keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Opit ja dogmit

Aurinko jättää hetkeksi Korvatunturin yön ja jatkaa päivävauhdilla kohti kaamosta. Lomapäivät hupenevat samaa tahtia. Perheen vanhemmat eivät kestä toisiaan viikonloppua kauempaa. Loman loputtua erobuumi pyörähtää käyntiin. Pieni piiri istuu kuuntelemassa englantilaista parantajapappia. Pyhän jysäyksen läpikäynyt haastaa vanhan papin omien näkemystensä tulkiksi. Kirkko oli aivopessyt nuoren opeillaan ja dogmeillaan. Pappi vastaa ettei hänen tehtävänsä ole olla yhden opin takana. Meille hän oli jotakin muuta.

Laila Kinnunen "Epävireiset sydämet" - YouTube



Uskomattomat uskonmenot on meille jokaiselle opettavaista seurata. On asiantuntijat, jotka kertovat onnestaan elämän osa-alueilla. Heidän ohje jakamisesta on, ettei elettäisi niin kuin he elävät, vaan elettäisi niin kuin he opettavat. Siinä on ristiriita, joka nakkaa hernepussin kaaressa kauas saatesanoilla.
- Älä tule meitä opettamaan.
- Älä tule ensiapuun toista kertaa. Tässä kipulääkereseptit x2 vuodeksi.

Fly me to the moonjulie london‐ - YouTube



Muistojen bulevardilla toteutuu kaikki toiveet. Naisvaltaiset työpaikat ovat hävinneet. Taustanauhalta kuultu musiikki soi muualla. Siirryin yksinyrittäjäksi ja pääsin eroon naisten välisistä työilmastoon vaikuttaneista tekijöistä. Kolmas osapuoli on liikaa asiakassuhteessa kahden kesken istuupa se sitten korva ovessa kuunnellen, mitä teen miehen kanssa suljetun oven takana. Taustalla ei soinut musiikki eikä puhelin häirinnyt sessiota. Oli tyyntä myrskyn edellä työtä varten, nyt tarvitsen tuulta uutta matkaa varten.

On katsottava tarkkaan kelin mukavuus. Sehän on suorassa suhteessa valintaan, kenen vierelle istuu. Kansakoulunopettajan pätevyydellä ei ole kummoisia paikkoja valittavana. Aika ei vielä ole kypsä niittää sitä mitä on kylvänyt. Neljännen käskyn opetus ja lupaus on kovalla koetuksella. Olen kunnioittanut isääni ja äitiäni. Selitysosan varaan jääneet jakavat perintöä kuin aikanaan revityt vaatteetkin sai arpaonnella joku sotilas omakseen. Käärinliinan kopio kiertää maailmaa.

Hitti Litti Litmanen - Unelmavävyt - Totuus on tarua ihmeellisempää. Litti kävi tervehtimässä mummoaan. Samalla muisti naapurimummoa oman mummonsa ystävänä. Naapurimummo oli otettu Littin käynnistä, että kertoi siitä kolmannelle mummolle, joka jakoi tiedon pienessä piirissä. Littin mummon hautajaisista kuulijalla oli kerrottavaa. Löytyi todistusaineisto käsiohjelmasta, jota kuulija säilyttää aarteena. 

Murhaavaan heinäkuuhun pyytää Vitas; Say you love. Punainen heinäkuu on taaksejäänyttä sudenmetsästyksineen. Meillä kuitenkin punotetaan ja tönötettään yhdessä tangomarkkinoilla heikoimman lenkin tunnelmissa. Samaan aikaan Selviytyjät mittelevät voimiaan ruokapalkalla. Smedsin kehoitus yhteislaulusta ei ota onnistuakseen.
Mitä on yleisön ja lavan haltuunotto? Meillä on paljon opittavaa lavakarismasta. Sitä on tai ei. Yksi laulaja, pieni taustabändi, vaastaanottava yleisö. Se on siinä.


Vitas - Say you love

Amerikassa on herätty huomaamaan vanhempien antaman esimerkin vaikutus lapsiin ja erikoisesti tyttäriin. Suomi-neito ottaa esimerkkinsä toisesta ääripäästä niin idästä kuin lännestä. Eksyin eilen Lahden punaisten lyhtyjen kadulle. Näin tuttuja kasvoja, jotka jätin tervehtimättä. Se on tätä päivää kuin Berliinin kaduilla ammatinharjoittajat tarjosivat palvelujaan sulassa sovussa ennen muurin murtumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti