perjantai 21. kesäkuuta 2013

Ulkolinjalla sisäpolitiikkaa Juhannus Suomessa

Ulkolinja: Stora Enson tuplakirjanpito?
 Vuonna 2000 Stora Enso teki historiansa huonoimmat kaupat ostamalla yhdysvaltalaisen Consolidated Papers -yrityksen. Syntyi miljarditappiot, jotka Stora Enso pimitti kirjanpitoonsa, paljastaa yrityksen entinen työntekijä.


Vanhempani antoivat lahjakirjalla lapsuuskodin meille lapsille 1/8 jokaiselle. Muistan isän puhelinsoiton aikaisin aamulla.
- Onko äiti kuollut?
- Ei, hän haluaa järjestää lapsuuskodin perikunnalle. 
Tästä puhelinsoitosta alkoi omaisuuden hoito vanhempien tahtoa toteuttaen. Äiti makasi halvaantuneena laitoksessa ja mietti elämän jatkumista Vihtaniemellä sen jälkeen kun heistä aika jättäisi. Se tapahtui viimeisellä hetkellä, olihan lahjakirjassa enää hänen puumerkkinsä selvän tahdon varmennuksena.

Laitoksessa valmisteltiin äidin kotiuttamista vanhan isän ja veljen hoidettavaksi kotipalvelun tarjotessa vähäistä apua. Hautaustoimisto oli uuttera kävijä peijaisten toivossa. Näin tilanteen vappuna 1989, äiti hetken kotona ja palasi laitokseen. Kesällä olin 2 kuukautta vanhempieni luona ja testasin annetun avun riittävyyttä. Kun loma oli loppu isällä todettiin syöpä, oma tili miinuksella 20 000 mummonmarkkaa. Vanhemmillani alkoi laitoskierre. Isä selvisi syöpäleikkauksesta ja palasi kotiin. Kävi joka päivä laitoksessa äidin luona luopumisen tuskasta kärsien.

Puhelin soi aikaisin aamulla. Isän ääni kuulosti hätääntyneeltä.
- Onko äiti kuollut?
- Ei, hän haluaa mennä lopullisesti laitokseen.
- Minä tulen.
Jouluksi 1990 olin keskeyttänyt työni, vuokrannut työhuoneen vastavalmistuneelle hierojalle. Kirjanpitäjä lupasi hoitaa raha-asiani lain vaatimalla tavalla. Kunta oli luvannut maksaa 1700 markaa kotihoidontukena äidin hoidosta kotona. Isähän ei vielä täyttänyt mitään kriteereitä avopalvelun suhteen. Siinä samalla tulisi hänenkin ruokansa laitetuksi.

Ulkolinja: Stora Enson tuplakirjanpito ja omaishoito ja yhtymän asioiden hoito ovat yksyhteen 10 vuoden ajalta. Osakkeenomistajat piti pitää tyytyväisenä. Samoin minulle kertyi yhtymäosakkaina sisarusten hyväksyntä ja ulkopuolisten toppuuttelu asioihin sotkeutumisesta. Näihin kuului kunta virkamiehineen, naapurit, pankit, konsernit, tiekunta, sijoittajat ja hampaaton valtio lainlaatijoina. Kunnalla oli rajoittamaton oikeus tehdä mitä lystää valtion myöntämillä rahoilla. Ja hehän tekivät unohtaen vanhukset, lapset ja vammaiset. Ulkolinja antaa puitteet tarkastella koko Suomi-neidon poliittista tilaa ulko- ja sisäpolitiikan valossa. YEAT:n näyttökansiosta näyttötutkintomestari löysi minua viehättävän  palautteen.

Inhimillisten  voimavarojen kehittäminen:
"Näytölle on ominainen polveileva tapa esittää omaishoidossa vastaan tulevia ongelmia kuvakollaasien, päiväkirjamerkintöjen, eri viestimin  tapahtuvan kirjeenvaihdon, kirjallisuuslainausten, sarjakuvaintuitioiden sekä jopa kansainvälisessä rikostutkinnassa esiintyvien menetelmätapojen valossa."

Vanhempieni kuoltua loppuivat kunnioitettavat, johon neljääs ukkaasi velvoittaa. Kaikki piäsnuatikat ovat 4. käskyn selitysosan varassa. Auktoriteeti ovat sotkeutuneet omaan näppäryyteensä omaneduntavoittelussa. Kukaan ei uskalla ajatella omilla aivoillaan, vaan tukeutuu EU:n aivottomiin  direktiiveihin. Heiltä menee juhannus asioita setviessä. 
Heinäpellolle minua ei enää huolittu, joten vietän juhannusta kaupungin katolla kolmen summerin takana. Ensi vuonna voin jo syötellä itikoita lapsuuskodin rannassa, ehkä, ehkä en.

Kappalainen Topi Litendahl, Rovaniemi. Virsi 571: 1-4. Virsi alkaa sanoin "Jo joutui armas aika". Tapiolan kuoro (nuorisokuoro), Ala-Pöllänen Kari (joht.), Harjumaa Kaisa-Leena (urut). Hartausohjelmat: Aamuhartaus 21.6



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti