torstai 17. tammikuuta 2013

Missä olit silloin, Jumala?

Seisoitko vierelläni elokuussa 1961 Jännevirran sillalla tietämättämme, että kaukana Berliinissä kohosi muuri erottamaan idän ja lännen ideologiat toisistaan?
Isän mielessä liian lähellä oli
Kohtaus metsässä 

Kiväärinpiippu ja silmää kaksi
sua väijyvät rävähtämättä,
sinä surmanliekin laukaisijaksi
kohotat kättä. 


Vain silmänräpäys, hyytävä henki
ja pitkä kuin iankaikkisuus:
joko päättyy sult' elon partioretki,
joko metsään maatuvat luus ?

On hällä oikeus tappaa, ja sulla -
mut mistä saitte sen oikeuden ?
Ei voi hän vieraaksi majaas tulla :
hän on vihollinen.


Et tiedä, ken on hän, mistä,
et tiedä hänestä muuta,
kuin että käy joku ihmisistä
päin pistoolinsuuta. 


Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä, 
niin kohtaavat ihmiset  toisiaan.
Vain toinen muistelemaan jäi sitä
ja toista jossakin kaivataan.
Yrjö Jylhä/Kiirastuli

Minulla takana nuoruus, jota hurjaksi sanotaan tänä päivänä. Isien sotaa on käsitelty aikalaisten, sotaan osallistuneiden ja lasten kautta. Minulle se ei koskaan ollut eriarvoistumisen aikaa, olimmehan kaikki koulunsa aloittavat ja käyneet samoista lähtökohdista. Berliinin muurin muistonvarjossa elin elämäni ja vielä sen jälkeenkin. Kuvaa katson seinäkiipeilijän silmillä, laatta seinässä ja varpaat kohti seinää kiipeämisen aloittamiseksi.

Nuorgamissa vietetään valonjuhlaa klo 11.41 -  klo13.04 ja huomenna jo vähän kauemmin auringonpaisteessa.

Aamuhartaus 17.1. Dosentti Kari Latvus, Järvenpää. Virsi 602: 3-4,7. Virsi alkaa sanoin "Hämmennys valtaa usein tajuntamme". Psallamus-kuoro, Ilmo Riihimäki (joht.), Juhani Haapasalo (urut). Hartausohjelmat: Aamuhartaus 17.1












Aamuhartaus to 17.01.2013
Kari Latvus, dosentti, Järvenpää

Vallan muurit Löysin ja lisäsin tekstin 29.7.2014, kun minua syyllistetään kymmenestä vuodesta vanhempieni omaishoitajana, naisena syntyperän mukaan.

Mies seisoo jättimäisen muurin päällä ja moukaroi sitä varsin pienellä vasarallaan. Hänen sallitaan jatkaa toimiaan, vaikka viikkoa aiemmin hänet olisi ammuttu kuoliaaksi Berliinin muurin päälle. Muut liittyvät mukaan. Ympäri maailmaa kaikkien mielenkiinto kohdistuu rauhanomaisiin muurinmurtajiin, jotka uskaltavat uhmata poliittista ja sotilaallista voimaa.

Berliinin muuri kaatui yllättäen omaan mahdottomuuteensa, vaikka sen kaatamista oli pidetty mahdottomana asiana. Muuri jakoi luonnottomasti ihmiset, esti liikkumisen ja normaalin elämän. Ja tämä kaikki tapahtui valtion turvallisuuden takia.

Ennen kuin muuri syntyi kukaan ei voinut uskoa, että sellainen rakennettaisiin. Ja kun muuri oli rakennettu ja sitä vartioivat sotilaat olivat vuosien ajan ampuneet julmasti ne, jotka pyrkivät ilma lupaa muuria ylittämään, ei ollut enää niitä, jotka olisivat uskoneet muurin kaatumiseen. Ja kuitenkin yhtenä päivänä ihmiset ottivat vasaransa ja iskivät muurin alas. (Olinhan siellä minäkin, kun muuri rakennettiin ja vihdoin iskettiin alas.)

Niin monet olivat läsnä, kun muuri kaatui. Pienet ihmiset pienine vasaroineen, miljoonat televisioiden ääressä. On myös helppo ajatella, että Jumala oli läsnä kaatamassa muuria.

Tällä hetkellä Israelissa viimeistellään muuria, jonka on määrä valmistua maaliskuussa. Viisi metriä korkea betonimuuri jakaa ihmiset vapaisiin ja suljettuihin, niihin joilla on oikeus elää ja niihin joita rajoitetaan, niihin joilla on ihmisarvo ja niihin joita nöyryytetään muurilla ja sen tarkastuspisteillä.

(Kukaan ei näe meitä jakavia muureja, vapaisiin poliitikkoihin ja kaatopaikalle lopullisesti hävitettäviin. Poissa silmistä, poissa sydämestä. Virkkuselle pistäisin maastapoistumiskiellon jättämänsä kuntauudistuksen ja sotepalvelut levälleen. Kyse on samasta asiasta, kun halvin rakennustarjous hyväksyttiin ja firma tekee konkurssin ennen hankeen loppuunviemistä. Jatkajalle on sama, kunhan koulut ja asunnot saadaan valmiiksi jotenkin. Siinä meidän homeongelman syy ja seuraus.
- Haista home! 
- Pakko haistaa kun sieltä päin tuulee!)

Joidenkin mielestä tapahtuu oikeus Jumalan nimessä, kun taas toiset näkevät tässä yhden aikamme räikeistä ihmisoikeusrikoksista.

Jumala, missä sinä olet?

Maa yhä kantaa synnin kirousta,
kuolemaa, valhetta ja turmelusta.
Sen tähden tieto, valta ihmisen
on usein lähde tuhon voimien.
(Virsi 602:3)

Yksi viime vuosisadan järkyttävimmistä tapahtumista oli juutalaisten joukkotuho Saksan valtion kuoleman kammioissa. Keskellä Eurooppaa oli mahdollista pidättää laittomasti ja kuljettaa keskitysleireihin miljoonia juutalaisia, kommunisteja, homoseksuaaleja ja kehitysvammaisia. Juutalaisia kuoli näillä leireillä 5-7 miljoonaan.

Tuhoamisleireistä otetut kuvat ja filmit ovat järkyttäviä. Niiden katsomisen jälkeen henki salpaantuu ja kauheus on niin suuri, että sen haluasi yksinkertaisesti työntää pois mielestä. Tämänkaltaisen tuhoamisvimman käsittäminen ei ole mahdollista.

Onko niin, että se jolla on kaikki valta, se voi tehdä mitä haluaa kaikille niille, jotka ovat toisenlaisia, erilaisia ja jotka kannattavat erilaista poliittista aatetta? Antaako poliittinen ja sotilaallinen valta tähän luvan ja oikeuden?

Jumala, missä sinä olit silloin kun ihmiset kuolivat tuhoamisleireille? Miksi et astunut esiin vääryyttä vastaan ja tuhonnut väärintekijöitä viimeiseen vartiomieheen ja sotilaaseen?
Jumala, miksi annoit niin monen kuolla ja veit niin monelta toivon ja rohkeuden?

Hedelmät itsekkyyden karvaat jaamme,
kun tuho uhkaa koko maailmaamme.
Ja vaatimusten kierre suunnaton
maan, veden, ilman saastuttanut on.
(Virsi 602:4)

Israelissa järjestetään ensi viikolla parlamenttivaalit. Vaalien yhdeksi teemaksi on noussut oikeiston äärilaitaa edustavat jyrkät kannat, jotka eivät jätä selittelylle sijaa. Palestiinalaisista ei välitetä vaan heidät aiotaan eristää muurien taakse ja heidän ihmisoikeutensa halutaan kieltää. Jyrkentyvät poliittiset mielipiteet syövät pohjan pois halulta ja mahdollisuudelta etsiä rauhanomainen ratkaisu Palestiinan ja Israelin välillä.

Vallanpitäjät rakentavat ihmisyyttä ja oikeutta nakertavaa muuria ja vievät kunnian ja työn tekemisen mahdollisuudet. Onko siis oikein, että se jolla on valta, se saa tehdä mitä haluaa ja päättää toisten puolesta, että heidät suljetaan muurin taakse ja muurien sisälle?

Eri aikoina tehtyjä ihmisoikeusrikoksia on hankala verrata tai edes asettaa rinnakkain. Jokaisella muurilla on myös syyt, jotka ovat usein myös sekä osittain oikeat että osittain väärät. Jokainen muuri ja myös jokainen ihmisoikeusloukkaus on ainutlaatuinen ja vaatii oman huolellisen tarkastelunsa. On tarkoin punnittava asian eri puolia, mutta myös tarvittaessa korotettava ääni niiden puolesta, jotka kärsivät.

Tätä periaatetta noudattivat myös muinaisen Israelin profeetat, jotka nostivat äänensä silloin, kun laittomuus tapahtui ja vähäväkisen asiaa yritettiin painaa piiloon. Samalla tavoin on tänä päivänä syytä muistuttaa, että vallanpitäjällä ei ole Jumalan edessä tai Jumalan nimissä oikeus mielivaltaan.

Profeetta Aamos jyrähtikin kerran:

Koska Israel on tehnyt rikoksen rikoksen jälkeen,
en päätöstäni peruuta.
He myyvät rehellisen rahasta ja köyhän kenkäparista. (Aam. 2:6)

Muinaisen Israelin profeetta julisti tuomiota vallanpitäjille, jotka huolehtivat vain omasta edustaan ja asemastaan, eivätkä välittäneet vailla lain suojaa olevista. Siksi profeetta jatkoi:
Vain teidät minä olen ottanut omakseni kaikista maailman kansoista.
Sen tähden minä vaadin teidät tilille kaikista vääryyksistänne. (Aam.3:2)

On toivon merkki, että jokainen väärä ja laiton muuri kaatuu jonakin päivänä. Lopulta koittaa tuomion ja oikeudenmukaisuuden päivä, jolloin sadat ja tuhannet muurin molemmin puolin tarttuvat taas vasaraan ja pienin iskuin pilkkovat väärän muurin paloiksi. Mikään muuri ei ole ikuinen.

Jumala, riennä avuksi.
Sinä näet kaiken,
Tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta,
Sinä ojennat kätesi.
Sinulle uskovat köyhät ja sorretut asiansa,
Sinä annat avun. (Ps. 10:12,14)

Virsi: 602:7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti