lauantai 9. maaliskuuta 2013

Melojan sielu on palannut

Angel without a Wing korkealta ja kovaa soitettuna saa lähipiirin kaikkoamaan ja jään yksin äänivallin sisäpuolelle. Aikalaisten rivit ovat harvenneet omasta syystä tai syyttä. Tilalle on valikoitunut nuorempia joka kymmenes vuosi. -41, -52, -61, -72, -81 päättyneen vuosituhannen (19.) loppuosalla merkittynä. Ykköset erottaa toisistaan heidän omat äänensä. Kakkoset muistan, mitä tunnetiloja he minussa herättävät.

- Me tulemme käymään perjantaina, mutta soitetaan siitä tarkemmin. Ilahdun ilmoituksesta. Kaikki käynnit ovat olleet kiireisiä ajan puutteesta. Mieleen hiipii ajatus, miksi he tulevat. Kysynkin varmistussoitolla, onko käyntiin joku erikoinen syy. Puhuttaisiko paikan varaamisesta palvelutaloon? Tuleeko ulkopuolinen arvio minun kotona selviämisestä? Itse en vielä sitä ole huomannut.

- Illalla on saksankielinen jumalanpalvelus, ilmoitan menokseni. Kuinka minä Savon sydämestä olin joutunut näihin piireihin. Puhumaan en ole oppinut, olenhan vasta viime viikkoina kuullut areenassa äidinkielenään saksaa puhuvien puhetta. Kaapelien korjaus on sen minulle mahdollistanut. Kouluaikana kirjeenvaihto saksaksi takasi kirjesalaisuuden. Päiväkirjat olivat pahimmat paljastajat salaa luettuna. Se aiheutti turhanpäivästä riitaa realismillaan. Muutenhan meillä ei ollut koulukodissa ajatuksenvapautta. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin kielitaidon hankkimiseksi? En jossittele, sillä silloin kävijät eivät olisi niitä, joiksi heidät tunnistan. Voin olla ylpeä heistä tänä päivänä.

Kivun kautta on ilta vietävä läpi. Lähden kuitenkin ilman särkylääkettä. Selviän omin avuin taksista ulos. Kipu aaltoilee ja tulen kotiin papin kyydissä älynavigaattorin opastuksella. Vielä tämän kerran selvisin enkä kanna huolta seuraavasta kauppa- enkä asiointireissusta.
Yhteiskunta ja kirkko tekevät omia lehmäkauppoja. Tunnustan uskon saksaksi sisällöltään sama kuin suomeksi, Isä meidän ja Herran siunaus sanasta sanaan sama suomeksi. Vaihtaessani seurakunnan osoitetta pysyväksi maistraatti erotti kirkosta ja liitti "muuhun uskonnolliseen yhteisöön", syyksi ilmoitetaan puuttuva allekirjoitus Porvoon sopimuksesta.

Onko sekin EU-direktiivin vaatimus? Samoin on EU-direktiivi määrännyt, IKÄ ehdoton 61/64 vuotta. Yrittäjällä, maatalousyrittäjällä, perhehoitajalla eikä omaishoitajalla ole TYÖHISTORIAA. Lainlaatijoita viedään kuin pässiä narusta. He ovat itsensä ylentäneet käyttäessään ylintä päätäntävaltaa sysäten vastuun kaatopaikkakansalle. Uskottelevat itselleen että hyvinvointivaltio jatkaa kasvua.

Vitas Angel Without a Wing 070707

Vitas live. ~~~~~Words in English: I am returning to my childhood. I see the days flying back. I am breaking my heart, It is ...

Takaisin luontoon katsomaan kevään heräämistä ihan omalla kottoopoistumisluvalla. Ensiksi oli vain sotakorvausten maksaminen, sitten tulee avainkaulalapset ja vapaa kasvatus. Rakkaus ilman rajoja on sotaa, onhan näissä kummassakin kaikki keinot luvallisia. 

Sininen ja valkoinen
(Säv. & san. Jukka Kuoppamäki)

Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin,
Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin.
Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien?
Tai sen kaiken rikkauden? Kunnes tiesin vastauksen.

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Find More lyrics at www.sweetslyrics.com
Juuret kasvoi maahan sen, kylmän sekä routaisen.
Lämmön tunsin kuitenkin lujuudesta graniitin.
Hiljaa kuusten kuiske soi, terveisensä tuuli toi.
Sininen ja valkoinen värit ovat vapauden.

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti