Koti on mielentila

Natsijohtajien lapset muistelevat kotejaan ja isiään. Palaan omaan kotiin sen jälkeen kun kaikkien muistelijoiden muistelot olen kirjain kirjaimelta kirjoittanut muistiin. Auschwitz 2, Birkenaun rakentaminen aloitettiin synnyinvuotenani 1941. Berliinin muuri rakennettiin 1961 elokuussa. Seisoin Jännevirran sillalla saksalaisen ottamassa kuvassa. Hän jäi länteen. Minä jatkoin itäpuolella suljetun yhteiskunnan säännöillä tähän päivään. Käykö skenaariot toteen, että olojen kurjistumisen seurauksena ihmiset alkavat seurata johtajaa, miestä tai naista.... Se on menoa sitten.

Aamuhartaus 19.2. Tiistaiaamuisin kuullaan hartauksia kirjallisuuden pohjalta. Kappalainen Arto Antturi, Helsinki, puhuu Psalmikuningas Daavidin kirjasta. Virsi 536: 1,3,5. Virsi alkaa sanoin "Kirstus, valo valkeuden". Radion kamarikuoro. Timo Nuoranne (joht.), Markku Luolajan-Mikkola (viola da gamba). Hartausohjelmat: Aamuhartaus 19.2 19.02.2013 06.15

Aamuhartaus ti 19.02.2013
Arto Antturi, kappalainen, Helsinki

Elämän kolhimille

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

”Älä anna ylpeän minua tallata äläkä pahan karkottaa minua kodistani”, kirjoittaa psalmikuningas Daavid 3000 vuotta sitten. Kotihan ei ole vain paikka. Se on mielentila. Ei se ole koti, missä on jääkaappi, vaan se, missä on sydän. Sitä Jeesuskin tarkoitti sanoessaan: ”Missä on aarteesi, siellä on sydämesi.”

Yritän nyt puhua sinulle, joka on jätetty, olet karannut, eronnut tai muuten vain elämän kolhima olitpa sitten auton ratissa tai kotona aamutoimissa. Jostain syystä elämässä on niin, että sydän kulkee edellä ja jääkaappi tulee vasta perässä. Kun sanotaan, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, se ei siis tarkoita sitä, että miehen voisi kahlita jääkaapilla paikalleen. Päinvastoin, vasta kun miehen sydän on valloitettu, jääkaapista voi tulla yhteyden ja kodin merkki. Koska olen mies, en uskalla sanoa, miten tämä menee naisten kohdalla. Tiedätte sen itse minua paremmin. Mutta sen ymmärrän, että yhteinen jääkaappi ei riitä.

Kun Daavid rukoilee, että paha ei saisi ajaa häntä kodistaan, siinä pitää olla jostain muusta kyse, kuin häädöstä tai osoitteen vaihdosta. Raamattu tosin kertoo, että Daavid joutui pakenemaan kodistaan poikansa Absalomin kapinaa. Koska hän sydämestään rakasti tätä kapinoivaa poikaansa, hän säilytti malttinsa ja sai myöhemmin kotinsa takaisin. Sen sijaan Absalom menetti ensin sydämensä ja sitten henkensä.

Uskon, että sanojen ”älä anna pahan karkottaa minua kodistani” taustalla on jotain hyvin henkilökohtaista. Daavid aloittaa tämän psalmin 36 sanoilla: ”Synti kuiskii väärintekijän sydämessä niin ettei hän enää pelkää Jumalaa. Synti kiehtoo hänen silmänsä niin ettei hän näe eikä vihaa vikojaan.” Se on ovelasti sanottu. Daavid ikään kuin runoilee jostain muusta henkilöstä tai yleisestä lainalaisuudesta. Oikeasti näitä lauseita ei voi ymmärtää muutoin kuin henkilökohtaisen onnettomuuden kuvauksena. Juuri näin minulle on käynyt, hän sanoo. Olen huomaamattani antanut sydämessäni tilaa sellaiselle, mikä on hämärtänyt oikean ja väärän tajuni. Ajattelen, että Jumalakaan ei näe tai välitä. En vihaa vikojani, vaan alan ymmärtää niitä ja viihtyä niiden seurassa. Sen kautta väärintekijä – siis runoilija itse – alkaa vaalia sanoja, jotka ovat vain melkein totta. ”Hänen sanansa ovat pahat ja petolliset, hän hylkää viisauden ja toimii väärin. Vuoteessakin hän punoo juoniaan. Hän on tiellä, joka johtaa harhaan, pahaa hän ei kaihda.” Tämän voit tietysti lukea monella tavalla. Itse luen sen niin, että pienestä itsepetoksesta syntyy petollisia sanoja ja petollisista sanoista syntyy petollisia tekoja. Ja kun petos syvenee, siitä tulee ansa, joka vääjäämättä laukeaa.

Daavidilla oli vihamiehiä, mutta en usko, että hän kirjoitti tätä heistä, vaan itsestään. Runoa kirjoittaessaan hän oli jo joutunut tekemään tiliä petoksestaan. Siksi psalmi muuttaa yhtäkkiä sävyään: ”Herra, sinun armosi on avara kuin taivas, pilviin ulottuu sinun totuutesi. Vanhurskautesi on vuoria korkeampi ja oikeutesi kuin syvyyksien syvyys. Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra.” Tämä ei ole enää ovelaa.

Kun oman pahuutensa, oman addiktionsa, oman itsepetoksensa ansaan jäänyt ihminen ryhtyy etsimään pelastusta, hänellä on valittavana kaksi suuntaa. Hän voi jatkaa valitsemallaan tiellä ja toivoa, että uusi vääryys korjaa kaikki aikaisemmat ja aika parantaa. Tai hän voi kääntyä Jumalan puoleen. Jälkimmäinen on vaikeampi tie, koska siellä kohdataan sekä armo että totuus. Sinne meitä vetää armo, mutta totuus tekee vapaaksi. Totuus meistä itsestämme, totuus meidän suhteistamme, totuus maailmasta ympärillämme. Ja tämän totuuden kohdannut ja sen vapauttamaksi tullut ihminen voi kirjoittaa: ”Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon.”

Kaikki se, mikä meissä on peitettyä, salaista ja pimeää, tulee kerran valoon. On vain kyse siitä, mitä me sen jälkeen teemme. Jos olet joskus ryhtynyt rakentamaan itsellesi koppia, jonka suojaan pääsisit totuuden valolta, tiedät, mistä puhun. Se ei kannata, sillä siitä kopista tulee lopulta vankila.

Psalminsa lopulla Daavid kirjoittaa: ”Herra, suo armosi ja hyvyytesi niille, jotka tuntevat sinut ja joilla on vilpitön sydän. Älä anna ylpeän minua tallata äläkä pahan karkottaa minua kodistani.” Se tarkoittaa: Älä anna ylpeyden painaa minua itse rakentamaani vankilaan. Se ei ole se koti, jota sydämeni kaipaa. Sydämeni kaipaa siihen kotiin, jonka Sinä rakennat minulle ja kaikille sinuun luottaville.

Rukoilkaamme: Sinä siunattu, Herra! Anna minun ymmärtää sanat, joilla ohjaat minua. Ole minulle armollinen, puhdista sieluni, sillä minä olen syntinen. Auta minua tekemään tahtosi, sillä sinä olet minun Jumalani. Sinussa on elämän lähde, sinun valossasi me näemme valon. Anna laupeutesi levätä ylläni tänään ja aina. Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.

Virsi: 536:1, 3, 5