maanantai 8. elokuuta 2011

Kukko nokkasi

9.8.2011
Kukon nokkimisen syytä en vielä ole voinut selvittää ja siksi päivään tälle päivälle ovalluksiani. Maa makaa niin kuin petimiehet/naiset petaa. En suostu kuitenkaan fakiiriksi piikkimaton päälle vaan olen jalkeilla. Piuhat irti seinästä, pesukone päälle ja sitten johdot takaisin paikalleen. Modeemi vaatii taas sorhaamaan reikää hammastikulla. Huono suomi ei kuitenkaan kehoita kokeilemaan haarotinpalaa. Nyt Vitas laulaa ilman katkoja. Siinä olisi Rikullekin mallia "Vitas Mime's song". Vitas laulaa ja klovni takana tekee temppunsa. 
Riku, kuoriudu munasta ja laula, tanssi ja tee kaikkea mitä osaat. Käytä pellet taustatekijöinä. Niitäkin katsoo siinä sivussa, mutta pelleilyä ei jaksa koko elämää, kun politiikka on jalkautunut viihteelle. Taiteesta on otettava voimansa, jos se on virran lähde. Hyljepatsas menetti kalansa Turussa, Lahdessa kävelykadun  kukkakuvioiset lehmät sarvensa. Taideteokset eivät saa olla rauhassa. Puiston patsasta muistuttavalta möhkäleeltä kysyn.
- Mistä puistosta lähdit? Näin patsaiden liikkuvan Nils Holgerssonin retkillä villihanhien matkassa. Voi, pikku Nils, kun teki pahaa varsinkin eläimille.

Käytä vain tuttuja munia. Kun Munamies sai youtubeen plagioidun mustan munamiehen, meni kaikki systeemit sekaisin. Monta tuntia olen yrittänyt avata, sulkea, päivittää ja tehdä kaikki osaamani temput vistan hyväksi, mutta ongelmat vain kasvavat. Suomalaista videon siirtoa pidän kaiken pahan alkuna ja juurena. Munamiehen hypnoosi pois, jospa siitä poistuisi se kuuluisa sanonta.
- Nyt otti ohraleipä.
Kuinka meillä päästään julkisuuteen muuten kuin vilauttamalla "aliippia". Ei ole edistytty näissä muotopuoliasioissa pidemmälle kuin orpopoika maamiesseuran talon lankkupenkillä nähdessään kärpäsen lentävän valkokankaalle. Hän hihkaisi suureen ääneen.
- Häh, häh, nyt se meni naisen tissiin.
Silmien välissä oleva arpi muistuttaa vihaisesta kukosta, joka suuntasi nokkansa aina lapsen silmiin. Toinen arven jättäjä on vesirokon vesikellot kasvoissa. Isorokon jättämistä arvista puhumattakaan.

Riku Niemi voisi oikaista  itsensä ja tulla ulos kuorestaan monilahjakkuutena. Pitkät raajat ja notkeat polvet pääsisivät oikeuksiinsa. Kumpi oli ensiksi, kana vai muna? On aika kuoriutua munasta tai jäädä kuoriutumatta. Munamies palaa hypnoosissa äitikanan pesään. Sieltä matka jatkuu kennoon ja kaupan hyllylle. Musta munamies jää pesään ja kanaemo hautoo sen pojaksi. On just sellainen poika, joita Suomi on pullollaan. Ei nouse jaloilleen, vaan kyykkii kaljatölkki siiven alla koko lyhyen kukkopojan ikänsä nokka katkaistuna ja höyhenettömänä. On jalostuksen tulos, etteivät noki toisiaan eikä tarvitse höyhentää eikä lokata ennen kypsentämistä.

Liha tuli vastenmieliseksi ja lopetin sen syömisen. Viimeinen kanasalaatti maistui vanhalta kanalta ja nyt keskustelen jätekukon kanssa. Nimi on enne ja tämä viimeinen kukko on jätekukko perintätomiston työllistäjänä. Missä ollaan menossa maaseudun jätevesilainsäädännössä? Hallitus on vaihtunut ja uusin ministerivoimin puhdistus jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti