Hyvät ajat takana vai edessä, täällä ne ei ainakaan ole. Itse katselen levollisena ympärilleni, olenhan aina elänyt niistä lähtökohdista, jotka sain syntyessäni sodan aikana. Koti, uskonto ja isänmaa ovat olleet puolustettavia arvoja, joita koskaan en ole väheksynyt.
Tänään eletään toista aikaa, kun kaikki on ollut valmiina. Hyvinvoinnista on seurannut pahoinvointia niin kotona, kirkossa kuin yhteiskunnassa. Kirkko on menettänyt tehtävänsä. Halusin vaihtaa osoitetta seurakuntaan, joka kutsui minua nimeltä. Sain pahoittelukirjeen, joka muistutti, etten pitänyt arvossa kirkon sakramenttejä; kastetta, avioliittoon vihkimistä ja hautaan siunaamista. Siinä piispakokelas esitti vääriä syytöksiä. Kirkon taholta minun yhteistyötä seurakunnan kanssa ei hyväksytty. Kristitty lähetti minut potilasjärjestöön hakemaan itselleni yhteistyökumppaneita. Sieltä omaishoitotyön jälkeen saisin kaiken avun. Tämä tapahtui yhteisvastuukeräysrahojen luovutustilaisuudessa paikalliselle yhdistykselle. En enää olisi yhdistyksessä kuin jäsenmaksun maksaja.
Menin potilasjärjestöön, löysin Lahden savolaiset. Se oli löytö, savolaiset on vammaisjärjestö ja se on minun syntymävammani. Tämän jälkeen on ollut helppo hengitellä, ilmaa raikasta kuin tuulta. En luopunut lapsenuskosta, vaihdoin vain osoitetta.
Nyt ymmärrän paremmin, kun kirkossa on vääriä pappeja ja kansalaisaloitteilla muutetaan kirkon alkuperäistä tehtävää vihkiä avioliittoon. Avioliitto on kodin perusta lasten hyväksi. Kiitän vanhempiani ja muistoa kunnioitan lapsuuskodista meille kahdeksalle lapselle. Isän 90-vuotispäivillä oltiin vielä kaikki samassa valokuvassa. Isän kuoleman jälkeen minulla ei ole kunnioitettavia. Kaikki hoitavat meidän asioita neljännen käskyn selitysosan varassa. Hyvästä hoidosta ei tarvitse hokea kiitoksia. Kissa elää kiitoksella koira pään silityksellä. Huonoa hoitoa meillä on lupa ääneen arvostella. Pahantekoon ei tarvitse lähteä mukaan.
Isänmaassa olemme jäämässä kielivähemmistöksi. Murteella kirjoitettu tieteellinen julkaisu antaa vähän toivoa, että tunneäidinkieli on vielä olemassa. Venäjällä valtapolitiikka puristaa kielisukulaiset ahtaalle. Onhan siellä syntyperästä viety kuolemanleireille pakkotyöhön. Metsät on täynnä nimettömiä hautausmaita. Itsenäisyyden alussa vaadittiin kieltämään syntyperänsä. Kun sitä ei voinut tehdä, kuula kalloon ja siunaamattomaan hautausmaahan. En ole koskaan tuntenut syyllisyyttä näihin tapahtumiin. Vika on syyllistäjän korvien välissä eikä se ole minun muutettavissa. Siksi en pyytänyt valkoisilta veteraaneilta luvattua havuseppelettä haudalle isän kuoltua. Ei uskottu isän kuolleen, kun sinne ei mitään ilmoitettu.
Mestari 12.6.1914 kirjoitti äidin hautajaispäivän hänen syntymävuotenaan. Mestari pitää elämäni järjestyksessä tämän päivän kaaoksessa. Omakuva syksyltä 2010. Tähän asti ei edemmäs, on minun ylpeitten aaltojeni raja. Siitä päätetään eduskunnassa niin kauan kuin hallitukseen luottamusta riittää.
Koko ohjelma: Potkut väärille papeille. Kirkko on luopunut Jumalan sanasta, sanoivat Luther-säätiön seurakunnat ja perustivat oman Lähetyshiippakunnan. Kirkko ilmoitti, etteivät kirkon papit saa kuulua tähän joukkoon - eli potkut väärille papeille. Onko kirkko todella hajoamassa vai pidetäänkö tässä melua tyhjästä? Keskustelemassa Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies ja Turun piispa Kaarlo Kalliala. Millainen vaikutusvalta on valokuvalla? Haastattelussa vuoden lehtikuvaaja Meeri Koutaniemi. Juontajana Heikki Peltonen. Ajankohtainen Ykkönen: Koko ohjelma: Potkut väärille papeille
lauantai 15. tammikuuta 2011
FERNANDO PESSOA: HETKIEN VAELLUS 1974 Ricardo Reis, Mestari 12.6.1914
Mestari, levollisia
ovat kaikki hetket
jos menetämme ne
kuin maljakkoon
kukkia asetellen.
Ei ole suruja
eikä ilojakaan
elämässämme.
Taitakaamme siis,
viisaat varomattomat,
ei elää siitä,
vaan kulkea sen halki,
tyynen järkkymättöminä,
pitäen lapsia
opettajinamme,
ja silmät täynnä Luontoa...
Aika kuluu,
ei kerro meille mitään.
Vanhenemme.
Taitakaamme melkein
vahingoniloisina
tuntea lähtevämme.
Ei kannata
tehdä elettäkään.
Emme mahda mitään
julmalle jumalalle
joka ahmii omat lapsensa.
 |
| Martta-merkki hautakivessä |
Kastakaamme ohimennen
keveästi kätemme
rauhallisiin jokiin
oppiaksemme
itsekin rauhallisiksi.
Auringonkukat, auringolle
alati kuuliaiset,
elämästä poistukaamme
tyyninä, katumatta
edes sitä
että olimme eläneet.
Levollisista hetkistä kaamoksen hipoessa vielä kaksi päivää Suomi-neidon päälakea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti