perjantai 7. joulukuuta 2012

Kieli ja kirjallisuus

Se on resiprookkinen inhibition.
- No, sehän selvittääkin kaiken.
Villisian metsästysretki Virossa päättyi kokeneen metsästäjän kipukohtaukseen. Vaivoin pääsi tulemaan sovittuna aikana ja alkoi kertoa siinä odottaessaan oireistaan. Jotakin oli jäänyt mieleen hierojakurssin terveystiedon opetuksesta. 

Vuosia täyttänyt Suomi-neito on kouristuksen kourissa. Juhlan jälkeen on yhteenvedonaika, mitä me juhlimme. Juhlavieraat olivat otanta suomenkielen käyttäjistä ja puolestapuhujista. Rahasta on puhuttu viimepäivinä inhotukseen asti. En halua enää kuulla rahaliitoista ja vakauttamisesta.

Lapsuuskotini on sijoittajien ryöstön kohteena. Se on kunnan tarkoitus kuntauudistuksessa, tyhjentäminen asukkaista, autioittaminen ja maan uudelleen käyttöönotto. Sama on koettu Virossa ja käytin kuulemiani uutisia esimerkkinä edetessäni maistraattiin perinnökseni saatua lapsuuskotia jäljittäessä. Sijoittajat eivät tienneet, että 1900 -luvulta lähtien Rantala on kuulunut suvulle suoraan alenevassa polvessa. Voi, minkä mylläkän he saivat aikaan eivätkä ole ottaneet kuuleviin korviinsa maistraatin antamaa selvitystä. 

Kolmesta puolustettavasta arvosta KOTI on pienin yksikkö hajoitettavaksi. 
Itsenäisyys on ISÄNMAAN tärkein arvo. Sitä juhlittiin eilen kirjailijakutsuvieraiden edustaessa meitä yksikielisiä syntymästä lähtien. On ollut vain äidinkieli, jolla meitä ei enää ymmärretä. Tilalle on tullut kehonkieli ja se vaatiikin harjoittelua tarinankerrontaan. Pitää olla monilahjakas Riku, joka ehtii nähdä kaikki, mikä on hyvää ja mikä puutteellista esityksessä. Luku- ja kirjoitustaito ovat minulle monen vuoden harjoittelun tulos. Verkkokirjoitustaito on potentiaalisten mahdollisuuksien ja ongelmien analyysi projektiin kuuluvana, pakollisena osana. Sitä en jättänyt opettelematta, onhan tunteita vaikea tulkita tässä kivikasvoisten maailmassa.

Tämän aamun aamuhartauden aihe on USKONTO. Sekin on ollut kovalla koetuksella yksilötasolla. Olen vaihtanut osoitetta pysyvään luopumatta lapsenuskosta. Maistraatin avustuksella löydän itseni "muusta uskonnollisesta yhteisöstä". Maapalloistuminen on litistänyt maan pannukakuksi. Keskellä isot ja mahtavat, reunoja kohti pienennytään lilliputeiks. On helppo työntää yli laidan. Katson uudelleen piirretyn videon perheentalon pesämunan kuoriutumisesta. Pupu potkaisi munan takajalkaan, ettei kukaan huomaisi. Perheentalon pesämuna on haudontavaiheessa. 
Tietokoneella tehty immateriaalinen väliverho erottaa näkyvän näkymättömästä.

Maailman kaikkeuden viisaat miehet tulkitsevat toisiaan maalliselta ja uskonnolliselta  kannalta. Nuotiopiiri on edennyt 9. käskyyn ympäristöstä: Pelasta Maa! Useimmat keskustelijat lupasivat olla syömättä lihaa. Ihmiset syövät jo toisiaan ja maa valittaa saasteiden kourissa. Teologian tohtori puhuu ammattitermillä ja suomentaa sen; 'tulevaisuudessa tapahtuva todentaminen'. Meidän tehtävämme ei ole luoda uudesta maa vaan pelastaa Maa. 
Teologian tohtori Kari Kuula, Kuopio. Virsi 314:5. Virsi alkaa sanoin "Suo Jeesus rakkaani". Cetus Noster (vokaaliyhtye).  Hartausohjelmat: Aamuhartaus 7.12  

Sähköpostin sekoaminen täydellisesti arveluttaa mennä verkkopankkiin. Se olisi koneelle asetettu virushyökkäys siirtää rahat jonnekin tuntemattomaan paikkaan, jota veroparatiisiksi nimitetään. Esitetty kutsu viettämään joulua uudessa yhteisössä houkuttaa. Jos noudattaisin kutsua, pitäisin pienelle tytölle annetun lupauksen.
- Jos menet sinne Munkkiklubille, älä kerro, että olet minun mummo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti