tiistai 22. tammikuuta 2013

Syntymäpäivä tammikuussa

Itämaan tietäjien palattua Betlehemistä toista tietä omalle maalleen, kuningas vihastui. Hän määräsi kaikki 2 -vuotiaat ja nuoremmat poikalapset surmattavaksi. Siitä alkoi Pyhän Perheen pakomatka suojellakseen vastasyntynyttä.

Kuinka paljon tämän päivän pakolaisuudessa on kyse oman tai lasten hengen säilyttämisestä? Löydän itseni Algeriasta aavikon keskellä terrorihyökkäyksestä selvinneenä. On vietetty Pyhän Henrikin muistopäivää. Minulle se on vain päivä kalenterissa. On suuria juhlia syntymäpäivinä, Obaman toisen virkakauden vala sunnuntaina ja maanantaina uudelleen julkisesti. Norjan kuningasparin 7-kymppisiä juhlistettiin kansanjuhlalla. Kuningas liikuttui kyyneliin laulusta " on Nalle-vaari meillä verraton". Sama tule mieleen toista syntymäpäiväänsä vaarina viettävästä johtajasta.

Uppo-Nallen kuukaudet Elina Karjalaiselta onnittelee vaaria lapsen näkökulmasta.

Tammikuu
Jos olet syntynyt tammikuussa,
niin vilkuta minulle tassulla.
Minäpä silloin sinulle vastaan synttärirunolla hassulla:
Karhun pyöreä pullea pää
onnenrunoja räpättää.


Placido Domingon juhlagaala 2 vuotta sitten oli Maestron syntymäpäivänä. Eurovision välitti sen koko maailmalle ja areena uusintana meille suomalaisille. Koko gaala on kirjoitettuna suomennettuina esityksinä. Kaikille tammikuussa syntyneille valitsen seuraavat youtube-esitykset. 

11(16) Gala Homage to Plácido Domingo - Meine Lippen...S.YONCHEVA - Tres horas... AM MARTINEZ

"11(16) Gala Homage to Pláci..." Videoon liittyvä YouTube-tili on suljettu, koska kolmannet osapuolet ovat tehneet useita ilmoituksia tekijänoikeusloukkauksista.
Pahoittelumme.

Gala Homage to Plácido Domingo - Meine Lippen...S.—在线 ...

Video aiheesta Meine Lippen...S.YONCHEVA -
Sonja Yoncheva

12(16) Gala Homage to Plácido Domingo- ERWIN SCHROTT Madamina, il catalogo è questo rajavalvonta pitää huolen, että poistaa videon. Odotan milloin korvaava video ei enää soi.

Erwin Schrott "Madamina" Don Giovanni - W. A. Mozart

The speech of TERESA BERGANZA for Placido DOMINGO

gala anniversaire de placido domingo le 21 janvier 2011

tekijä: christine p, 3 vuotta sitten,7 429 näyttökertaa
discourt de placido domingo a la fin du concert anniversaire 21 janvier 2011 Created with MAGIX Video deluxe. (Tämä ei loukkaa kolmansien osapuolien tekijänoikeuksia.)

16(16) Gala Homage to Plácido Domingo - FINAL - ENDING (valitamme! vai pahoittelemme, ihan sama.) 

Palaan eilisen tapahtumiin Amerikassa. On hätä ja hyvä mieli katsoa iloista kansanjuhlaa ilman näkyviä turvallisuusmiehiä ohjailemassa kulkuetta. Minulla on ollut suuremmat syyt häipyä näkyvistä ja juhlia pienessä tutussa piirissä. Heinäkuussa varsinkin, päättyihän 7-kymppiset Utöyan joukkosurmaan. Hän oli yksi meistä eikä sille löydy selitystä. Miksi? 

Presidentti Obaman virkaanastujaiset

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama aloittaa toisen nelivuotiskauden maansa johtajana. Virkaanastujaiset näytetään Washingtonista suorana lähetyksenä.

Maailma on muuttunut monessa mielessä. Palasin 6-kymppisenä takaisin työhön kymmenen omaishoitajavuoden jälkeen. Olin jäänyt www-sivujen ulkopuolelle. Yritin ottaa kiinni sen, mistä olin jäänyt ulkopuolelle. Nyt huomaan olleeni edelläkävijä, säädetäänhän lakeja tekojen laillistamiseksi. Kirjoittamisesta on tullut välineurheilua kuin urheilusta aikanaan.

Minulta kysyttiin Hyvinvointipalvelut-laatu ja tasa-arvo-hankkeen esittelyssä. 

- Mitä sinä täällä teet? Olethan kohta eläkkeellä.
- Sitä juuri, en ole vielä vanhainkotipaikkaa lakanoiden välissä varannut.

Toinen ohje annettiin tietokoneen hankinnassa.

- Osta käytetty, kyllä se sinulle riittää.
Se riiti hetkeksi, kun yhteyksien rakentamista ei ollut vielä budjetoitukaan taloyhtiössä. Yhteydet eivät synny itsestään, lankapuhelinkaapelien purkaminen on aloitettu autioituvalla maaseudulla. Vistakin on käynyt vanhaksi. Sen huomasin illalla seuratessani kulkuetta Valkoiseen taloon. Vai liekö nopeudesta kiinni, että tapahtumat pysähtyivät välillä. Sitten jäi vain kellohameen heilahdus näkyviin. Se oli ohi.  

Mikä meitä vaivaa asiantuntijoiden mielestä? Luetaan toisten kirjoittamia puheita paperista. Se on dementian merkki minullekin. Kun kirjoitus on paperilla, en hetken kuluttua muista, mitä olin juuri kirjoittanut. Kirjoittaminen on keventänyt menneisyyden taakkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti