Aamuhartaus 19.7
Aamuhartaus 19.7. Pastori Kai Sadinmaa, Helsinki. Mahalia Jackson esittää kappaleen "When The Saints Go Marchin In (live)". Laulu Mahalia Jackson, piano Mildred Falls, urut Lilton Mitchell, basso Tom Bryant. Säv. Cal Lampley.
Herään aamulla kapinapastorin kiihkeään puheeseen kauppareissusta. Seisoin eilen Sokoksen kadun alle laajennetun ruokaosaston kalatiskillä. Tuttu rouva palveli gramman tarkkuudella. Hän katsoo hymyillen pitkään, lukee ajatukseni, mutta en puhu mitään tarpeetonta.
Ajatuksissani olin Pihlajassa viime vuosituhannella ostamassa isälle kinkkua. Edelläni maisteri ostaa kissalle 180 g jauhelihaa. Vaaka näyttää tarkalleen pyydetyn määrän. Katselen leikkelepinojen tuoreutta päällimmisen siivun värin perusteella.
- Mitä sinulle laitetaan?
- Kinkkua ja silloin myyjä keihästää puolipinoa paperin päälle vaakalle kysyen.
- Saako olla kaikki?
Siitä alkaa selityksen tulva. Käyn kaupassa joka päivä. Näen kesäapulaisen kääntelevän leikkelenippuja ylösalaisin. Ostan vain yhdeksi päiväksi 150 g kerrallaan. Olemme eriarvoisia asiakkaita ostaessamme omaishoitajina, maisteri kissan ja minä vanhan isän, ruokaa kotona odottaville. Elämme faaraon hovissa, jossa kissatkin saivat jumalaisen kohtelun.
Tämä herätys on niitä miedoimpia yöllä lukemaani varoitukseen verrattuna ja itsemurhaiskun takia perua lähtemisensä viime hetkellä. Lähden kuitenkin, vaikka se olisi viimeinen lähtö. Eduskunta keskeyttää kesälomansa pelastaakseen rahamaailman. Olen terapian tarpeessa toipuakseni punaisesta heinäkuusta murhaavaan heinäkuuhun kestäneistä sotatraumoista. Terapiaa tarjoaa Riverside Medical Clinic. Taide ja taudit on mahtava sanataiteen lisäkurssi parantajille. Pastori Kai Sadinmaan fanitus jatkuu. Tytöt olivat kirkkoherraisänsä kanssa kaupassa. Siirsivät papin lempeästi syrjään maksamisen jälkeen.
- Mene pois, et sinä osaa pakata tavaroita kasseihin. Kirkkoherra tekee työtä käskettyä. Vauvapojan mielestä ei pappi pahalta maistu ja jatkoi mustan kaavun hihan hamuamista suuhunsa. Hyvinkään yössä olivat papinkin lapset. Pappi-isällä yhtä huoli pojistaan kuin mummolla mukanaolleesta tytöstä. Julma jumala ahmii omat lapsensa. Olen sanaton kapinoidessani. PS 25.6.2014 kiitän hartaushakua, jota ei haeta hautta. Se onkin stressinpoisto- menetelmä TRE, kun vapisuttaa, enkä tiedä syytä.
Aamuhartaus to 19.07.2012
Kai Sadinmaa, pastori, Helsinki
Minä kuvittelen olevani profeetta, suurten Vanhan Testamentin profeettojen, Jeremiaan ja Aamoksen ja tietenkin Jeesuksen hengenheimolainen. Kun Jeesus hyökkäsi Jerusalemin temppeliä, sen köyhiä riistävää toimintaa vastaan ja potki kumoon rahanvaihtajien ja kyyhkystenmyyjien pöydät niin minä puolestani kapinoin aina ollessani ruokakaupassa.
En kaada vihannespöytiä tai tyhjennä kassaa lattialle vaan lappaessani ostoksia kärrystä hihnalle jätän tietoisesti laittamatta sen muovisen kapulan liukuhihnalle ostoksia erottamaan. En ole koskaan sitä tehnyt, en yhden yhtä kertaa.
Kuulostaako säälittävältä? Pohjoisen jääräpääpappi kiukuttelee. Onko vähän niin kuin uhmaikä jäänyt päälle? Ratkaisematon auktoriteettiongelma?
Olen pahoillani hyvät kanssa-asiakkaat, kanta-asiakkaat, kaikki S- ja Plussakortin haltijat. Älkää ottako tätä henkilökohtaisesti jos kohdalle sattuu. Myönnän, että kansalaistottelemattomuuteni on ärsyttävää. Tunnen sen joka kerta kaupan kassalla, siinä moittivassa, puhisevassa äänettömyydessä joka vyöryy niskaani, siinä alleviivaavassa ja kolistelevassa tavassa jolla takaani tuleva asiakas läjäyttää patukan hihnalle tai kun rouva kuiskuttaa miehelleen: “Kyllä tuon edellä menevän sen kuuluisi laittaa”. Mutta tämä pappi ei laita kapulaa tiskiin vaan tunkee sen syvälle tämän markkinafasistisen kulttuurin rattaisiin. Tässä on kyse harkitusta provokaatiosta.
Nimittäin kaupan kassan kapula ei ole pelkkä kapula vaan se on aikamme symboli, kuva, jossa tiivistyy pakottavan ja vaihtoehdottoman kulttuurimme olemus, tämä ihmisten eristäminen, yksinäistäminen, kyselemätön alistuminen tehokkuuden maksimointiin, ihmisyyden kaventaminen pelkäksi pääoman orjaksi, että tärkeintä on että kauppa käy ja bisnes sujuu, ettei vain aiheuteta turhaa kitkaa talouden rattaisiin, että ihmisen, kansalaisen pitää joustaa, loputtomiin joustaa, ettei ole vaihtoehtoja, että rahaa ja valtaa on pakko kumartaa, jotta edes jotain murusia köyhän pöydälle siitä valuisi. Niin että tehokkuutta lisää, ei mitään jonninjoutavia rupatteluja kun ollaan tulosta tekemässä ja kun pankitkin pitää vielä pelastaa ja Eurooppa. Niin että rakkaat alamaiset, talvisodan henkeä ja kapulaa tiskiin. Pysytään ruodussa. Ei kysellä turhia ja häiritä markkinoita. Ollaan kunnollisia ja kilttejä EU-kansalaisia. Nyt maksetaan mukisematta vaikka kaikki maailman velat. Hypätään kaivoon, jos Saksa ja Ranska sitä meiltä vaativat.
Rakkaat radion kuuntelijat. Nyt tämä saa riittää. Kapulassa menee minun rajani. Minulla ei ole mitään vaikeuksia tietää mistä omat ostokseni alkavat ja loppuvat, ja jos kassaneiti tai -herra tai vieressäni oleva kanta-asiakas ei sitä tiedä niin kerron sen heille mielelläni. Se ei vaadi kovin paljon. Yhdellä, kahdella lauseella selviää. Anteeksi rouva, mutta tuo tonnikalapurkki taitaa olla minun ja tämä paprika taitaa olla rouvan. Kiitos ja oikein hyvää päivän jatkoa ja olipa mukava rupatella.
Näin helposti on ristiriita, ongelma, selvitetty ja kenties luotu alku uudelle ihmissuhteelle ja ties mille elämää mullistavalla asialle. Vai emmekö me suomalaiset osaa tai halua enää edes sen vertaa jutella toistemme kanssa? Vihaammeko me toisiamme? Pelkäämmekö me toisiamme?
Ja älkää kuvitelko että tämä päättyy tähän. Kapula on alkusoittoa sille mikä on tuleva. Kohta ei kassaneidille tai -herralle tarvitse sanoa enää mitään koska heitä ei kovin pitkään ole enää olemassa. Itsepalvelukassat ovat pian täyttä totta. Se on kustannustehokasta, siia järkevää taloudenpitoa. Ja kaikki mikä säästää rahaa suurfirmoille, on viisasta ja järkevää. Kunnon kansalainen palvelee itse itseään ja vieläpä maksaa siitä.
Milloin tämä alistuminen loppuu, ihmisten eristäminen, yksinäistäminen? Lähikaupan kassan hymy ja muutamat sanat: hyvää huomenta, päivää, hyvää päivänjatkoa, saattoivat olla ne viimeiset oljenkorret jotka pitivät hengissä napurissasi asuvan yksinäisen mummon, kiireisten sukulaistensa hylkäämän
vanhuksen. Mitä tarkoitusta varten me olemme olemassa tässä maailmassa? Mitä tarkoitusta varten yhteiskunta ja sen rakenteet? Rahaa ja tuloksen tahkoamista vartenko?
Vapauteen Kristus vapautti meidät. Meidän ei tule olla tämän maailman orjia, ei markkinoiden, ei vallanpitäjien, ei yleisen mielipiteen tai totuttujen tapojen, ei toisten kansalaisten, ei kenenkään eikä minkään. Nouskaamme siis kapulakapinaan, ihmisyyden puolesta, markkinoiden hirmuvaltaa ja ihmisten alistamista, yksinäistämistä ja eristämistä vastaan. Aamen.
Meidän lapset näyttävä niille naapurin kakaroille, toivoo päiväkäsky miniminipäättäjiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti