keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Onko kohu paikallaan?


Hän harppoi elämääni juuri tällä videolla puna-mustassa kaulaliinassa. Silloin en vielä tiennyt, että kaulaliinan väristä tulee ratkaiseva viesti Himaseen liitettyyn tutkimukseen. Katainen tilaajana on vastuussa 700 000 €uron palkkiosta ilman kilpailuttamista. Näistä veijareiden sopimuksista on tullut juuri niitä kilibailuja, joita Valkealahden mökkiläiset viettävät kesäpäivinä miesporukalla. Venakkonainen kävi tutustumassa avioliiton kautta ja huomasi tulleensa tuppukylään. Palasi kaupunkiin onnellisena, että oli päässyt pois niistä oloista, joihin ei halunnut palata. 

Mitä tiedän kohusta, on se varmistunut ammattityöni kautta. Metsuri tuli asiakkaaksi lääkärin antamat ohjeet takaraivossa. Liikuntaa pitää lisätä. Työpäivät vierähtivät voileipien varassa. Liian kuivaa ja vähällä nesteellä. Viimeistelen hieronnan vatsan hieromisella. Seuraavalla kerralla hän kertoi lääkärissä käynnistään. Vatsa oli tutkittu ja sieltä löytyi harvinainen rakenne. Suolisto on peilikuva normaalina pidetylle, että umppari onkin vasemmalla puolella. Olin hieronut vatsan "vastapäivään" ja siitä kipu yltyi.

Kohu liittyy vatsan anatomiaan. Kuinka moni asiakas pyysikään tutkimaan, onko kohu paikallaan. Se on nimitys napavaltimolle. Se sykkii navassa, jos se on paikallan. Joillekin sen siirtyminen sivuun on aiheuttanut kiireellisen kyydin omaan terveyskeskukseen sukulaisvierailulta. Kohusta käytetty vanha nimi on lyöppäri. Se selvisi pitkän asiakassuhteen aikana, jolloin lestadiolaismies yritti minua käännyttää. Asiakkailta olen oppinut monta asiaa. Sain olla rauhassa, kun asiakas halusi kuunnella Suvi-seurojen saarnoja kasetilta minun kanssa. Kaikki keinot olivat luvallisia, mutta paljastelu oli kielettyä. 

En päässyt kokeilemaan Himasen kohua, mutta uskon hänen vieneen kohunsa mennessään napavaltimona. Mitä keksitään nimeksi Himasen nimeen liitetylle kohulle, joka ei millään tavalla liity siihen yhteyteen, joka sikiöaikana oli yhteys äidin ja lapsen välillä. Himasen kohu on paikallaan, eihän hän näytä kärsivän vatsavaivoista eikä kaulaliina liity millään tavalla virheellisen tulkintaan kohusta.

Konkarikeskiviikon haastattelija ei jättänyt kysymättä Fred Negendanck'ilta henkilökohtaisia asioita. Hastattelutilanteessa oli kaksi suurta raidallista nuijaa. Sitä oli lupa käyttää, jos kysymykset osuivat ja upposivat.
- Milloin vedit ensimmäiset kännisi?
- Balettitanssija-aikoina ryyppäsimme melkoisesti, mutta löysin aina kotiin enkä sammunut minnekään. Aamuöinen kaupunki näyttäytyi omitusena.
Olin todella päissäni, mutta pysyin silti tolpillani. Se oli kiehtovaa, ja halusin kokea sen uudestaan. En kuitenkaan salli sitä itselleni.
Näin taiteilija vastaa kännikokemuksestaan. Himanen käänsi puheet mummoonsa ja kampanisuihin pois julkisesta juopumuksesta, jolle löytyi selitys toimittajien juoppoudesta.

Samassa haastattelussa saan varmistuksen siitä kohusta, millä Haavisto eteni presidentin vaalissa. 
- Sinähän olet homoseksuaali. Milloin huomasit olevasi homo, jos nyt voi puhua huomaamisesta?
- Teini-ikäisenä.
- Joskus 50 -luvullako?
- Niin, 50 -luvun alussa.
- Nuorille katsojille tiedoksi, että homous oli vielä tuolloin rikos.
- Täytyy kyllä sanoa, että minulla oli onni myötä niihin aikoihin, kun käsitin olevani homo. Tukenani oli eräs todella mukava henkilö, joka auttoi minua ymmärtämään ja hyväksymään suuntautumiseni.
En ole koskaan tuntenut tarvetta astua barrikaadeille. Minun ei ole tarvinnut näyttää, mikä olen, ei taistella asiani puolesta.
Sen sijaan olen ollut hyvin epävarma ja pelokas seuran hakemisen suhteen. Olenkin pysytellyt pitkälti omissa oloissani. Itse homous ei ole koskaan ollut minulle ongelma.
- Vuonna 1971 lakia muutettiin niin, ettei homous ollut enää rikos. 
- Minä en tiennytkään siitä. En seurannut tilannetta.
On ihan pakko sanoa näin televisiossa, että en ymmärrä lainkaan sitä Pride-touhua. Ei tulisi mielenkään seisoskella nuoleskelemassa jossain kulkueessa. Sääli että asiaa ajetaan niin mauttomalla tavalla. Se on huonoa mainosta. Ihminen saa olla homoseksuaali, mutta... Seuraava kysymys.

Päästään huoneentauluun: "Päivä vain ja hetki kerrallansa" Mozartin Adagion kera.

BLOTT EN DAG
ETT ÖGONBLICK
I SÄNDER

Olipa kaunis! Niin kuin yksinkertaiset asiat ovat kauniita. Politiikkaa tehdään arveluttavin keinoin, että valta säilyisi puolueilla. Järjestys ja kuri ovat kahden suunnan välien selvittelyä, sen Siperia on opettanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti