Kukkamekkotyttö ojentaa kukat
Ladattu 11.10.2007
Vitas concert The speaking doll
Pastori Mari Leppänen, Helsinki. Heikki
Rainio laulaa kappaleen "Mun kotini taivaassa ihana on" Pentti
Kotirannan säestämänä. Ruots. kansansävelmä, san. Edla Pöyry. Hartausohjelmat: Aamuhartaus 19.6
Siell' on kauan jo kukkineet omenapuut, siell' on siintävät seljät ja salmien suut, siell' on vihreät metsät ja mäet, siell' on vilposet illat ja varjokas koi, siell' on lintujen laulu, mi lehdossa soi, siell' on kaihoja kukkuvat käet. Mun on mieleni nääntyä ikävään, kun tiedän, kun tiedän ma kaiken tään ja ma kaihoten kaipaan sinne ja mun sieluni silmin ma nään sen näyn, salot, vihreät metsät, jos katuja käyn, jos kuljen, jos kätkeyn minne. Ja mun huoneeni käynyt on ahtahaks ja sen ilma niin kumman painavaks ja ma syömmessä toivon jo salaa: tulis syksy ja metsät ne vihreät veis, tulis talvi ja lumin ne peitteleis -- kai silloin mun rauhani palaa!
FLOW
Menneisyyden
peikot tanssivat
ryteikössään
Minä nauran
ja taputan
niille tahtia
Meistä on
tullut
hyvät kaverit
Tulevaisuus
näyttää
valoisalta
Aurinko
nousee
jokaisena
aamuna
Minä olen
tässä
ja nyt
Ei ole
muuta
tietä
/kirjoitti Lyyti
http://aarrerunot.fi/article2651.html
Ei oo Eino Leinon voittanutta eikä tuu
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.
Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Eino Leino-
Lyhyestä virsi kaunis. Näiden runojen hengessä vietän juhannuksen Verkkokirjoittajan talossa muistellen menneitä. Juhannuksena Tuonettaret ja Valottaret tekevät parhaansa tässä ristiriitaisessa maailmassa kutsumattomina tai kutsuttuina kummeina. Voi, pyhä jysäys!
Näin unta kesästä kerran
Aamuhartaus ke 19.06.2013
Mari Leppänen, Pastori, Helsinki
Minulle tätini oli vahva elävän Jumalan elävä kuva.
Hän eli suuren suvun keskellä, monien ihmisten ympäröimänä. Teki elämäntyönsä opettajana, rakasti lapsia. Hän kirjoitteli ahkerasti meille sisarustensa lapsille kirjeitä. Ja kohdatessa kertoi loputtomia tarinoitaan. Kokosi suurta sukua yhteen.
Tästä huolimatta hän oli yksinäinen. Niin kuin moni tänäänkin voi olla.
Sairaus vei tätini eläkkeelle ennen aikojaan, ja vähitellen esti liikkumasta. Lopulta hän eli elämäänsä ulkopuolisen avun varassa, oli vankina omassa kodissaan. Paljon hänen luonaan kävi vieraita, oli hyviä hetkiä, sellaisia suvantoja sairauden mukanaan tuoman kivun ja yksinäisyyden keskelle, mutta liian usein kävimme ovella sanomassa, että on kiire.
Iloa elämään toi kirjoittaminen. Kirjoittaen hän eli uudelleen ja uudelleen läpi elämänsä vaiheita, muisteli ja muisti, eläytyi ja liikuttui, nauroi ja tunsi.
Kun tätini kuoli, hän jätti päiväkirjansa perinnöksi, tutkittavaksi ja luettavaksi.
Kun ihminen puhuu Jumalalle, rukoilee, on siinä mukana myös ihmiselle tärkeitä kasvoja: Jumalan heijastuksia. Tänään muistan sinua kummitätini. Monesta olen sinulle kiitollinen, olet jättänyt syvän jäljen. Kun ajattelen Jumalan huomenpitoa, muistan lepoasi Jumalassa. Koskaan en silti ymmärtänyt yksinäisyyttäsi, yön pimeitä hetkiä, sudenhetkiä, joita meistä jokaiselle on.
Tänä aamuna luen kirjeesi Jumalalle:
”Ennen minua oli olemassa sairaus, reuma, osteoporoosi.
Sinä tiesit niistä ja tiesit senkin, että ne tulevat minuun. Reumaa olen pitänyt jo vuosikymmeniä. Luut haurastuvat ja häviävät. Vain sinä tiedät, miten niiden käy. Minun on kestettävä, mitä minun kohdalleni on määrätty.
Mutta yksi asia minua kaivelee. Siitä nyt puhun sinulle.
Nämä ihmiset, jotka tunnen, sukulaiset ja muut, ovat tulleet toisenlaisiksi kuin ennen. Ja se koskee minua. Minulla on yksinäisyydessä ihmisen ikävä, mutta minusta tuntuu, että ihmiset pakenevat minua.
Onko minun opittava olemaan sairauden keskellä yksin? Kun minä tarvitsisin saattajia niin kipeästi. En jaksa, jos en saa ihmisten rakkautta. Ja haluaisin säilyttää uskoni. Haluan luoksesi taivaaseen, Isä, sinun kotiisi. Auta minua, että jaksaisin täällä maan päällä, tässä ajassa, kilvoitella ja kamppailla loppuun asti.
Kiitos, että sinun henkesi on minussa vahva. Se on kaikki voima minussa. Sielu, minuus, poukkoilee rakkauden ikävässä ja ruumis ränsistyy. Siksi mieli masentuu liian usein. Siksi tämäkin kirje.
Haluan puhua sinulle nyt aamun hiljaisuudessa näitä omiani. Vaikka näin haastelen, ei sinun tarvitse tahtoasi muuttaa. Muuta vain minun mieleni, että jaksan ja kestän, myös tämän ajallisen ihmisen ikävän. Että oppisin elämään yksin tyytyväisellä mielellä.
Minulla on hyvä koti. Siitä iloitsen ja olen onnellinen. Minulla on ruokaa ja hoitoa ihan riittävästi. Hyvin kiitollinen olen kaikesta. Kiitän älystä, muistista ja mielen terveydestä. Ne ovat ihania lahjoja.
Kirjoittamalla korvaan ihmisten kyläreissut. Minä muistelen menneitä ja elän kirjoittaen. Jos vain niska kestää tämän. Sitä toivon.
Merkillinen on ihminen. Sydämessä on ihmisen ikävä ja halu elävän ihmisen kanssakäymiseen. Vasta siinä on elämän maku.
En minä ystävälaumaa tarvitse. Haluaisin vain, että tuntemani ihmiset olisivat minulle ystävällisiä eivätkä pakoilisi. Eihän sairaus ole minun keksimääni eikä minun halusta, Sinä tiedät sen.
Vai annatko sinä heidän mennä, että pälyisin taivaita kohti. Että jo nyt irrottautuisin tästä elämästä? Ovatko nämä yksinäisyyden hetket minun viimeisiä kiusauksia? Näen ne pahoina, mutta ovatko ne sittenkin parasta minun elämässäni?
Lasten seuraa ikävöin. He ovat paras ihmisosa aitoudessaan ja väkevyydessään. Mutta lapsia ei ole. En näe missään. Kummallista aikaa. Tähänkin on alistuminen.
Kiitos Jumala, että sain kirjoittaa Sinulle. Se helpotti. Taidat saada aika vähän kirjepostia. Siksi olen varma, että luet tämän.
Pane kätesi Suomen ylle ja siunaa tämän maan kansa. Ole meille kaikille rakas Isä ja ohjaa niskuroivat lapsesi luoksesi. Sylissäsi on hyvä olla.”
- - - - - -
Näin kirjoitti kummitätini aamuyön pimeänä hetkenä. Varmaa on, että samankaltaisia huokauksia kuuluu tänäkin aamuna.
Jumala,
kuuletko Sinä yksinäisen ihmisen rukouksen?
Entä näemmekö me lähellä olevan yksinäisyyden?
Jumala, Ole syli turvattomalle, lepo levottomalle, helpotus sairauden murtamalle. Aamen
Virsi: 318:1-2
Menneisyyden
peikot tanssivat
ryteikössään
Minä nauran
ja taputan
niille tahtia
Meistä on
tullut
hyvät kaverit
Tulevaisuus
näyttää
valoisalta
Aurinko
nousee
jokaisena
aamuna
Minä olen
tässä
ja nyt
Ei ole
muuta
tietä
/kirjoitti Lyyti
http://aarrerunot.fi/article2651.html
Ei oo Eino Leinon voittanutta eikä tuu
Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?
Minä kuulen kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.
Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.
Eino Leino-
Lyhyestä virsi kaunis. Näiden runojen hengessä vietän juhannuksen Verkkokirjoittajan talossa muistellen menneitä. Juhannuksena Tuonettaret ja Valottaret tekevät parhaansa tässä ristiriitaisessa maailmassa kutsumattomina tai kutsuttuina kummeina. Voi, pyhä jysäys!
Näin unta kesästä kerran
Aamuhartaus ke 19.06.2013
Mari Leppänen, Pastori, Helsinki
Kirje Jumalalle
Tänäkin kesänä, kun lempeä lämpö ympäröi, olen ajanut pitkän matkan kesähuvilalle, joka on ollut ennen kummitätini kesäpaikka. Ajattelen kummitätiäni usein, mutta erityisesti muistan häntä täällä mökillä. Kesäisessä niemessä kuuluu vielä hänen naurunsa ja tuntuu hänen tuoksunsa – koko elämä.Minulle tätini oli vahva elävän Jumalan elävä kuva.
Hän eli suuren suvun keskellä, monien ihmisten ympäröimänä. Teki elämäntyönsä opettajana, rakasti lapsia. Hän kirjoitteli ahkerasti meille sisarustensa lapsille kirjeitä. Ja kohdatessa kertoi loputtomia tarinoitaan. Kokosi suurta sukua yhteen.
Tästä huolimatta hän oli yksinäinen. Niin kuin moni tänäänkin voi olla.
Sairaus vei tätini eläkkeelle ennen aikojaan, ja vähitellen esti liikkumasta. Lopulta hän eli elämäänsä ulkopuolisen avun varassa, oli vankina omassa kodissaan. Paljon hänen luonaan kävi vieraita, oli hyviä hetkiä, sellaisia suvantoja sairauden mukanaan tuoman kivun ja yksinäisyyden keskelle, mutta liian usein kävimme ovella sanomassa, että on kiire.
Iloa elämään toi kirjoittaminen. Kirjoittaen hän eli uudelleen ja uudelleen läpi elämänsä vaiheita, muisteli ja muisti, eläytyi ja liikuttui, nauroi ja tunsi.
Kun tätini kuoli, hän jätti päiväkirjansa perinnöksi, tutkittavaksi ja luettavaksi.
Kun ihminen puhuu Jumalalle, rukoilee, on siinä mukana myös ihmiselle tärkeitä kasvoja: Jumalan heijastuksia. Tänään muistan sinua kummitätini. Monesta olen sinulle kiitollinen, olet jättänyt syvän jäljen. Kun ajattelen Jumalan huomenpitoa, muistan lepoasi Jumalassa. Koskaan en silti ymmärtänyt yksinäisyyttäsi, yön pimeitä hetkiä, sudenhetkiä, joita meistä jokaiselle on.
Tänä aamuna luen kirjeesi Jumalalle:
”Ennen minua oli olemassa sairaus, reuma, osteoporoosi.
Sinä tiesit niistä ja tiesit senkin, että ne tulevat minuun. Reumaa olen pitänyt jo vuosikymmeniä. Luut haurastuvat ja häviävät. Vain sinä tiedät, miten niiden käy. Minun on kestettävä, mitä minun kohdalleni on määrätty.
Mutta yksi asia minua kaivelee. Siitä nyt puhun sinulle.
Nämä ihmiset, jotka tunnen, sukulaiset ja muut, ovat tulleet toisenlaisiksi kuin ennen. Ja se koskee minua. Minulla on yksinäisyydessä ihmisen ikävä, mutta minusta tuntuu, että ihmiset pakenevat minua.
Onko minun opittava olemaan sairauden keskellä yksin? Kun minä tarvitsisin saattajia niin kipeästi. En jaksa, jos en saa ihmisten rakkautta. Ja haluaisin säilyttää uskoni. Haluan luoksesi taivaaseen, Isä, sinun kotiisi. Auta minua, että jaksaisin täällä maan päällä, tässä ajassa, kilvoitella ja kamppailla loppuun asti.
Kiitos, että sinun henkesi on minussa vahva. Se on kaikki voima minussa. Sielu, minuus, poukkoilee rakkauden ikävässä ja ruumis ränsistyy. Siksi mieli masentuu liian usein. Siksi tämäkin kirje.
Haluan puhua sinulle nyt aamun hiljaisuudessa näitä omiani. Vaikka näin haastelen, ei sinun tarvitse tahtoasi muuttaa. Muuta vain minun mieleni, että jaksan ja kestän, myös tämän ajallisen ihmisen ikävän. Että oppisin elämään yksin tyytyväisellä mielellä.
Minulla on hyvä koti. Siitä iloitsen ja olen onnellinen. Minulla on ruokaa ja hoitoa ihan riittävästi. Hyvin kiitollinen olen kaikesta. Kiitän älystä, muistista ja mielen terveydestä. Ne ovat ihania lahjoja.
Kirjoittamalla korvaan ihmisten kyläreissut. Minä muistelen menneitä ja elän kirjoittaen. Jos vain niska kestää tämän. Sitä toivon.
Merkillinen on ihminen. Sydämessä on ihmisen ikävä ja halu elävän ihmisen kanssakäymiseen. Vasta siinä on elämän maku.
En minä ystävälaumaa tarvitse. Haluaisin vain, että tuntemani ihmiset olisivat minulle ystävällisiä eivätkä pakoilisi. Eihän sairaus ole minun keksimääni eikä minun halusta, Sinä tiedät sen.
Vai annatko sinä heidän mennä, että pälyisin taivaita kohti. Että jo nyt irrottautuisin tästä elämästä? Ovatko nämä yksinäisyyden hetket minun viimeisiä kiusauksia? Näen ne pahoina, mutta ovatko ne sittenkin parasta minun elämässäni?
Lasten seuraa ikävöin. He ovat paras ihmisosa aitoudessaan ja väkevyydessään. Mutta lapsia ei ole. En näe missään. Kummallista aikaa. Tähänkin on alistuminen.
Kiitos Jumala, että sain kirjoittaa Sinulle. Se helpotti. Taidat saada aika vähän kirjepostia. Siksi olen varma, että luet tämän.
Pane kätesi Suomen ylle ja siunaa tämän maan kansa. Ole meille kaikille rakas Isä ja ohjaa niskuroivat lapsesi luoksesi. Sylissäsi on hyvä olla.”
- - - - - -
Näin kirjoitti kummitätini aamuyön pimeänä hetkenä. Varmaa on, että samankaltaisia huokauksia kuuluu tänäkin aamuna.
Jumala,
kuuletko Sinä yksinäisen ihmisen rukouksen?
Entä näemmekö me lähellä olevan yksinäisyyden?
Jumala, Ole syli turvattomalle, lepo levottomalle, helpotus sairauden murtamalle. Aamen
Virsi: 318:1-2
Tänään 7.8.2014 saan hartaushakuna kirjeen Jumalalle, kummitätini kirjoittaman minun muistoissani. Se tuo esiin perinnölliset sairaudet. Punkinpurema todettiin hermotulehdukseksi ennen laboratoriotulosta. Minussa on kaikki lääkärikirjan sairaudet. Sain antibioottitiputuksen häätöhoidoksi ja niveloireet hävisivät. Pitää olla joku oire ja verenpaineestahan on hyvä tehdä syntipukki. Kolesterolikin olisi lääkehoidon tarpeessa. Sen sain kohdalleen jatkamalla terveellistä syömistä. Väärä moite seuraa kuolemaan asti, kun "itse päätit" olla ottamatta lääkettä.
Perimään kuuluu tukostaipumus ja nyt oli sen aika puhjeta keuhkoveritulppana lentelemättä, matkustamatta autolla, ehkäisypillereittä, hormooneja korvaamatta, puolueeseen kuulumatta. Jääkaapin ovessa mittari on näyttänyt yli +30 astetta heinäpoudan alusta lähtien, koko kesän. Lääkäriaika luvattiin kirjeellä kahden kuukauden kuluttua. Sairaalassa ollessa kirje oli tullut kotiin.
INR -arvon nostaminen hoitotasolle on kinkkinen juttu. Marevania sovitetaan ruokavalioon eikä kasvisruokaa marevania varten. Napapiikit siihen asti kun kaksi päivää olen ollut hoitotasolla. Kuinka se minulle ilmoitetaan, jää nähtäväksi. Alan tykästyä pistämiseen, joten jään koukkuun piikkeihin, vaikka en saakaan kiksejä piston jälkeen. Vierottaminen tulee vaatimaan uusia piikkejä kuin huumeriippuvaisille.
Jähmetyin kun luin lääkärin ohjeet reseptin uusimisesta.
- Älä ota paineita, sanoi sairaanhoitaja. Verikoe oli lähes alkutekijöissään. Lääketiede ei tunne psykosomaattista jähmettymistä pakene tai taistele -tilanteessa. Nyt ole päättänyt taistella veretseisauttavalla asenteella.
Jätän salaatit syömättä ja vaihdan rypälemehun punaviiniin. Se on sallittua, mutta alkoholiton vaihtoehto kiellettyä. Rypälemehulla alensin kolesterolin oikealle tasolle. Valio lopetti mehun valmistamisen ja vaihtoi gefilussekoitteisiin. Onneksi vielä on kaupassa kirnupiimää. Koskelan Akseli pyysi piimää ennen kuolemaa. Pitkällisen kuumetaudin jälkeen tiesin tervehtyväni, kun teki mieli piimää.
Kummitätini nivelkivut johtuivat piikalikkana lehmille vedenkannosta. Täti muisti talollisen käskystä jatkaa työtä auringonlaskuun asti. Kuitenkin isäntä oli kateellinen piikalikkojen saavutuksista omakotitalon omistajina. Isäntä odotti, että hieron häntä ilmaiseksi.
- Vaikka vanhempani olivat isännättömässä talossa piikana ja renki, en ole sinun piikasi. Minulla on työ ja tuotteella on hintansa.
- Sinä oot niin suureen tottunut mualimalla, tokaisi Öllin isä takaisin.
Tämä isäntä hallitsi kaikkia kuntalaisia, ettei syntyperä päässyt unohtumaan.
Tilannekatsaus peilaa menneestä tähän päivään. Koskaan elämässäni maailmankirjat eivät ole olleet näin sekaisin. Nuorempana oli elämän uskoa selvitä vaikeuksista, nyt on tilanne toinen kansainvälisen rikostutkinnan menetelmien valossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti