keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Juhla ja juhannusilta

50 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1963: ”Kuuma linja” otettiin käyttöön Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä. 

Tutkimusprofessori Heikki Hiilamo, Helsinki.Virsi 601. Virsi alkaa sanoin "Maailmaa, Herra, armahda". Radion kamarikuoro, johtaa Timo Nuoranne. Hartausohjelmat: Aamuhartaus 20.6



(Ote televisioidusta joulupakinasta 0:03:46 | 24.12.1959)
Nobel-kirjailija F. E. Sillanpään radiomuistelot ja -saarnat olivat oleellinen osa suomalaista joulunviettoa sotien jälkeisinä vuosikymmeninä.

Avoimessa yhteiskunnassa noudatetaan suljetun yhteiskunnan sääntöjä. Nobel-palkittu kaappasi joulun omakseen joulurauhan julistuksen jälkeen. Olkoon SINUN JOULUSI kiireittesi kertaamista varten. Se ei kuitenkaan kumoa 2000 -vuotista joulunsanomaa.



Vapaamuurari Alexander Stubb saarnaa juhannussaarnansa. Ei tule yllätyksenä meille alkuperäisille kielisukulaisille jäädä kielivähemmistöksi liittovaltion reuna-alueilla. Siihen poliitikot ovat viemässä kaltaisiaan kuin pässiä narussa.
Pienessä ryhmässä kuulin Vatikaanista vaiettuna salaisuutena kardinaalien vapaamuurariliitosta.
 
Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä ei kiinnosta pätkän vertaa. Minun maailmani rakentuu lapsenuskon varaan. Kaikki on maallista vaihtaessani seurakunnan osoitteen pysyväksi. Maistraatti linkosi hernepussina "muuhun uskonnolliseen yhteisöön", kun seurakuntani ei ollut allekirjoittanut Porvoon sopimusta. 
Mitkä sopimukset lienee niin arkaluontoisia, että pitää julistaa salaisiksi. Siinä meidän avoimen yhteiskunnan asioiden hoito punnitaan. 
 
Tänään on vielä työpäivä työtätekeville ja raskautetuille. Seuraan sään selkenemistä, ei vielä ole satanut tällä korkeudella. Toivottavasti ei etelässäkään, tekisihän se tyhjäksi heinäpoudan. En kysy enkä murehdi, onhan tässä maailmassa suurempiakin murheita. Pornon kautta sähköinen viestintä on opettanut yli-ikäistä verkkokirjoitustaidoissa. Seitsemän hunnun tanssilla saatiin päitä vadille eikä juhannustanssit enää ole Jumalan pilkkaa. 
 
Halu maalle (Luvatun maan odotusta)
[O. Lindblad. Herman Sätherberg, 1812-1897. Längtan till landet, 1838.
Esitys ruotsiksi Umeå Akademiska Kör 2004.]

1. Talvi on jo laannut riehumasta,
Kylmän hallan valta vaikenee.
Kevään sulo taaskin taivahasta
Jälleen tienohomme tulvailee.
:,: Kohta aallot loiskii rannikoissa,
Kukkaset jo niityn purppuroi,
Loiskivat jo Iähteet lehtoloissa,
Laitumella paimentorvi soi. :,:

2. Kerro, tuuli, maalla lintusille:
Heitä lemmin, luokse kaipajan,
Koivuloille, veelle, lehmuksille,
Että nähdä heitä halajan,
:,: Nähdä maalla niinkuin ennen heitä,
Nähdä puron kirkkaan tanssia,
Kuulla siellä rastaan säveleitä,
Vesilinnun lemmenkaikua. :,:

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti