Väistämispakko

Aamuhartaus 15.2. Hiippakuntasihteeri Kati Jansa, Kuopio. Virsi 543: 1-2. Virsi alkaa sanoin "Valkeus iankaikkinen". Jorma Hynninen (baritoni), Pertti Eerola (urut). Hartausohjelmat: Aamuhartaus 15.2 15.02.2013 06.15

Silmät täynnä luontoa olen jäänyt luontokuvien vangiksi. Vaikka kuinka yritän kulkea umpihankea omia polkuja nostaa jokainen sanojanpaikalla joskus ollut, mitä silloin saatiin aikaan. Minulla on omat kokemukset näistä sanojista. Natsijohtajien lapset pitäisi pyöriä nonstoppina silmien edessä, että jokainen osallinen toteuttaessaan isien pahoja tekoja seuraaville sukupolville valitsisi toisin. Kostonkierrettä jatketaan tyhmyyttä, tietämättömyyttä ja ilkeyttä toista kohtaan. 

Alkuperäiskansat ovat hätää kärsimässä. Poronhoitoalue pienenee, kun valtaväestöllä on parempaa käyttöä näille alueille. Turhaan olen puolustanut vanhempieni elämäntyön tuloksia, kuntalaiset EU -rahalla siirtävät Floridan  Vihtaniemelle. Jos katsotaan kulissien taakse, sieltä paljastuu toinen todellisuus.
Neljästä lähtien olen istunut koneen ääressä valmistaakseni tilaa Pohjois-Karjalan paluujuhlalle.

Areena toistaa lakkoilematta, Ville sen avasi viimeisellä metsästysretkellä suomensukuisten kansojen parissa Komin tasavallassa. 

Me kolme

Viisi lisää

Meidän pesue ennen sotaa
me kolme ja sodan jälkeen vielä viisi. 




Isän 90-vuotispäivillä kaikki  kahdeksan elossa. Onko minulla mitään syytä hävetä?


Naapurin Mari sai äitienpäivänä ansiomerkin. Eikö särkyisi minussa kunnan kovuus äidin rakkauden nuijimisessa?

Presidentti Tarja Halonen palkitsi 37 kasvattajana ansioitunutta äitiä Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalilla äitienpäivän kunniaksi Smolnassa Helsingissä. 2011

Omat juhlat

1986 - prokura - sertifikaatti

Omaishoitajat ja Läheiset ry:n 10-vuotisjuhla

Aamuhartaus pe 15.02.2013
Kati Jansa, hiippakuntasihteeri, Kuopio 

Kaikki virtaa poispäin. Kaikki virtaa pois.
Kun saavumme tähän hetkeen
pysähdymme, ja katso:
kaikki virtaa tähän hetkeen. Mikään ei pois.
Joen pintaan heijastuu
kaikki. Puut ja pylväät, vuodet, kasvot
kaikki rakkaus
tämän hetken. Ja runsaat silmut, kevään suuri valo.
(24.7.2014 kaikki virtaa tähän hetkeen. Mikään ei ole pois.)

Tuossa maisemassa, josta Lassi Nummen runo kertoo, ei puutu mitään. Mikään ei pois. Kevään suuri valo on jo läsnä. Tuo maisema on pyhä.

Siinä ei ole sitä tunnetta, että elämä olisi jossain toisaalla. Juuri nyt, tässä, on hyvä.

Tässä hetkessä on mukana myös kaikki se elämästäni, mitä en olisi siihen toivonut. Kevään suuren valon keskellä erottuvat matkan varjot. On jumalallista armoa, jos voin tarkastella elämääni kokonaisuutena – ilman häpeää, ilman katkeruutta, ilman tarvetta siivota osia elämästäni näkymättömiin.

Runon sanoissa kaikuu hämmästynyt ilo tästä kaikesta, mitä elämä antaa.

Nummen runon ääreltä siirryn pöydällä auki olevaan Matteuksen evankeliumiin. Siinä Henki vei Jeesuksen autiomaahan 40 päiväksi.

Paholainen kiusasi ensin nälkäistä Jeesusta: ”tee kivistä leipää!” Sitten kiusaaja vaati: heittäydy jyrkänteeltä ja pelasta itsesi! Ja vielä kolmanneksi: kumarra minua, niin saat kaiken!

Kerta toisensa jälkeen Jeesus pysyi vahvana ja vastasi lujasti Saatanalle: Jumalan sanassa on tarpeeksi. Älä kiusaa Jumalaa. Mene pois, Saatana.

Jeesus kesti, sillä sen lisäksi että hän on täysi ihminen, hän on myös täysi Jumala. Siinä on toivon perusta, siinä että ”Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään” (Jaak. 1:13 ).

Noiden kahden maiseman – Lassi Nummen runon ja autiomaan – välillä ei äkikseltään näytä olevan paljoakaan yhteistä. Toisessa haluaisin viipyä, toiseen en millään tahtoisi joutua.

Silti niissä molemmissa kuulen iloa. Suorastaan naurua. Pyhää naurua.

Lainaan Jaakko Heinimäkeä, joka on kirjoittanut: ”kristillinen usko on uskoa siihen, että viimeistä sanaa ei vielä ole sanottu. Viimeinen sana kuuluu ihmisiä rakastavalle Jumalalle. Syvimmiltään kaikki on siis hyvin – ja tästä nousee kristillinen huumori. Kaikki on hyvin, koska viimeisen repliikin tässä kosmisessa tragikomediassa lausuu Jumala – ja hän lausuu sen pilke silmäkulmassaan. Kristinusko on hymyä haudalla.”

Ajattelen, että Jeesus ei voittanut kiusaajaansa autiomaassa ivalla eikä väittelyllä. Hän kesti ja voitti Saatanan, sillä hän tiesi olevansa hyvän puolella. Siksi hänellä oli varaa jollain tapaa nauraa pahalle päin naamaa. Siten Jeesus sai etäisyyttä pahaan ja säilytti vapautensa.

Naurava Jumala pakottaa minut tarkastelemaan aika ajoin, minkä mukaan ojentaudun, kuka tai mikä ohjaa toimintaani, tunteitani, kaikkea mitä minussa on. Näin erityisesti paastonaikana., matkalla kohti pääsiäisen juhlaa ja Jumalan viimeistä, voittavaa sanaa: ”Kristus nousi kuolleista! Kuolemallaan kuoleman voitti!”

Autiomaan kiusaavien kuvien täytyy säilyä takaraivossani myös onnellisina, täysinä hetkinä muistuttamassa, että toisenlaistakin on. Etten erehdy pitämään elämäni kaikkea hyvää itsestäänselvyytenä, ja lopeta kiittämistä. Jos erehdyn pitämään kaikkea hyvää omana ansionani, kaikuu taas Jumalan kosminen nauru.

Se nauru ei tosin koskaan tunnu pahalta. Siinä on elämän mieli, virvoitus väsyneelle ja elämä kuolleelle.

Jumala, anna Pyhän Hengen kantaa meissä tänään hedelmää: iloa, rakkautta ja kärsivällisyyttä. Aamen.

Virsi: 543:1 ja 2