perjantai 11. tammikuuta 2013

Tauti

- Missä on tauti? kysyy hoitaja pistäessään päänsä oven välistä huoneeseen.
- Eikö meissä kaikissa, kun olemme täällä sairaalassa? esittää potilas vastakysymyksen pilkistäen peiton alta odottaessaan päiväohjelman alkamista.

Kutsuttuna 40-vuotistarkastukseen terveyskeskukseen mukana (x) rasti ruutuun menetelmällä vastattu kyselykaavake. Terveydenhoitaja tiedustelee sanallisia vastauksia näöstä, kuulosta, painosta, pituudesta.
- Siksikö sinusta tuli hieroja, kun on huono näkö?
- En ole käynyt näkövammaisten hieromakoulua. Opin hieromaan Isä Juntusen yksityisessä hieromalaitoksessa. Hän koulutti ainoana Suomessa näkeviä hierojia oppisopimuksella. Puolen vuoden ajan 4 kokohierontaa päivässä oppilastyönä oikeilla asiakkailla. Anatomiaa hierojan tarpeisiin. Siinä oppisopimus ammattia varten. Todistus suoritetusta kurssista ja rekisteröinti Lääkintöhallituksen luetteloon laillistettuna hierojana laillistettujen lääkärien ja lääkintävoimistelijoiden kanssa.

Johan Venninen oli sokea hieroja. Sokeus ei estänyt häntä tekemästä enemmän asioita kuin näkevät uskaltavat edes ajatella. 
Tosi tarina: Johan on Venninen
Johan Venninen räjäyttää luolaa ja rakentaa puutarhaa korkealle kalliolle, elää yksin mökissään ja syö ruohoa. Hän on liki 90-vuotias ja täysin sokea. Toimittaja Matti Kaukinen. (U)

Painonvartijoiden ryhmässä olin laihduttanut ylipainon pois.
- Meilläkin on laihdutusryhmiä. Mitä sitä menee maksamaan kalliita viikkomaksuja, hän julisti omassa teltankokoisessa kaavussa.
Silloin pistin suun suppuun, eikä minulla ollut (X) rasteihin mitään lisättävää. Tehköön minun terveystarkastuksen omasta näkövinkkelistään.

Tänään olen Korkeasaaren eksoottinen eläin. Punnitsen oikean määrän sitä ruokaa, mitä minun olisi pitänyt syödä koko ikäni pysyäkseni elossa ja terveenä. Kaupassa käydessä etsin hyllyistä sopivankokoisia pakkauksia. Myynnin lisäämiseksi tarjotaan kaksi pakettia bonuskortilla halpaan hintaa. 

Vieläkin mielessä kaihertaa juusto-ostos joulun jälkeen. Otan hyllystä pakatun 300g/juustosiivuja. Pakkaus on räjähtämispisteessä kaasusta tai pilaantumisesta. Kassarouva käy vaihtamassa pakkauksen ja kotona huomaan ostaneeni juustoa 700g palana. Soitin kauppaan, luvattiin hyvittää. 
- Tuoretuotetta ei hyvitetä. Pidän pintani ja vetoan, ettei tarkoitukseni ollut ostaa juustoa koko vuodeksi. Tarvitaan toinen vastaava, saan rahat takaisin. Mutta menisinkö enää lähikauppaan, jossa ei ole sinkulle sopivankokoisia pakkauksia. 

Aamuhartausseurakunnalle puhuu viime vuodelta nimeltä ja ääneltä tuttu Lahja Pyykönen. 
Omasta kasteesta en muista, mutta tiedän siitä oleellisen kesällä 1941. Isä tuli rintamalta kaatuneiden kummisetien kanssa saman kuorma-auton lavalla. Kirkkoherra Heiskanen kyseli enemmän sodasta kuin kastettavasta. Sain nimen syntymäpäivän ja elokuun 1. päivän mukaan. Tähän aikaan liittyy vanhemman siskon sairastuminen tulirokkoon ja verenmyrkytykseen. Sisar-Aune piti minua hengissä lipittämällä sokerivettä suuhun sillä aikaa, kun vanhemmat veivät sairastunutta epidemiasairaalaan. Viipyi siellä niin kauan että vierasti kotiin tultuaan.

Mikä on tämän päivän tauti nimeltään? Radiopsykiatrini vastaa kysymykseen, mikä meidät tekee hulluksi. Sanojen kaksois-/kolmoismerkitys. Kasvojen ilme ja sanat eivät vastaa toisiaan. Sen olen nähnyt uusintana Riverside Medical Clinic'alla. Hysteerinen nainen syyttää nuorta lääkäriä raiskauksesta tutkimustilanteessa. Lääkäri joutuu vankilaan piinaavan oikeudenkäynnin jälkeen. Minulla on ollut potilaan oikeus kieltäytyä psykiatrisesta hoidosta polvivaivojen hoidossa.
- Jos minulla on polvessa kusta, sitä ei ole päässä. Nyt tiedän vaivojen johtuvan punkinpuremasta. Voi, sitä tyhmyyttä ivana, kun borreliaan ei ole hoitoa. 
Suomalainen on rasisti toista suomalaista kohtaan syntyperästä, sukupuolesta, koulutuksesta, ammatista, omaishoidosta ja eläkeiästä. 
 Kadulla tulee vastaan musta mies. Tunne sisälläni vahvistuu hiekasta, kuivuudesta ja kuumuudesta, vaikka olen menettänyt hajuaistini. Haistan mitä haluan.

WTC-tornien jälkeen turistit olivat niitä amerikkalaisia saudien rakentamilla lomarannoilla. Vuoden kuluttua tapahtumasta heitä jo kaivattiin tuomaan rahaa.
- Äitini ja siskoni Amerikasta, esitteli nuori arabimies ja saatteli kohteliaasti baariin. 
- Amerikasta, kuului kohahdus naisten pöydästä. 
- Suomesta, korjasin väärinkäsityksen. Sitten olinkin Venäjältä. 

Taudit ovat tulleet nimetyksi keksijänsä mukaan. Tehtyäni epätavallisia ratkaisuja kiireisimmät kuuluttivat korkealta ja kovaa.
- Joutui lataamoon.
- Lähti syöpään kuolemaan. 10 vuoden kuluttua palattuani olisin ollut maksava asiakas sopeutettavaksi sopeutumisvalmennuskeskuksessa omaishoitajana. Niin mihinkä?

Tänään olen tilanteessa, joka on kovempi sikajuttu kuin 12 vuotta sitten tai jouluna 1990. Tiesin silloin tehtäväni. Jokainen tulkitsee lakia tavallaan ennen Alzheimerin keksintöä muistinsa menettäneenä Komukkina. Mikään ei suojele taudeilta ketään. Talous on kuralla ja kuva kertoo, mikä on kasvuvaatimuksesta lopputulos. Rajat tulee vastaan ja käy kuin Marjan pikkusammakolle hiivapalan syötyään. 

Käytännöllisiä neuvoja Alzheimerin taudin ehkäisemiseksi (Wikipedia)
  • Hanki koulutusta, käytä aivojasi, ole aktiivinen.
  • Vältä masennusta.
  • Suojele aivojasi vammoilta.
  • Hoida muut sairautesi (verenpainetauti, diabetes) hyvin.
  • Vältä ylipainoa ja kovia rasvoja.
  • Liiku säännöllisesti.
  • Noudata kohtuutta alkoholinkäytössä.
  • Älä tupakoi.
Aamuhartaus 11.1. Viestintäpäällikkö Lahja Pyykönen, Kuopio. Virsi 178: 4-5. Virsi alkaa sanoin "Myös isämme uskoivat". Radion kamarikuoro, Viitanen Tarja (joht.),Eerola Pertti (urut).Hartausohjelmat: Aamuhartaus 11.1

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen aihe. Otsikkosi kutsui lukemaan, tämä sama otsikko oli aiheena kirjoittajaryhmässä mutta jätin sen väliin. Oli aika jolloin kirjoitin taudeista, kivusta ja sopeutumisesta..Kun tätä ikää on sodan ajan ihmisellä nyt yli 72v ei pääse millään karkuun sitä että korjattavaa on. Oikea lonkkani on jo operoitu nyt on vasemman vuoro. Lepokipu alkaa olla sietämätön. Olen leikkausjonossa. Lain mukaan odottelen puoli vuotta ja painoakin täytyy vähän alentaa se auttaa paranemisessa.
    Noista ohjeista Alzheimerin tautiin sanoisin, ehkä ne vähän auttavat ehkä ei . Setäni oli raitis savuton liikunnallinen, söi terveellisesti oli lääkintä upseeri, terveysalan moniosaaja silti, Alzheimeri iski ja vei setäni kahdessa vuodessa.
    Terveet elämän tavat ovat silti ainut ennelta ehkäisy tauteihin yleensä, siksi minäkin yritän pinnistellä kasvisruualla.
    Tuo kuvan ihminen.. Tuollainen lihavuus on ymmärtääkseni myös sairaus, miten se alkaa ja miten sen voisi estää? Vain kuvaa katsomalla näen että hänen elämä on helvettiä. Hän on ruumiinsa vanki eikä voi edes liikkua.

    VastaaPoista
  2. Olemme sairauskertomuksia kaikki, toisella yhtä toisella toista, jollakin ehkä kaikki yksitoista. Lepokipu on kauheinta, mitä tiedän. Kuoliokipuun verrattava kädenkipu pakotti hakemaan apua Terveystalon käsikirurgilta, lääkäri oli myöhässä kuin sairaalasarjan Teho-osastolla. Kuului käytävään asti, mitä siellä puuhattiin. Lääköri avaa oven, pyytää anteeksi myöhästymistään.
    - Päiväsi on pelastettu, kun osaat pyytää anteeksi. Lääkäri tutki kaukaa, määräsi kalliiseen tutkimukseen. Löytyi leikattava vaiva. Kieltäydyin, kun samanlainen vaiva oli jo tosessa kädessä ja jaloissa. Sain antibioottitiputuksen ja vaivat hävisivät. Borrelia ei häviä vaihtamalla niveliä, siksi kieltäydyn leikkauksista.
    Minua on viipaloitu biopankkiin, mutta en tiedä lääkäriä, joka hoitaisi borreliaa sairautena. Minä annoin polvet borrelialle, Vartiovaara kasvot hermot tuhonneelle punkinpuremalle. Onneksi ikälisät tietää vasta niistä nauttiessaan. Vanhuus ei tule yksin. Näin on hyvä, en haluaisi olla tämän päivän nuori.
    Wikipedia tuntee monta tautia, minulle tutuin on runo "Tauti tanssi talvitiellä" Lauri Viita, sen enempää erittelemättä, mistä taudista on kyse.

    VastaaPoista