keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Sivistyssanakirja

Kirjat ennen nettiaikaa olivat käsinkosketeltavia Seitsemästä veljestä lähtien. Omaishoitoaikana kirjat pienenivät minikokoisiksi. Poikkeuksen teke Raamattu, jonka hankin isälleni sen jälkeen kun uskonkonsulttien jättämä kirja oli hukassa. Koko huusholli piti kääntää ympäri sen löytymiseksi. Kirjakaupan loppuunmyynnistä sen hankin. En muista suomennosvuotta, mutta jokin uudistus silloin tapahtui ja edellisen käännöksen korvasi uusi. Tekstaustaitoinen kirjoitti perhetiedot kauniilla käsialalla.
Varastetun vihkiraamatun  tilalle hankin seurakunnan vaihtumisen aikoihin saksankielisen Raamatun (Die Bibel). Lempolammen tapaamisessa mustakantinen, suuri sanakirja herätti ihmetystä. Olinko lähtenyt Raamattu mukana viikonlopunviettoon?
Lakikirja muuttui irtolehtipainokseksi ollessani vanhempieni luona heidän kotonaan. Kunta oli joutunut sivuluisuun ja virkamiehet toteuttivat koskemattomuuden suojassa itseään. Jos kysyin verottajalta kiinteistöveroperusteita, sain myyntikehoituksen ja vastauskirjeessä lakirjan irtolehti alleviivauksin osoituksena, kuinka lakia oli luettu. Monta muuta  vastauskirjettä asumisoikeudesta omassa osakkeessa ynnämonta tulkintaa asiassa kuin asiassa. Oliko kunnassa kukaan täydessä ymmärryksessä, kun ei tarvinnut kantaa vastuuta mistään asiasta.

Keväästä 2000 alkoi uudet tuulet vanhassa paikassa. Voin kompetenseihini lisätä  Omaishoitajat ja läheiset ry:n 10 -vuotisjuhlan Talvipuutarhassa. Kun kutsu yhdistykselle saapui pyysin mukaan orimattilalaisen omaishoitajan. Kun selvisi ylemmälle taholle, että ainakin Arajärvi tulee juhlaan, hekin liittyivät mukaan. 

Sanataideprojekti kutsui osallistujia lehti-ilmoituksella. Sain lääkäreille tarkoitetun lisäkurssin "taide ja taudit", onhan ihminen taideteos kauneusleikkauksia markkinoivan sairaalan ilmoituksessa. Minulle taideteos käsittelyn jälkeen. Jokainen on omanäköisensä, ainutkertainen ihminen.
Kirjoitin oppimispäiväkirjaa käsin. Kaikki vihkot ja tyhjät sivut täyttyivät tekstistä sitä ennen. Kiteytettynä SUURIA SANOJA pieniä askelia -julkaisu hävisi koneelta. Toivossa on hyvä elää, että sivut skannataan koneelle ja tulostetaan pieneksi vihkoseksi.

Kotisivujen sisällysluettelo on tiivis paketti osallistumisesta elossaoloilmoituksen jälkeen. Joku olisi halunnut nähdä kuolinilmoituksen ja nyt vielä suuremmalla syyllä, kun olen jättänyt kaiken taakseni. Viimeisenä seurakunnan vaihtuminen pysyvään luopumatta lapsenuskosta. On pahoiteltu ja loukattu puolin ja toisin. Tarvittiin maistraatti siirtämään "muuhun uskonnolliseen yhteisöön". Syynä on ettei Suomen saksalainen ev. -lut. kirkko  ole allekirjoittanut Porvoon sopimusta. Porvoon kirkkoyhteisö – Wikipedia 
Sopimusasiakirja, nimeltään Porvoon yhteinen julkilausuma, sisältää viisi lukua. Sopimuksen pääasiallinen sisältö on täyden ehtoollisyhteyden luominen sen allekirjoittaneiden kirkkokuntien välille. 
OBS! Näinkö kuuluu viimeisen ehtoollisen asetussana, vain allekirjoittaneet saavat nauttia ehtoollista? Ehtoollinen ei ole vierasvara ortodokseille eikä kaikki ammattitutkinnon suorittaneet ole keskenään tasavertaisia porkkanarahojen jaossa. 61/64 -vuotiaille tarjotaan keppikeittoa, kun eivät ole tehneet kunnollisia töitä. Ovat elättäneet itsensä ja perheensä omalla riskillä, jota edunvalvoja vertaa katuhuoran työksi.

Ostin sivistyssanakirjan kauan sitten, kun vapaana tekemään mitä tahtoo tutut aloittivat avoimessa korkeakoulussa ja puhuivat tieteenkieltä. En enää pysynyt kärryillä kun jokapäiväisessä puheessa ei vielä silloin viljelty sivistyssanoja. Porvoon sopimustakaan ei sivistyssanakirja tuntenut. porvoon sopimus - Sivistyssanakirja - Suomi Sanakirja

Netissä on vastaus kaikkeen maan ja taivaan välillä. Kaamos on siirtynyt Suomen yltä, aurinko nousi klo 11.57 ja laski klo 12.47 huh, huh aurinko näyttäytyi, vaikken sitä nähnytkään sen tiedän loistavan.  
Google kalastelee uusilla vesillä, enkä ymmärrä tarjontaa. Kuitenkin haluaisin hoitaa netissä pankki ja muita asioita tarjonnan lisääntyessä. Olen pettynyt verkossa toimiviin yrityksiin. En saa sitä, mitä tilaan. Pääasia on laskunmaksaminen, niinpähän se on tämän ajan henki, rahat tai henki viimeinen pettymys. Rahalla sain kuolinmekon, vaikka tilasin silkkisen juhlapuvun mittojen mukaan.


Aamuhartaus 16.1. Keskiviikkoaamujen hartauksissa kuullaan uskosta, joka muuttaa maailmaa. Kirkon Ulkomaan apu, laatupäälikkö Sylvia Raulo, Helsinki. Virsi 513: 1-4. Virsi alkaa sanoin "Jeesus, sinä huomaat". Jakaranda (kuoro, yhtye), Pekka Nyman (joht). Hartausohjelmat: Aamuhartaus 16.1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti