lauantai 27. huhtikuuta 2013

Hanki itsellesi elämä

keskiviikko 31. lokakuuta 2007


 

Puuhevonen 

Mummon puuhevonen laukkasi Tuuspellon pihamännyssä. Mummo seurasi oksien liikettä, piirsi näkemänsä paperille. Näin mummon puuhevonen jatkaa laukkaamista. Kolmeentoista vuoteen en ole seurannut pihatapahtumia Tuuspellossa. Se kuitenkin on osa mielenmaisemaa elämän hankinnassa. Olenkohan osannut kilpailuttaa kaikki hankinnat elämässäni, jonka toiset olisivat halunneet minulle antaa. Itse kilpailutus on tullut kalliiksi EU -direktiivin mukaan. Kaikista yksinkertaisen ymmärtämättömän enemmistön päätöksistä olen maksanut ulosotonuhalla. Korruptio on jokapäiväistä hyväksyttyä toimintaa. 

Tänään on kansallinen veteraanipäivä. Sekin kuuluu elämään hankkeena isän kautta. Valkoiset viettivät juhliaan järjestönä eikä sotaan osallistuneet järjestöön kuulumattomat olleet kutsuttuja kansalliseen veteraanipäivän juhlaan. "Kuoltua havuseppele haudalle" ilmoitukseen isä vastasi liikuttuneena.
- Ehtiihän tuon sittenkin. En pyytänyt enkä kutsunut peijaisiin. Säästivät havuseppeleen hinnan siinä kuin muidenkin etuisuuksien jakamisen järjestöön kuuluvien kesken.

Korkeimmalta paikalta päättäjiä on vielä elossa. He saavat elää sen jaon kanssa loppuelämänsä. Puheista päätellen he eivät tiedä pitäneensä yllä kahtiajakoa. Kehuvat vain erinomaisuuttaan palkittuina ja lisää pyytäessään. Annan sen anteeksi isän puolesta, sillä he kyllä tietävät, mitä tekevät. Ovat vain sairastuneet dementiaan, joten muuta ei voi heiltä enää odottaa. Toistuu sama kuin Kekkosen vanhetessa, nyt on toisten vuoro käyttää valtaa vanhojen kuolemaa odotellessa.

YHDESSÄ ELÄMÄ KANTAA
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15 vuotta juhlaseminaari:

Juhlapuhe: Elinikäinen oppiminen
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen


6.2.2000
Selviämistarinani  elossaoloilmoitus
Kotisivuni ovat Oppimispäiväkirjan sisällysluettelo.
Kriisinhallinta-ajan olen käyttänyt uudelleen oppimiseen,
vaikka se ei liity ammattiin, vaan elämäntaitoon.
Koulutus on avain, jolla hallitsen muutosta,
toteutan omia tavoitteitani ja huolehdin kansalaisvalmiuksista.
15.1.2006
Kiitän kaikkia pelastustyöhön osallistuneita!

Kansalaisvalmiuksien huolehtiminen kuuluu elämään. Sosiaalinen media kertoo, mikä on minun oikeuteni omaan elämään ja omistamiseen. Tarvitaan kuntauudistus ja sotepalvelujen järjestäminen. Koko elämäni aikana oli kirkko keskellä kylää, tuusniemeläiset kuntalaisina levittäytynyt joka niemeen, notkoon ja saarelmaan Juojärven rannoille. Lapsuuskoti 1900-luvulta lähtien on vielä omistuksessa perittynä. Sijoittajien tultua naapuriin mummonmökki koki ansiottoman arvonnousun. Se arvotettiin Lomakiinteistöksi suurempien maksujen toivossa. Tiesin jo silloin, ettei koskaan elämässäni minulla ole lomakiinteistöä eikä vapaa-ajan asuntoa. Tämän harhan oikaisu on loppuelämäni tehtävä. Elämä pitää sisällään kaiken, jos en tule leimatuksi väärin perustein. Konehan herjaa koneen lailla ja fb antoi siitä muistutuksen. Sielläkin on takana ihminen, sillä kone on yhtä tyhmä kuin käyttäjänsä.

Linkki, johon siirryit:http://syyssinfonia.blogspot.com/2013/04/kukamika-kerran-keksitaan-sita-aina.html?spref=fb
Facebook epäilee, että tämä sivusto voi olla vaarallinen. Jos et tunne sivustoa, merkitse se roskasivustoksi (sinut ohjataan takaisin Facebookiin). kuka heitti ensimmäisen kiven?


Hartaita säveliä. YLE Radio 1 06.05 - 06.15 Wilson: Nyt on aika kiitoksen (Psallamus-kuoro/Ilmo Riihimäki). Klemetti: Taas siunattu päivä nyt luo valoaan (Reisjärven kristillisen opiston kuoro/Susanna Pöyhtäri ja soitinyhtye).

Näistä hartaista sävelistä kertoi juontaja paljon enemmän kuin ohjelmatiedoissa on mainittu. Minuun on liitetty rahallinen arvo, josta Tuusniemen kunnan osuus on 5 lukuvuotta kansakoulua epäpätevien opettajien puuhaillessa omiaan. Nyt varhennettuna vanhuksena olen eläkepommi ja huoltosuhteen vääristäjä. Yleisesti ottaen minua on pidetty rekistereissä mukana maksajana, kun olen äänetön ja näkymätön. Viimeinen yritys on ryöstää 2 puhelinosaketta ja pankkitilit. Hoidan itseni ja asiani, enkä vielä ole vanhainkotipaikkaa varannut. Kuolinsiivous tuo päivänvaloon vaiettuja asioita. 


Hyvät pahat lapset - huomenna on tänään


Hyvät pahat lapset on ohjelma, joka kertoo suhteellisen uudesta ilmiöstä: pienten lasten raa'asta väkivallasta, jota esiintyy jo monissa kouluissa. Ohjelma avaa erilaisia perspektiivejä aiheeseen, joka ilmiönä näkyy ja kuuluu päivittäin luokkahuoneissa ja koulupihoilla.
Radioateljee Pe 26.4.2013 klo 22.05, uusinta su 28.4. klo 13.00

Inhimillinen tekijä
Ensi Ukkolan koti hukkui tekoaltaaseen, kaivos nielaisi Anneli Meriläinen-Hyvärisen paikan. Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänestä tulee ympäristöpakolainen? Anne Flinkkilän vieraana myös kirjailija Risto Isomäki.

Tähän on tultu. Suomi-neidon tulevaisuus on hämärän peitossa.
Harakoiden konsertti jatkuu kuin siantappopäivänä tappaisten toivossa. Ihmisten puheet kuulostavat joltakin muulta. EVVK.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti