tiistai 29. tammikuuta 2013

Duusniem

Nähdään sitten kun nähdään, jos ollaan näkemässä. Toinen tulemiseni herätti hinkuja koskemattomuutensa varmistaneissa virkamiehissä. Selviytyjistähän oli kyse. Minulle se on ollut takaovi tai -portti varmistettuna perinnöllä ja omistuksella. Huutakoon kuka huutaa ja mitä huutaa, tiedän omat asiani parhaiten. Huutajien mahti on painunut maanrakoon.

Kunnanvirastosta lähetetyissä kirjeissä on kuvan logo. Aaltoileva nauha on Sininen tie. Jokuneuvos ihasteli tien virallistamisjuhlapuheessaan. Nyt on ohitustie pyyhkäistä tuhatta ja sataa kirkonkylän jäädessä Anaskinkadun ja Keskitien tavallisille tallaajille. Kukaan ei tullut jäädäkseen, vaan hyötyäkseen alkuperäisten asukkaiden maista jo silloin ja tänä päivänä. 
Minulle Sininen Tie parhaimmillaan oli käsityöasemalla kudotussa poppanassa. Tietä reunusti kaikenväriset kukat ja kaikilla niillä oli lupa kukkia voikukista sinisiin ja punaisiin kukkiin asti.

Aikaisin kevätaamuna tulin Peltotieltä Tuuspeltoon. Aamuhiljaisuuden rikkoi yli kylän kuuluva mekastus.
- Perkele, tuollaiset kulkijat poliisi tulee hakemaan. Ajattelin jo kulkijan saavan selkäsaunan, mutta hän ilmestyi kohdalle ja kysyi.
- Mistä pääsen ohitustielle? Näytin hänelle oikopolun tienpenkalle. Hän kertoi eksyneensä jonkun matkaan illalla, viettänyt yön mökillä ja jatkoi matkaa eteenpäin. Kysyi tietä ohittamaltaan isännältä ja siitä mekastus, huuto ja uhkailu. Hän kiipesi penkalle odottamaan liftiä. Käännyin katsomaan taakseni, hän heilautti iloisesti kättä kiittääkseen vielä kerran opastuksesta.

Tuusniemi, mitä se nyt tarkoittaakin tämän päivän siellä asuville ihmisille, on minun syntymäkuntani vuodesta 1941 alkaeen. Punainen heinäkuu avasi silmäni. Vysotski tuli tutuksi ja siitä lähtien venäjänkieli ja kulttuuri on koukuttanut. Suomensukuiset tulevat tutuksi 30 päivässä Villen matkoilta Uralille. Lättisyntyinen Vitas  matkakaverina "maassa maan tavalla" on turvallista seuraa kiertää maailmalla ja välillä pistäytyä Vihtaniemellä. Vaihdoin Vihtaniemen Lauttasaaren Vattuniemeen hankkiessani yrittäjäosaamista sukupolvenvaihdokseen verkkoympäristössä. Komukki kuitenkin teki sen tyhjäksi vahvistamalla lain ammattitutkinnon suorittamisesta luvatusta stipendistä.  Se on tulppa sukupolvenvaihdokselle missä tahansa Suomen kolkassa.

Raha ei ole ollut minun motiivini noudattaa käskyjä. Maksajan rooli on tullut tutuksi. Konkurssiaalto pyyhkäisi punaisen pääoman yli. Uurtajan jäsenenä isä ilmoitti jäsenyyden päättyväksi ikään vedoten. Jäsenmaksun palauttamiselle oli kaksi vuotta karenssia. Konkurssi tuli ensiksi, jäsenmaksua ei maksettu.

Tuusniemen eläkkeelle jääneen kunnanjohtajan kautta otin selvää, kuka hoitaa kunnassa Tiekimpan jäteasioita. Sain oikean osoitteen ja valitin hallinto-oikeuteen aiheettomasta jätemaksusta. Olen saanut myönteisen päätöksen odotettuani kaksi vuotta. Nyt en tiedä, onko kunnalla rahaa palauttaa maksetut jätemaksut korkoineen. Jätepiste kartalla on lakkautettu ja JäteKukko kiekuu muualla. Otan taas käyttöön Karjalan joulukäen ja kysyn palautettavasta jätemaksusta.

On se niin sääli, toteaa Ville udmurdin mummojen luona. Suomensukuiset ovat jääneet kielivähemmistöksi Venäjällä. Sama kohtalo odottaa Duusniemellä alkuperäisten oekeitten immeisten jälkeläisiä. On se sellainen slaissi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti