakuntalaisen hengelliselle elämälle.
Vanhukset kituvat laitoksissa nälkäisinä, märissä vaipoissaan, mielenterveysongelmaiset kulkevat hylättyinä pitkin katuja, suuret kansainväliset pankit raunioittavat kohta koko maailman ja me taistelemme kirkossa henkeen ja vereen että saataisiin nyt ainakin yksi virsi veisata koulujen suvijuhlissa.
Voi hyvä Jumala, armahda meitä, anna meille anteeksi. Kirkko on kadottanut voiman, hengen, intohimon, rakkauden palon ja peloissaan käpertynyt itsensä ympärille varjelemaan omaa olemassaoloansa, menetettyjä suuruuden päiviä, samalla sulkeutuen Häneltä joka hengen voiman voi yksin antaa.
Olemme luoneet instituution jossa rituaalien moitteeton suorittaminen ja oikea oppi, on tärkeämpää kuin ihminen, jossa kirjain on tappanut hengen.
Kristus naulitaan ristille joka päivä silmiemme edessä, kaikissa kärsivissä lähimmäisissämme, kaikissa niissä jotka tämä mammonaa palvova, kova ja epäinhimillinen yhteiskunta on työntänyt ulos. On mahdotonta olla törmäämättä näihin kristuksiin. Jossain he aina hoippuvat vastaan, murjottuina tai ovat käsi ojossa edessämme, leipäjonoissa tai lähiöbaareissa, tai makaavat laitoksissa tai ovat yksin kotona ainoana seuranaan joku pleikkari tai tietskari, tai hylättyinä liian suuriin koululuokkiin, tai vaeltamassa kaduilla, mieli epätoivosta ja ahdistuksesta sekaisin. Näiden kristusten saarnaa ei voi olla kuulematta. Tai voi toki, ei tarvitse kuin sulkea silmänsä ja vetäytyä porvarilliskirkolliseen mukavuuteensa.
Onhan se niin kiva harrastaa tätä uskontoa. Ollaan täällä kirkossa ihan hissun kissun niin ettei kukaan vaan huomaa meitä, ja kun ei kukaan huomaa niin ei ainakaan kukaan loukkaannu eikä tule moitteita ja saadaan varmaan vielä pitää tuo verotusoikeus, oma eläkevirka ja piispatkin pääsevät linnanjuhlille ministerien ja kenraalien kanssa kilistelemään.
Keskitytään vaan kirkon ydinosaamisalueeseen, epätoivon ja tyhjyyttä kumpuavien monumenttien rakentamiseen, ulkoisten muotojen uudistamiseen, vaarattoman vahanukkejeesuksen julistamiseen ja happeningteologiaan.
Ei siis muuta kuin lisää työryhmiä perustamaan ja mietintöjä väsäämään. Ollaan trendikkäästi ajan hermolla. Jatketaan vaan kivoja ja harmittomia tapahtumia. Kosiskelu ja hännystely olkoon edelleen linjamme, niin että näivettynyt kirkkoparkamme saadaan lopullisesti hengettömäksi.
Mutta jos me emme ole suolana tässä maailmassa niin kuka sitten on.
Jos kirkko ei aiheuta kirvelyä tämän yltiömaterialistisen kilpailuyhteiskunnan iholla niin kuka sitten aiheuttaa.
Jos me emme välitä Jumalan rakkautta maailmalle niin kuka sitten välittää.
Jos me emme pala Pyhästä hengestä, niin kuka sitten palaa.
Jos me emme luota Jumalaan niin kuka sitten luottaa."
Syyssinfonia ei toimi hartausarkistona, mutta nyt on pakko, 25.11.2012.
Nokia-missio on tullut tiensä päähän niin maallisesti kuin kirkosta erotettuna elämyksellisenä osallistumisena. Nokia-mission luoja jatkaa maailmalla saarnamatkoja Suomi-neidon pelastamiseksi. Tehtaat lopetetaan, ihmiset työttömiksi, verot ja palkat alas. Näillä vanhoilla aatteilla pomo luopui paikastaan. Hihhuloinnista en ole mitään kuullut sen jälkeen kun esitanssijaa epäillään seksiseikkailusta tilaisuuden sisällä. Tämä sama on tapahtunut lestadiolaisten sisäpiirissä.
- Sinä olet pakana!
- Sinä olet hullu, en tule enää hierottavaksi.
- Se on sinun asiasi.
- Tulen vielä kerran.
- Viikon mietin, kumpi meistä on hullu.
- Mihinkä tulokseen tulit?
- Minä olen sairas, sitä sanotaa paljasteluksi (exhibitionismi).
- Et kai sinä säikyttele pieniä tyttöjä koulumatkalla housut kintuissa?
- Minä niin tykkäisin, että minua katsotaan alasti, että sinäkin riisuisit vaatteesi.
Tämä on minun työvoittoni, en antanut ohjeita enkä mennyt mukaan hänen oireiluunsa. Elämä pelissä a la suomalainen hieroja. Siinä tervehtyminen oli molemminpuolista. En hurahtanut uskoon enkä toiminut vastoin ammattietiikkaa, jota edunvalvojat pää punaisena huutavat lakkautettavaksi.
Areena uudistui samalla tavalla, kun kaikki muuttui www-sivujen taakse 1990 -luvulla, eikä minulla ollut verkkokirjoitustaitoa. Vanhaan lapsuuskotiin jäi lankapuhelin. Maksoin siitä perusmaksua 10 vuotta toivossa, että voisin palata sinne tienattuani yhdelle osakkaalle kauppahinnan kulutusluottona osuudesta. Soneralta tulee hinnankorotus saate sanoin. Voit luopua liityymästä, sillä kaapelit keritään pois vuoden loppuun mennessä. Odotin aikani, mitään ei tapahtunut. Paluuni maalle kohtasi odottamattomia esteitä ja uusia maksuja. Sanoin liittymän irti.
Sen pituinen se.
Sen pituinen se.
Hankin verkkokirjoitustaidon ja tietokoneen. Kuinka paljon harmia ja harmaita hiuksia olen saanut yhteyksien puutteesta. Ja minulta kysytään.
- Etkö sinä ymmärrä?
Seison luuri korvalla odottaessani asiakaspalvelua. Venäjältä tutuksi tulleet jonot on siirretty meille. Leipäjonot kirkkoja kohti, kiinteistöjen arvonalennusta surraan, jos arveluttava toiminta on tullut lähelle. Rikkaitten vartioidut asuntoalueet eivät näy hyvinvointovaltion kaatopaikalle. Eikä päinvastoin huipulta nähdä, mitenkä syrjäytyneet toimivat. Kansa on jaettu kahtia. Amerikan matkat ovat arkipäivää. Näin elettiin sotaa edeltäviä päiviä tietämättömänä, missä mennään.
"Herran sana pysyy iäti" toistaa minun vankila- ja poliisipappini, rovasti Matti J Kuronen. Hänen aamuhartausäänensä pisti minuun vipinää. Se oli vastaus yölliseen puhutteluun. Olin uupunut unen puutteesta. Ajatukset valvottivat yöllä. Hiljainen huuto ylös suden tuntien aikaan.
- Lopeta, haluan nukkua. Samaa linjaa tuli vastaus.
- Nythän minä vasta aloitan. Monta kertaa olen toivonut valtakunnan isovanhemmalle esitettyä kehoitusta papin läsnäolosta.
- Matti kotiin ja pojat nukkumaan.
Nettihartaus estää kuulemasta muitakin hartauspuhujia ja vetoaa uudistuksiin areenassa. Kukaan ei enää vastaa lupauksistaan. Aamu aamun jälkeen totean.
- Ei vieläkään. Tämä on yksi jonotuspaikka tai ehkä meille rangaistus aamuhartausajan säilyttämisestä. Se oli varattu pääministerin puheelle aikaisin aamulla. Annoin palautteen kanavauudistuksesta.
- Tunnen itseni poliittiseksi huoraksi, kun pääministeri änkee kotiini. Olen vielä sängyssä enkä ollut varannut aikaa hänelle. Kadulla edunvalvoja puhuttelee minua katuhuorana ammattini perusteella.
Siksi kysyn: Mitä siellä puuhataan Suomi-neidon päänmenoksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti