maanantai 11. maaliskuuta 2013

Viimeistä sinistä

 Radiomasto
Olen sanaton, älynavigaattori ohjaa oikeaan osoitteeseen. Matkapastori on huomannut Lahden juhlavalaistuksen jo Aleksanterinkadun yllä ja sitten Taiteilukoulun ohitettua radiomastot. Oh, ja ei, tiedän mitä hän ihastelee ja kysyy, mutta en saa sanaa suustani. Enhän ollut koskaan, en kenenkään kanssa puhunut saksaksi Lahden radiomastoista, Salpausselän kisoista.  Minulle kisat lakkasivat olemasta 2001, kun palkintojenjakojuhlallisuuksiin tuli muutos pääministerin ulkolaisten vieraiden silmien edessä. 

Toki Lahden hiihtoladut ovat tutut. Tonavan varrelta hiihtäjä pakkasi sukset autoon, ajoi satoja kilometrejä, otti sukset autosta, nautti hiihtolenkistä, pakkasi sukset autoon ja ajoi saman matkan kotiin. Siitä hän kirjoitti saksaksi, mutta itse tapahtuman muistan suomeksi.
Näin on minun hiihtämisen laita. Odotin hiihtolunta työaikana. Emäntäasiakas kertoi, kuinka hän joka aamu joutui avaamaan tien maitoautolle pellon reunassa. Aukean yli sopivasti lumisade kasasi kinokset metsän reunaan. Nyt saa lumisade riittää, hiihtämään pääsen Launeen pellolle ja emännän aikainen tien avaaminen loppuu.

Olen myös jalaton. Borrelia on aktivoitunut uudelleen, olen melkein valmis pyörätuoliin. Luotan siihen, että jalat kantavat kadulta ulko-ovelle, hissiin, 6. kerros ja olen kotona. Kaikki hyvin erotessa, olihan virkistävää käydä kirkossa, kuunnella jokapäiväisestä leivästä, laulaa saksaksi, juoda kirkkokahvia pienessä piirissä.
Lääkärit eivät tunne borreliaa autoimmuunisena oireiluna. Itse olen ymmärtänyt enemmän ettei se ole synnynnäinen vamma kuin savolaisuus. Puhutaan samaa kieltä eri lähtökohdista. Ihmisen kivusta on tullut riiston kohde, kuka sillä saa rahastaa. Lahtelaisena minulla oli etuoikeus saada antibioottitiputus kotona. Kolme viikkoa sitä kesti. Ulkokuntalaisena olisin ollut täysihoidossa sairaalassa, Saanut lääkkeen lisäksi vuorokausimaksulla petin ja ateriat. Mokoma punkki, siitä tämä kipu ja rahanmeno hyvinvointivaltiossa, jossa epäonni sairautena on tullut rahastuksen kohteeksi.

Inhimillinen tekijä esittelee kaksi naista, joilla syntymässä ei annettu kaikkia valinnanmahdollisuuksia, mutta syntymän jälkeen he itse ovat tehneet päätöksensä. Sieltä saattaisi minullekin löytyä vertaistukiryhmä sairauteen, johon ei ole parantavaa hoitoa. Omaishoitajana minut on heitetty ulos omaishoitajayhdistyksestä ja liitto suositteli "omaisena edelleen" -yhdistystä. Kirkko ei ollut kiinnostunut palkattoman vertaistukiryhmän perustamisesta. Kristitty osoitti minulle potilasjärjestöä yhteisvastuukeräysrahat luovutettuaan paikallisen yhdistyksen käyttöön. Löysin syntymävammani perusteella savolaiset. Sen jälkeen on ollut helpompi hengittää kuin ensimmäisen kerran täytettyäni keuhkot omin avuin.

Aamusoitto vie oopperan maailmaan LA DONNA É Mobile oli kaikkien huulilla heti julkaisunsa jälkeen. Näinä vuosina olen La Donnasta jotakin aavistellut, kuunnellut tarkkaan ja nyt tiedän paljon enemmän.  
Olen jo keittämässä kahvia, kun kuulen aamuhartauden toistamiseen.
Aamuhartaus 11.3. Rukoushetkessä viikon aluksi puhuu kappalainen Anna-Kaisa Tuomi, Kauniainen. Hartautta rytmittää kelttimusiikki, jota soittaa Marku Asunta (puuhuilu). Hartauden keskellä virsi 331:5-6. Virsi alkaa sanoin "Ylistän Herran nimeä". Topi Lehtipuu (tenori), Jarmo Julkunen (teorbi), Jonte Knif (cembalo) ja Mikko Perkola (viola da gamba). Hartausohjelmat: Aamuhartaus 11.3





Keväisinä perjantai-iltoina pohditaan elämän tarkoitusta
Kevään perjantai-iltojen hartaudet johdattavat elämän perimmäisten kysymysten äärelle. Elämää kokeneet opetusneuvos Kalevi Virtanen, toimittajat Viena-Inkeri Lounela ja Ann-Christine Marttinen sekä opettaja, pastori Pekka Kivekäs puhuvat vuoroviikoin niin elämän haavoista, rakkaudesta kuin anteeksiantamisestakin.
Maanantai-iltaisin kuullaan Matteuksen evankeliumia näyttelijä Elsa Saision lukemana. 

Maaliskuu saa merkityksensä tämän aamun teemojen mukaan. Maanantaiaamuna en ole menossa päivystykseen kysymään, mikä minulle on tullut. Sain sieltä 2 annosta vahvoja kipulääkkeitä, että selviän kotona ja kehoituksen.
- Älä tule tänne toista kertaa. Pyysin kuitenkin piikin olkapäähän, kun pukeminen oli niin vaikeaa. Tuli uusi oire viikkojen perästä. 
Istuin päivystyksessä muiden sairaiden joukossa. Kansanedustaja on priorisoinut itsensä kulkemaan suoraan ilmoittautumisluukulle ja sieltä suoraan lääkärin luokse. Siinä patsastellessaan hän antaa katseensa kiertää laidasta laitaan, istuuko yhtään hänen äänestäjäänsä odottajien joukossa. Hän oli värväytynyt mielenterveyspotilasjärjestön puheenjohtajaksi varmuuden vuoksi. Eihän kukaan täysjärkinen häntä enää äänestäisi. Pässiä viedään narusta toisten pässien kulkiessa edellä. 

- Tämä vaiva paranee itsestään syömällä valkosipulia ja inkivääriä, lääkäri määrää syntyperänsä mukaan pysyä terveenä syömällä oikein. Oireet hävisivät, mutta tulivat takaisin entistä voimakkaampina. Koepaloja on biopankissa sen päivän varalle, kun joku lääkäri syventää tietojaan epidemiaksi asti levinneestä punkkihyökkäyksestä. Tilaan lääkäriajan loppuviikosta, jatkan verenpaineenhoidon seurantaa. Olemme sairauskertomuksia kaikki. Missä on parantajat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti