tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kirkon salaliitto

Kuulin eilen radiosta päivän mietelauseeksi valitut Pertti Hemánuksen lakitekstit, jotka voisivat olla kirkon hyväksymiä kristillisiä periaatteita.
  • Sosiaalihuolto ei myynyt enää köyhiä huutolaisiksi taloihin orjatyöhön.
  • Työehtosopimukset työnantajan ja työntekijän välillä.
  • Vuosiloma.
  • Lapsilisän maksaminen.
  • Sairausvakuutus.
  • KELA.
  • Julkinen asuntotuotanto.
  • TEL- ja LEL-eläkkeet.
  • Perhe-eläke.
  • Työttömyyskorvaukset ja avustukset.
Yhteiskunta ja kirkko ovat kriisissä. Radio voisi valita meitä koskettavia mietelauseita ajalta, jolloin kirkko oli vielä kristillinen. Joka aamu luen positiivareiden aamunajatukset. Jotenkin ne tuntuvat tähän aikaan liian söpöiltä hyvinvointivaltion kaatopaikalla. Meillä on huoli kuinka selviämme tästä päivästä ja siirrämme hiljaista tietoa tuleville sukupolville. 

Hartausohjelmien arkistoon ei ole lisätty pääsiäisviikon jälkeen hartaustekstejä. Päättyikö kirkkovuosi kavallukseen. Minulla se jatkuu yhteiskunnassa SUURIA SANOJA pieniä askelia -julkaisussa. Niillä 30 hopearahalla ostettiin Veripelto muukalaisille hautausmaaksi.
Kaupunki myi minun ammattityön 10% alennuksella eläkeläisille uudessa palvelukeskuksessa. Johtaja kuvitteli saavansa minulta erikoispalvelua. Hän ei tiennyt, että Isä Juntunen opetti meitä hieromaan öljyllä. Johtaja kuvitteli hierontaa seksipalveluksi ja kuunteli korva ovessa, kun minulla oli miesasiakas.

Lääkärihieroja ja hautausurakoitsija keksivät hankkia hierojille edunvalvojan puuhaamaan hieronnasta kela-korvausta. Hieronta ei kuulu arvonlisäveron piiriin eikä tarvitse lääkärinlähetettä tullakseen hierontaan. Sen jokainen maksaa itse kuin muistakin ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä pysyäkseen terveenä. 
Edunvalvoja vastasi tervehdykseeni kadulla.
- Hieroja on kuin katuhuora, pitää hieroa "kuka kysyy, kuka maksaa" -periaatteella. 

On menty ryminällä taaksepäin kodissa, uskossa ja isänmaassa. Paratiisiä ja luomisen aamua on haettu. MOT paljastaa, mitä omistajaohjauksessa on jokainen hakenut ja löytää itsensä veroparatiisissä. Meidän rahat on kuljetettu pässilauman selässä tai mahassa meidän tietämättä ja lisää ollaan kinuamassa näiden paratiisien pelastamiseksi.

Tähän sarjaan kuuluu kunnan maksama omaishoidontuki isän hoitamisesta kotona. Minulle maksettiin verollisena ja loppu perittiin sosiaalijohtajalle takaisin isältä palvelumaksuna minun tekemästä työstä.
 
Aamuhartaus 9.4. Tiistaiaamuisin kuulemme kirjallisuuteen pohjautuvia hartauksia. Piispa Kaarlo Kalliala, Turku, puhuu Edgar Lee Mastersin runokokoelmasta "Spoon River Anthology":sta. Virsi 431:3. Virsi alkaa sanoin "Ken on mun lähimmäiseni". Jorma Hynninen (baritoni), Tapio Tiitu (urut). Hartausohjelmat: Aamuhartaus 9.4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti