lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun

 

Eilen idässä Putinit ilmoittivat päättyneestä avioliitosta yhteisellä esiintymisellä. Tänään lännessä vietettiin prinsessahäitä. Amerikkalainen finanssianalyytikko Chris  ja  Prinsessa Madeleine lupasivat rakastaa toisiaan kunnes kuolema erottaa. Presidenttipari siirtyi kesäksi Kultarantaan.

YLE: Valtio vähensi väkeä, lisäsi konsulttien käyttöä. Tämä on aiheuttanut ongelmia tavallisten ihmisten asioiden hoidossa. Vielä vaarallisempaa on avustajien käyttäminen esivalmistelussa lainsäädäntötyössä. Avustajilla on lobbarin tehtävä saada taustatukensa esittämät vaatimukset läpi. Sasi puhuu asian korjaamisen puolesta. Näkis vain, milloin päästään puheista tekoihin. En ota kantaa poliitikkojen puheisiin, pitää olla muutakin kuin puolueen nimissä annetut katteettomat lupaukset..

Aikajanakuvia katsomalla jäsennän omaa olotilaa. Stailauksessa en ole päässyt alkua pidemmälle. En rakentele seinälle epäsymmetrisiä hyllyjä. Joku järjestys pitäisi keksiä tarvetavaroille. Tarpeettomat kannan taloyhtiön maanalaiseen jätekatokseen, lajittelen annetun ohjeen mukaan.  


- Onpa hyvin suunniteltu tilankäyttö yksiössäsi. Jo kolmetoista vuotta olen vahtinut sijoittajan naulanreikiä seinillä. Vuokrasopimuksessa on kielletty lisäämästä yhtään naulaa seinälle. Huonekaluja olen pyöritellyt paikasta toiseen. Kirjoista pidän kiinni viimeiseen asti. Ne ovat kahdessa lasivitriinissä. Sängyn sijoitus syvennyksessä ahdistaa. Tunnen makaavani avonaisessa sarkofagissa yläkaappirivistön rajatessa ylhäällä syvennyksen. 
Ennen tietokonetta siirsin sängyn keskemmälle huonetta. Sovittelin ikkunan alle viimeksi. Ikkuna on kuitenkin korkeammalla, joten näkymä oli vain taivaalle. Istuen näen vastapäisen talon seinän ja katon. Vaihtaessani paikkaa näen kaupungintalon puiston puita vihreänä seinänä. Talvella viehättää maahan sijoitetut italialaiset valot valaisten puiden mustia runkoja.
Toiveena on vielä kerran muuttaa järjestystä. Silloin sänky olisi keskellä lattiaa, kirjat kaapissa. Eikä muuta.



Näyttelijä Kim Cattrall matkustaa Englantiin selvittämään sukunsa historiaa. Mitä tapahtui hänen isoisälleen, joka hylkäsi vaimonsa ja pienet lapsensa köyhyyteen?
Totuus on tarua ihmeellisempää. Puhevälejä on joskus vaikea korjata. 
-Tulkaa käymään, kutsu kuului. Ovet paukkuen oli lähdetty ja vannottu, ettei tulisi enää käymään. Minusta kutsu lyhensi matkaa puolitihen. Paha päivä oli tuonut tullessaan vielä pahempia päiviä. 
Menneet on selvitettävä ja jatkettava puhtaalta pöydältä tai sitten ei, yhteisymmärrystä ei löydy. On tyydyttävä pakkorauhaan, mutta ei toisen sanelemin ehdoin. Joskus väistäminen kadun toiselle puolelle on ollut hehkuvien hiilien keräämistä vastaantulijan pään päälle. Miksi en tervehdi vastaantulijaa? Vastaukseni on edelleen.
- Minulla on muuta ajateltavaa ja tekemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti