lauantai 31. joulukuuta 2011

Hymyilevä Apollo

Linkki Hymyilevän Apollon radioääneen ei toimi. Apollo on kuitenkin hymyillyt Uuden Vuoden yönä niin kauan kuin muistan. Ääninäyte oli vuodelta 1978. Myöhempiä viittauksia runoon on kätketty eduskunnan lisärakennuksen kivijalkaan. Sen viestistä on tullut käänteinen siihen verrattuna, mitä köyhä runoilija runoili.

Se talo, min portilla kilpi on:
"Tässä talossa tehdään työtä."
Se talo on pyhä ja pelvoton
ja pelkää ei se yötä.
Työs olkoon suurta tai pientä vaan,
kun vaan se työtä on oikeaa
ja kun sitä palkan et tähden tee!
Työ riemulla palkitsee.

Se raatajan riemulla palkitsee
ja tekijän terveydellä,
työ himoja huonoja hillitsee
niin puhtaalla sydämellä.
Oi, rauhaa päätetyn päivätyön!
Hyvät enkelit suojaavat työmiehen yön
ja nuorena, vankkana nousevi hän
taas uutehen päivähän.

Oi, antaos Herra sa armas sää,
kun raatajan ilta raukee!
Hyvät enkelit kauniisti hymyilkää,
kun työmiehen hauta aukee!
Oi, nouskosi kirkasna päivyt uus,
kun loppuvi raatajan rauhattomuus
ja päättyvi pitkä päivätyö!
Herra, valkaise vaivamme yö!

Tein itse päätökseni isän kertoessa muuttuneen tilanteen sairauden ja vanhuuden yllättäessä vanhempani. Äiti ei hyväksynyt päätöstä, vaan joka hetki pakotti lähtemään takaisin ja jatkamaan elämää valitsemallani tiellä. Se oli keskustelun paikka, miten äidin pitäisi itse allekirjoittaa hakemuksensa laitoshoitoon. Päätös oli hänen. Allekirjoitusta ei tullut, kun ei löytynyt niin pitkää paperia. Runoilijan elämänviisaudella jatkettiin. Yöllä nukuttiin ja päiväksi puettiin vaatteet päälle ja oltiin jalkeilla.

Ei ollut aikaa seurata tasavallan poliittisia tapahtumia. Muutamia sijoille tarkoitettuja helmiä nappasin päämiehen perin onnettomasta fitness- ja fatfreeajasta. Samoin valtioneuvoksen oivalluksesta muurata  peruskiveen kilpi "Tässä talossa tehdään työtä". Heille se on tuottanut henkilökohtaisen menestyksen. Itse tuskin selvisin tuosta ajasta hengissä. Huomasin tänä aamuna unirytmin palautuneen Äkäskerolla auringonnousun ja -laskun  myötä.

Viimeisessä puheessaan presidenttinä ottaa esille aiheen: Eriarvoistuminen ei ole luonnonvoima.
TV1 tarjoaa Historiaa: Otto Frank - Annen isä 
Teema lähettää sarjan Suomen historian myytit: Kansalaissota
Minulla on omat kokemukset, jotka kollektiivisesti liittyvät suvun historiaan. Tapahtumiin ei minulla ole osaa eikä arpaa. Syytökset annan itselleni anteeksi hankkimalla isovanhempien hautakiveen v. 1918 kuolleen setäni muistoksi nimellisen laatan, Juho Taavetti Tirkkonen.
Otto Frank menetti perheensä keskitysleirillä. Kirjeystäväni isä katosi sodassa ja omalle isälle hankin sukuviirin 90-vuotispäiväksi. 90. kynttilän sytyttämiseen kakkuun varauduin ennakkoon. 
- Joko saa sytyttää?
- Jo, palokunta on paikalla.


Olen Halosen esilleottamassa aiheessa. Eriarvoistuminen on ollut poliittinen tahtotila. On ollut liian paljon rahalla valittuja poliitikkoja. Jopa presidentinvaaliin oltiin ja ollaan rahaa vailla. Ei riitä että käyttää oman ilmaisen äänensä äänestäessä merkitsemällä numeron. Ei mitään akuankkoja eikä kirkkoveneitä. Vihaiset linnut kuuluvat pelimiehille ja kirkkoveneet uskonnollisiin julkaisuihin. The Book, kuvitettu Uusi Testamentti saa naisen tehtävää ilmaisevan kuvan jaloista stay up -sukissa ja korkokengissä. 


Vuosi vaihtuu hymyilevän tai itkevän Apollon seurassa. Minä elän.

Radioateljee: Uusi vuosi

Vuoden vaihtuessa Uutena Vuotena on tapana tehdä erilaisia lupauksia. Moniko uskoo niihin? Vai ovatko ne valkoisia valheita tai vaaleanpunaisia itsepetoksia? Nykyaikana usko lupauksiin tuntuu olevan heikoilla, varsinkin jos lupauksen antajat ovat poliitikkoja. Mutta toisaalta ihmiset haluavat uskoa melkein mitä tahansa, jos se helpottaa elämistä. Näin huijareilla on kasvavat markkinat. 

Julkunen Tiprusta – Wikipedia

2.1.2015

Kotirannan koivut - Björkarna där hemma

MHY:t yhdistyvät ja yhdistävät.
Hannu-myrsky pui Tapion metsässä kuusikot kumoon.
 2011
 
Kilens visfestival 2010

Ryyppy murheeseen ja toinen pahaan mieleen. Suomi-neidon edustus globaalisti on kaapattu. Presidenttiehdokas Pekka Haavisto sen sanoi selkeästi. Rauhantyö ei ole ollut enää Suomi-neidon tehtävä. Se on jäänyt kahden yksinyrittäjän varaan. Sitä pönkittämään tarvitaan brändiryhmä. Katson yllättyneenä ehdokkaitten suoritettuja tutkintoja. Ylioppilastutkinnon pohjalta voi yrittää vaikka presidentiksi. Kansakouluopettajan pätevyydellä uskaltaa antaa ohjeita jo Obamallekin. Haaviston ennakoima uhka Israelin ja Irakin välillä vetää mukaansa Amerikan. Tämän konfliktin ennaltaehkäisyyn ei kansakoulunopettajan pätevyydellä ollut rahkeita ryhtyä. Vielä ehtii mukaan ja kerätä pisteet itselleen. Hänkö jättäisi meille oman rauhansa ennustettuna valerauhanruhtinaana?

Suomessa ei ollut tarjolla kesätöitä Pahkasalon saaressa kunnalliskodissa. Asukkaat hoitivat tilan töitä ja kuolevat saivat kuolla rauhassa. Mielisairaat kahlittiin kuin kesytettävät eläimet. Harvensin juurikkaita, poimin mansikoita ja kävin Ruotsissa hoitohommissa. Palattuani sieltä suvun Sisar kirjoitti isälleni, mitä olin siellä ollut tekemässä. Isä-parka uskoi tuon ja uhkasi hukuttautua tuottamani häpeän tähden.

Lakkautettavan koulun alaluokkalaisten va. opettajan vuosi päättyi suutari-Jussin pojan ja johtajaopettajan  juoppojuhlien huviin. Pyynnöstä menin yläkoululle viemään papereita viimeisenä iltana. Kävivät kiinni ja raahasivat lampeen. Kömmin sieltä omin avuin asunnolle ja seuraavana päivänä kotiin. Oli paha paikka kertoa äidille, mistä mustelmat olivat tulleet.

Aika on pysähtynyt. Paljon keskeneräisiä asioita odottaa ratkaisua. Suomi-neidon yhtenäisyys on uhattuna. Monta tietä olen kulkenut loppuun. Siihen kuuluu kirkkotie, koulutie, yhdistys, politiikka. Puolue ei ole koskaan ollut minun heiniä. Esittelijät välikätenä on velvoitettu esittelemään, ettei kaikille kuulu samat oikeudet. Yle-verollepano vuoden kuluttua suorittaa väestönlaskennan alkavan vuoden aikana. Listat ovat valmiina pantavaksi täytäntöön 1.1.2013. Yhtään vuotta en ole hukannut eletyistä 70 vuodesta. Mä päätän elää omilla ehdoilla tästä eteenpäin. 

Äidin kuoleman läheisyys näytti kukkivan metsän Sibeliuksen 6. sinfonian soidessa. Enkeli oravana istui pihapuissa kuin uskollinen vahti. Se oli paras vastaus parantajapapille lähetettyyn pyyntöön. Kulttuurin tie antaa sisältöä tuleviin päiviin.
Isän kuolema antoi yhteiskunnallisen tehtävän. Tasavalta sai naispresidentin. Isä totesi tilanteen ja jätti viestin.
"Jäi toiset aamulla nukkumaan kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjateille." Sydämeni laulu soi maailmalla seuraamatta yksittäisten kuuluisuuksien tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Mä päätän elää itseni kanssa sovussa tulevat vuodet.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Sisäilmaongelma

- Kyllä ne ovat viisaita, kuulen isän äänen. Hän ei hio viikatetta eikä kysele mukaansa. Hän kuitenkin ajatteli saattaa lapsensa raiteilleen jatkamaan elämää. Kenestä kantoi eniten huolta, hän toivoi huolehtivan lähimmäisen ojentavan auttavan kätensä. Vahinko ei tule kello kaulassa. Jotakin työsuojeluun viittaavaa hän kuitenkin ounasteli ennakkoon ehkäistäkseen, ettei niitä tulisikaan.

Kotikuusen kartanolle isät ammoin istuttivat. Iloks itselleen sekä muille sitä hellien hoitelivat. Nyt on oksan ottajia. Isä näki heidät kaikki. Sai nähdä perimyslain toteutuvan. Onni peri lahjakirjaosuuden lapsuuskodista. Onneksi oli lahjoittajan ehto, ettei aviopuolisolla ole oikeutta lahjaan. Siitähän tämä viimeinen villitys alkoi suvun kesken. Vanhempien maksama osake muuttui kuolinpesienkuolinpesäksi. Asiasta keskustelevat juristit keskenään. 

Kunta ei käyttänyt etuosto-oikeutta yhden osakkaan luopuessa osuudestaan. Sitä ennen yksittäiset kunnan virkamiehet ovat ottaneet osansa omalla luvalla. Heitä ei koske mitkään lait eikä asetukset. Olen Pohjantähteni lukenut. Eletään edelleen samaa torppariaikaa vastakkainasettelussa. Kuoltuaankaan koira ei pääse kirpuistaan, siitä pitää perimätieto huolen. Kaikki mitä tehdään, tehdään tervan kanssa ja pyöritellään vielä höyhenissä. Julkeuden näen vallankäyttäjien katseissa.

Puoluepolitiikkaa lähellä olevilla on sananvalta. Menipä sitten syteen tai saveen. Ilmaston lämpeneminen on minun puolellani. Sijoittajat tulivat Vihtaniemelle. Seitsemän talvisavun selviämistarinat piti mitätöidä. Talvitie on tilauksessa. Meille ainoa yhteys kirkonkylään kesällä soutaen tai talvella jäätä pitkin  Loppupuhdistus aloitettiin isän vielä eläessä. Annoin heille vastuksen, mutta virkamiesvalta jyräsi meidät. Meillä ei ollut samaa eduskunnan siunausta kuin Sirkka Hämäläisellä puolustaessaan veskaansa.
- Minun veskaani ei kosketa. Siihen isäni totesi omaneduntavoittelusta ja sotaan osallistumisesta
- Kyllä ne ovat viisaita.
- Ehtiihän tuon sittenkin. Luvattiin kuoltua havuseppele haudalle valkoisten veteraanien toimesta.

 Nautin Smedsin Tuntemattomasta sotilaasta ja yhdyn yllyttämään.
- Laulakaa nyt, vastakkainasettelunaika on ohi! Näyttelijä panee parastaan, yleisö vain nauraa ja ynisee vaivautuneena. Sininen hetki 13.3. klo 13.13, Jorma Hynninen ja suurkuoro:

- Lapset ja lastemme lapset, teidän nyt vuoronne on. 
- Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, muistakaa heille kallis ol maa.
- Kertokaa lastenlapsille lauluin, himmetä ei muisto koskaan saa.

Sukupuuna hoivailen pylväskaktusta. Käsipainot pitävät ruukun pystyssä. En tilannut ilmastonmuutosta. Sen toivat isänmaanpetturit jarruksi omille toimilleen. Lankaliittymän järvikaapeli katkaistaan, tilalle sähkötolppia. Ei vielä kuitenkaan valokuitua eikä maakaapeleita. Vesiosuuskuntaa Juojärven ympäröimään Vihtaniemeen. Jätevesijärjestelmä kerran kymmenessä vuodessa uimakoppina käytettyyn rantasaunaan tai muuten puretaan pois. JäteKukko viipyy hallinto-oikeuden käsittelyssä vielä pitkään. Onhan Intrum Justitia saanut maksunsa ulkolaisena perintätoimistona.

Kevät ei sovi Suville eikä omaishoito Tuusniemen kunnalle.
Palvelukeskuksen  työhuoneessa kokeilin sisä- ja ulkoilmaongelmia. Ikkunaton, koneellisesti ilmastoitu koppi kärsi hapenpuutteesta. Ilmastointi katkaistiin yöksi pois. Asiakkaat pyörtyivät aamulla, itse sairastin keuhkoputkentulehdusta. Mitattiin ilmavirtausta, se mikä tuli, se meni. Eihän huone pullistunut palloksi. Poislähtöä joudutti johtajan suuntautuneisuus. Kuunteli korva ovessa, kun minulla oli miesasiakas. 

Käsityöläistalon omassa työhuoneessa ei ollut paremmin. Nurkanvaltaajat kaatoivat seiniä ja raiskasivat kauniin  rakennuksen omiin tarkoituksiinsa. Nielin betonipölyä koko ajan. Sitten pankki antoi vuokralaiselleen oikeuden lunastaa kaikki osakkeet välimiesoikeudella uhaten. 
Pallotuolissa istuva johtaja saa seurakseen kaikki siniset linnut, mitkä Sotka työntää mainoksena postiluukusta. On minun Angry Birds, sininen loksunokka ja räpyläjalka. On jättänyt maisemat konkurssien jälkeen. Näen valehtelijat pitkänenäisinä, lyhytsormisina  Pinoccioina.


Talvehtiva karhu häätää myrskyn kaatamien puiden raivaajat pois. Myrsky antaa suuntaa puukaupoille. Tapio pui metsää karistaessaan roskia hangelle, nyt vähän perusteellisemmin vaikuttaa ihmisten tekemiin virhearviointeihin.

Sisäilmasta on vakavia ongelmia, hometta, hometta. Myrsky kaataa puita ja katkoo sähköjä ja viestiyhteyksiä. Eduskuntakin höristää korviaan, kuinka tässä näin kävi. Aina löytyy asianajajia, jotka keräävät hyödyn aikanaan. Veronmaksajat joutuvat ahtaalle velkarahalla pahoinvoinniksi muuttunutta näennäistä hyvinvointia maksaessaan.

Rahamies

Tässä meidän pelastus
Aamuvoimistelu

"Matkalla" maailmalla, mutta mitä tekee hän kotona käydessä. Laskeeko, onko lapset lisääntyneet? Minua hän ampui kovilla naisena, yli-ikäisenä ja yrittäjänä. Siitä on hänen vahvistamansa laki. Näin niitä sotia käydään rauhan välikappaleiden maksaessa kulut. Kaikesta huolimatta olen kuninkaallinen syrjähyppyineni. Minä menen ja kohta huomaan, etten mennyt enkä tullut, olen aina ollut. 

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Valhe ja totuus



Radioateljeen Uusi Vuosi 
Julukunen Tiprusta:
Päivää!






Vladimir Vysotski "Wolf Hunting"

 

Puheopetusta venäjäksi

tiistai 27. joulukuuta 2011

Rajalla Kotikatsomo: Kolme viisasta miestä (K 11)

Pitkätukkainen Vitas

 

Viattomien lasten päivänä katson kotona joulupäivän Kotikatsomon "Kolme viisasta miestä (K11)". Olen tavannut kaikki kolme isää yhdessä sodankäyneen isän pojassa. Puhutaan sivupersoonista enkä tiedä, mikä rooli on menossa. Voimauttavan valokuvan kautta olen koonnut monta itseäni sivuavaa tarinaa. 
Tämä joulu omasta näkökulmasta katsottuna vietettiin yhdessä vesisateessa, maa kuurassa ja sitten sähkökatkoja aiheuttavassa myrskyssä. 

Uutiset ovat samat eilen, tänään, huomenna. Olen odottavalla kannalla. Meidät on syrjäytetty sivuraiteille odottamaan. Lukiolaisen joululukemiset eivät olleet oma valinta. Työmiehen vaimo ja Tuntematon sotilas eivät oikein inspiroineet. Kysyin luettujen lukujen määrää ja mitä niistä jäi mieleen. 
- Kaksi kuollutta ja 14 lukua jäljellä. Meidän aikana luettiin Seitsemää veljestä. Olen kirjani lukenut, mutta "Die Sieben Brüder" odottaa vielä syventymistä ja syventämistä. Kätilö on yhteenveto naisen kohtalosta saksalaiseen mieheen. Olen kuullut kirjasta vain otteita kirjailijan haastattelun yhteydessä. Perimätieto oli jo olemassa 1959, kun sain ensimmäiset kirjeet Passausta. Teevee esitti 1990 -luvulla sota-ajan internointileireistä Suomessa. Keskuudessamme elää vielä sinne koottuja naisia ja lapsia maanpettureina.

Vasta tänään uskallan uhmata kaikkea tätä, vaikka maistraatti erottaa kirkosta "muuhun uskonnolliseen yhteisöön" kuuluvana. Yle-vero kuitenkin kaivaa minut ja kaikki esiin ensi jouluna Yle-verolle pantavaksi. Onpa minulla yhteyttä tai ei. Eihän tuota tiennyt Pyhä Perhekään lähtiessään Betlehemiin verolle pantavaksi, mikä mylläkkä siitä alkoi. Poliittiset perheet saavat tänään kaiken huomion. EVVK. Väriäkö tässä pitäisi tunnustaa? Vysotskista on tehty elokuva; "Kiitos, että elän". Kaikki sudenmetsästysvideot (Ohota na valkov) on vedetty pois, syystäkö?

Kotikatsomo: Kolme viisasta miestä

Taidetta ilman käsiä -lähetys kolahtaa postiluukuksta ennen joulua. Loppiaista odotellessa etsin kuvan googlehakuna Itämaan tietäjistä. Ilman käsiä maalattu kuva matkasta tähden opastuksella on mahdollista, kun tietää;
- minne on menossa,
- miksi on matkalle lähtenyt.

Sain kutsun tulla viettämään joulua perhepiirissä. Varasin riittävästi aikaa ehtiäkseni junaan. Ennen lähtöä toivotin hyvää joulua Wiljamille. Kuulin, että siellä oli tullut ohjelman muutos. Mitään ei ollut tehtävissä, joten toimin suunnitelman mukaan. Tosin se tieto antoi ajattelun aihetta, joko tänä jouluna järjestys muuttuu. Nukuin yön huonosti, aattoaamuna yritin löytää tekemistä. Silitin pellavaliinaa ja kuuntelin pientä rumpalipoikaa. Sain kuoria perunoita älyvapaana tehtävänä ja elin mukana toisten ohjelmaan osallistuen. Joulurauhan julistusta ei kukaan muistanut, kun samaan aikaan talo täyttyi joululounaalle kutsutuista.

Lahjapaketit kuusen alla houkkuttivat katsomaan, mitä pukki oli keksinyt paperiin kääräistä. Lukemista, nautintoa, opetusta ja palvelua. Kaikki tarpeellista käytettäväksi. Vesisateessa sytytettiin  kynttilät haudalla. Kahville siirrymme naapuriin. Sitten saunanlämmitystä ja seurustelua pitkälle yöhön. Joulukirkko jäi katsomatta, joulupuuro syötiin puurolaululautasilta. Kävely jäi väliin, kun auto oli käytettävissä rapun edessä. Tapaninpäivänä sain kyydin kotiin ja kattoon lamput. Lisää lamppuja pitää noutaa erikoisliikkeestä.

Kädellisten ja jalallisten luvatut lähetykset eivät ehtineet jouluksi. Asiat odottavat arkipäiviä. Riittäneekö vuosi valitusten ja täydennysten käsittelyyn? Aika on pysähtynyt, kun asiat nostetaan uudelleen pöydälle. Ollaan neuvottomia, kädettömiä ja jalattomia, kun mitään ei saada aikaan. Se on puoluepolitiikan kissanhännänvetoa. Pitäisi valita Suomi-neidolle presidentti seuraavaksi kuudeksi vuodeksi aluksi. Jos valinta on onnistunut, mahdollista on vielä olla presidenttinä seuraavat kuusi vuotta. Perin onnettoman ajan presidentti huomasi tilaisuutensa tulleen ja lähti optioilla edistämään maailman rauhaa. Meidät maanmatoset hän havaitsi yli-ikäisiksi ja luusereiksi. Kun hänellä on hyvin palkittuna, meille hän toivotta puheessaan amerikkalaisittain: Medborgaret! God bless you! 
Vähitellen on uskottava, mistä johtuu meidän synkkä ja suttuinen maailmankuva. Me olemme sodan särkemien isien lapsia. Kuninkaallisena syrjähyppy satamajätkäseikkailuun antoi lapsille perintötekijät parempaan elämään. Menneisyys on kulkenut pääni läpi kuin pommilaivue 15. yön painajaisessa. Aamulla jo tiedän, missä minä herään. En ole läheisriippuvainen, mutta seuraavan sukupolven etenemistä elämässä seuraan siunaten. Muutama kehityskeskustelu vielä käydään ja sitten juuret ovat vahvistuneet nousta omille  siivilleen. Taiteesta ja kulttuurista elän tänä päivänä "uskomattomissa uusperheissä".

Tekstiviesti


 Kesä, älä mene pois. Hyvää Joulua!

Vaihdoin Simo Siilin Soivaan Siiliin. Vierailivat Sanataide- täydennyskoulutusryhmässä. Muistan heitä lämmöllä. Kesä on tullut talven keskelle. Kuulen heitä Oulun vuoden 2012 taiteilijoina.



maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulumieltä


Vaaliteema lasten ja vanhusten oikeudesta elämään on kiinalaista viisautta. Joulun sivuuttajat pakanallisena juhla-aikana yrittivät opettaa minua omaishoitajana. En antautunut keskusteluihin heidän kanssaan. Työtyivät omalla luvalla peremmälle isää käännyttämään. Vanha julistaja esitteli itsensä konsultti/todistajaksi. En halunnut tehdä enempää tuttavuutta hänen kanssaan. Siitä alkoi joka viikkoinen piiritys.
- Japanissa kunnioitetaan vanhusta, että kaksin käsin ojennetaan hänelle kaikkea tarvitsemaansa. Vastasin tähän opetukseen.
- Vaikka seisoisin käsilläni ja tekisin akrobaattitemppuja, ei hoitamiseni menisi sen paremmin perille, jos ei ole vastaanottokykyä. Painostus alkoi viikottain vaihtuvan parin kanssa, mutta vaadin viimeiseen asti heitä ilmoittamaan, mistä on kysymys. Paratiisiähän he tahtoivat meille luoda tänne maan päälle. Se luomisentyö jäi puolitiehen siellä ja jatkui yrityksenä täällä. Mönkään meni kuitenkin, kun talossa on summerit. Voi kysyä, kuka on pyrkimässä sisälle.
Poliitikot ovat saaneet aikaan tämän joulusopan. Kotimaisella kysynnällä pitäisi estää laman seuraukset. Eikä eurokriisi ole lasten eikä vanhusten syytä. Seuraukset kuitenkin tulevat heidän kestettäväkseen. Maailmat ottavat mittaa toisistaan kuin gladiaattorit Rooman herruuden puolesta ja vastaan.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Ilmoitus äänioikeudesta presidentinvaalissa

 Ruusukarkkia ja vaalipuhetta jaossa torilla joulun jälkeen. Muistan tuon puheen sisällön edellisistä vaaleista.
- Kun me pidämme huolen lapsista ja vanhuksista, kyllä meidän työssä olevien ehdokkaitten kelpaa elää.
Otin karkin ja samalla annoin palautteen kysymyksen muodossa.
- Mitä olen jättänyt tekemättä? Olen huolehtinut yksinhuoltajana lapsistani ja ollut 10 vuotta vanhempieni omais-hoitajana. Mitä minun vielä pitäisi tehdä?


Nuorella ehdokkaalla ei ollut antaa neuvoja kollektiivisesti "me"-yhteishengestä. Pieniä varpaita alkoi palelemaan ja hän pujahti asuntoauton lämpimään. 

Poliitikko on kuin Tuliukko. Se polttaa karrelle tai sulattaa sihisten.
Läheisyys tukahduttaa, etäisyys jäädyttää. Mitäpä meistä, meidän lapsista ja vanhuksista on väliä. 

Ajoitus on oikea saada ilmoitus äänioikeudesta 23.12.2011, ettei totuus unohtuisi.
Mulla kauas menolippu on, niin pitkälle kuin yhdellä ilmaisella äänellä pääsee. Mittaan matkaa vuosissa elettyäni tämän elämän 118 vuotta etukäteen. Kertoimena on 5,4 omaishoitajan kymmenestä vuodesta 54 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta. Ettei totuus unohtuisi Tuliukoilta. Kelalla on käytössä muistinsamenettäneiden vanha laskuoppi. Ekaluokkalainenkin tunnusti rakkautta esimerkillisesti.
- Minä niin rakastan laskutaitoa, puristi kaksin käsin laskukirjaa rintaansa vasten. Tehdäänpä samoin, sillä niin on Jumala rakastanut maailmaa.

torstai 22. joulukuuta 2011

Aika seisoo, nukkuu tuuliviiri




Eteläisellä pallonpuoliskolla kylvetään auringossa. Meillä kaamos tosiasia napapiirillä. Minulla ei ole ollut vaihtoehtoja valita toisin. Aurinkokunta ja maapallon kiertorata ovat pysyvät, tekeekö ihmiskunta itsemurhaa vai osallistuuko lamatalkoisiin. Pimeä vuodenaika sopii siihen tarkoitukseen, jopa joulusta on tehty kulutuksen ja rauhan välikappaleen juhla.

Sukupuu kasvoi yhdestä kaktuksen palasta monihaaraiseksi puuksi. Se on ennustanut viimeiset 10 vuotta sukuhaarojen tapahtumia. Ennen joulua kaktus kallistui uhkaavasti. Nostin sen pystyyn ämpäriin ja käsipainot pitävät ruukkua pystyssä. Itse kaktus on kallellaan kuin tuuli sitä tuivertaisi määrättyyn suuntaan. 
Jos kaktus olisi kuollut pystyyn, muumioitunut, tietäisin sukupuun olevan uuden edessä. Valitsinkin käärmekaktuksen seuraavaksi versioksi. Nostan sitä vain korkeammalle, ettei lähde matelemaan maata pitkin.


Hyvää joulua 2011
Tämä kaktus kukkii jossakin opettajanhuoneen ikkunalla. Koululuokan ikkunan peittävä kaktus oli saanut loisensa. Villakirvoja pyydystettiin terävällä tikulla. Niistä ei varmaankaan saatu punaista väriainetta lisättäväksi E-koodilla jouluväreihin. Se on lisännyt tietoani kielletyistä ja sallituista leikeistä. Tämän joulun väri on vanhanpojan valkoinen. Valkoinen joulu on muisto vain. Joskus ollut suuri yllätys, 
- silloin leijailivat ensimmäiset lumihiutaleet maahan.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Olkipukki

Olkikoristeet valmistettiin itse puhdetyönä. Kun en osallistu enää näihin talkoisiin, pistäydyn naapurissa. Gävlen olkipukki on perinne ja perinnetekona sitä yritetään polttaa joka vuosi. Siltä varalta varustetaan automaattisammutus pukin suojaksi.

Juhannuskokko on meillä saman ilkivallan kohteena. Kevään alkajaisiksi poltetaan pukki ja syksyn alkua juhlistetaan polttamalla kokko etukäteen. Näin se on nähtävä, kaupan ja muun toiminnan ylläpitämiseksi on järjestettävä ale. Tavaroita saa hamstrata ennen joulua ale-hinnoilla. Voi on ainoa, josta on tullut mustan pörssin tuote. Onko meillä lumettoman joulun lisäksi voiton joulu tai vain munaton. Sitä pitää tutkailla, kun koskaan en ole ymmärtänyt, mitä sanonta tarkoittaa.
- On munaa, miehen suusta. Kylmät väreet kulkevat selkää pitkin, kun katson tämän illan "Isien sota" lähetystä. Sitä olen miettinyt, mitä olisi elämäni, jos isä olisi jäänyt rintamalle punaisen heinäkuun päivänä. 
Hän tuli kuitenkin takaisin elävänä. Tiedän tänään enemmän, mutta mukulien jatkosota on ollut julmempaa isän kuoleman jälkeen. 

- Kyllä ne ovat viisaita, kuulen isän äänen sanovan tästä ahneuden ajasta. Hänelle ei ollut koskaan tullut mieleenkään käyttää toisia hyväkseen. Jaetut surut puolittuvat ja ilot kertautuvat, jos ymmärretään asiat oikein. Tasinko tulee tavalla tai toisella kohdalle. Samalla mitalla jne.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Mukulien jatkosota

Ylväänä Karjalan heimo tuskansa kantanut on
maaäiti suojaansa sulkee vartija poissa jo on.

Koti, uskonto ja isänmaa olivat sotaan joutuneiden isien arvomaailma. Sodassa surmansa saaneet on haudattu sankareina. Sodasta kotiin palanneet jatkoivat elämää. Muistan lapsuudesta sodankauhut isän silmissä. Isien sota Tuomari Nurmion kokemana sivuaa omaani. Siitä on vaiettu ja vaiennettu. Kovin lähellä oli jouluna 1991 valkoisten veteraanien muistinmenetys naapurustossa. He jatkoivat sotaherroina sotaansa Isänmaan tähden. Odotan verkon kautta tilamaani kirjaa Isänmaan tähden/Jenny Linturi. Tilaaminen keskeytyi, kun tuli maksun aika. Minulla ei ole Nordean pankkitunnuksia. Verkkotunnukseni on kaapattu ja kaikki markkinamiehet pommittavat: Osta sitä ja tätä. Onnistuin jotenkin torjumaan lisääntyvän roskapostin. Samalla taisin estää myös asiapostin vastaanottamisen.

Kesken on pesänselvitys 14 vuotta sitten kuolleen sisareni jälkeen. Kävin toteamassa tilanteen silloin ja on odotettu yhden Onnin kuoltua lopullista selvitystä. Minun tehtäväni oli isän eläessä ottaa vastaan siskon tuhkauurna postissa. Sisareni oli vaarassa hävitä sota-Onnin melskeessä tuntemattomaan paikkaan. Hän tuli kotiin. Onnin tammenlehvätunnusta kaipasi rintaperillinen, joka on tämän sodan hävinnyt. Meillä on sellaiset perintölait. Oma maailmani on järjestyksessä. Olen elänyt kotoa saamani kasvatuksen mukaan. Sitä aina kyselen, saimmeko kaikki kahdeksan saman kasvatuksen. Se vaatii vielä suvun tutkimista uhkien valossa. Mukulien jatkosota ei vielä ole edes välirauhavaiheessa. Sijoittajat painavat päälle velattoman kunnan kutsumina jakamaan alkuperäisten asukkaiden maita.

Die schönsten Weihnachtslieder
in der Deutschen Kirche
Sonntag 18.12.2012 um 18:00
Illalla ne kauneimmat joululaulut kajahtivat Kaartin kaupunginosassa. Kirkonkellot siunasivat matkan asemalle. Ehdimme junaan ja liikkeellelähtö auttoi istumaan penkkiin. On neljäs adventtisunnuntai 2011. Virheellinen vuosiluku ilmoittaa, että vuoden kuluttua on taas joulu ovella. Elämäni kuluu 10 vuoden sykleissä eikä sen valmiimpaa tule. Tuomari Nurmio selvittää sodassa särkyneiden isien lasten perintöä.

Tuomari Nurmio

Kiittelen Kipaa erotessamme nurkalla. Lupaamme ottaa uusiksi sopivan tilaisuuden tullen. Avaimet on tallella tulla portista pihalle, ulko-ovesta käytävään ja käytävästä pimeään kotiin. Avaan Yle-veroa odottavan teeveen. Kotikatsomo: Kukkulan kuningas jatkaa samaa sotateemaa, mutta nyt palkkasoturin näkökulmasta. Adventtisunnuntain päättää Kovalaki: Lontoo (K13) raiskaajan muuttumisleikistä. Mummo katsoo 13- vuotiailta kielletyn ohjelman neljän seinän sisällä. Lapset etsivät jännitystä kadulla ja kokevat sen aina uudelleen. Siitä luen lööpeissä. Oppi on mennyt perille. Lapsi voi tappaa toisen lapsen, tyttö hakata toisen tytön, mummoille tarkoitettu opintojen kertaus tuottaa tulosta. Ministereillä on muita kiireitä, etteivät ehdi paneutumaan ennaltaehkäisyyn. Sitten valitetaan rahanpuutetta ongelmien jälkihoitoon. Sisältöjä tuotetaan arveluttavalla tavalla tuottajien näkökulmasta. Maksajilla ei ole valinnanvaraa; katso tai ole katsomatta. Show must go!

lauantai 10. joulukuuta 2011

Terassi jouluna 2011

Talviterassi 


















Kuva joulukortista; Lennart Helje "Saft och bullar"

Verkkokirjoittajan talon talviterassille on yhtä vaikea päästä kuin kesäterassillekin. Talon henki kuitenkin pisti punaisen pipon päähänsä, istui lumiselle penkille ja nosti jalat pöydälle.
- Tässä napotan niin kauan kuin tarve vaatii. Liekö suivaantunut tultuaan kuvatuksi joulukorttiin, jonka tekijänoikeudet omistaa kortin piirtäjä. 

Olen maksanut kortin ja lähetän sen itselleni omalle terassille. Tämä terassikeskustelu alkoi 11 vuotta sitten. Tytär oli viettänyt ensiksi honeymoonia. Muutti sitten maalle sukupolven vaihtuessa. Siellä elämä jatkuu työntäyteisenä.
Toinen tytär jätti suuren asunnon pariskunnalle, jonka omakotitalon oli pankki ottanut haltuun. Jatkoi asumista tässä samassa yksiössä. Yhteiskunta rakoili liitoksissaan, sairaanhoitajat saivat pätkätöitä. Käsityöläistalon työhuone otettiin välimiesoikeudella uhaten. Oli muutettava vuokralle. Kaikki tämä oli tien aukaisemista minulle, kun omaishoitoaika loppuu.
Sairaanhoitaja kävi kuukauden kesällä Ruotsissa töissä. Tuli takaisin hyväksi havaitun kokemuksen perusteella. 
- Muutan Ruotsiin, siellä on työtä ja työstä saa palkkaa.  Minulle tuli hätä käteen. Työhuone ja yksiö jäävät tyhjilleen, kun isän hoito vielä jatkui enkä tiennyt kuinka kauan. Otin riskin. Vuokrasin yksiön ja työhuoneen odottamaan sitä päivää, kun olisin vapaa palaamaan.

Arki jatkui entisellään. Kirkonkammariin en ehtinyt kuin kauppareissulla joskus torkahtamaan. Takki päällä, kauppakassit vierellä vaivuin horrokseen hetkeksi. Jatkoin matkaa isän luokse. Kylälle asti kuuluvasta virrenveisuusta tiesin, että minua odotettiin. Tai tervehdys oven avattuani.
- Olipa siellä pitkäkielinen pappi. En edes huokaissut, jatkoin vain päivärytmiä. 

Sitten isä sai sairauskohtauksen, elvytettiin kitumalla kuolemaan ja jäi sängyn pohjalle. En ottanut enää kotiin, kun yksin en voinut häntä hoitaa. Tein muuttoja kirkonkammarista isän osakkeeseen. Kävin vielä vuodeosastolla joka päivä. Minusta tuli vaikea omainen, kun vaadin hoitamista. Ruokaa pitää antaa, avanne hoitaa, ei alastomana makuutusta keinokuitulakanan alla. Happea ei enää kuulemma tarvitsisi.
- Sodassa simputtivat ukot, nyt simputtavat akat. Tämän täytyy loppua. 6.2.2000 isä äänesti seuraajastaan ja 7.2. isoisän kuolinpäivänä hän kuoli. Ei ole varaa jokaiselle omiin päiviinsä, on kuoltava samana päivänä kuin suvussa on kuoltu.

Nyt olin vapaa lähtemään, olihan asunto ja työhuone odottamassa. Kaksi viimeistä kevättä on parveke ollut remontin takia käyttökiellossa. On tiivistetty saumoja. Vettä ja lunta sataa sisälle, siksi käy toteen. Verkkokirjoittajan talossa ei ole seiniä, ei ovia eikä ikkunoita. Voin kulkea vapaasti sisään ja ulos, ulos ja sisään Voin olla samaan aikaan nuori ja vanha, vanha ja nuori. 
Puisto saa italialaisen valaistuksen, ilotulitusta voin ihailla ikkunasta. Keskellä kaupunkia ja korkealla asumisessa on puolensa. Ikinä en kuitenkaan tunne olevani vapaa, vaan ikkunoissa on näkymättömät kalterit. Ilmaston lämpeneminen lisää punkkivaaraa heinikossa idästä pohjoisemmaksi. Sijoittajat purevat etelässä aina vain korkeammalta. Puolitiessä on ratkaistava, mihinkä suuntaan jatkaa.
Nyt sydämeeni joulun teen ensiksi. Katsotaan sitten minne käy tuulen ilmassa tie.

Laituri

Laituri Vihtaniemen rannalla
Tähän palaan Outi Heiskasen haastattelun perusteella 6.12.2011. 

Järjen vastakohta ei ole tunne vaan tyhmyys.
Tekstin tarkoitus selvisi sillalla, josta voi katsella kallioseinämän maalauksia. Mitä niistä minulle yritettiin järjellä selittää ei kauas kantanut. Kalliomaalaukset olivat vesireitin varrella pystysuorassa seinämässä. 
Graffitit ovat tämän päivän vastaava ilmiö. 


"Molo tarkoittaa laituria, ja siitä on tullut mulle sellainen laituri, josta lähtien voin kartoittaa mieltä ja yhteistä tajuntaa, Outi Heiskanen valottaa. Taiteilijan mukaan sieltä nousee elämyksiä ja yhteinen tajunta on yhteistä omaisuutta."


Jotenkin minua piinaa yhteisen omaisuuden hoito. Ensiksi 1/8 mandaatilla luulin hoitaneeni vanhempani. Nyt tunnen sisä- ja ulkopiirin, olen jakanut perinnön heidän kanssaan. Jokaisella on oma tajuntansa yhteisestä ja yhteiseksi luulemastaan omaisuudesta. Siitä muistuttaa Juojärven rannalla laituri. Siltä laiturilta luulin Tuonelan virran lautturin noutavan virran yli saatettavat. Odotin jonkun nostavan laiturin selkäänsä ja vievän sen mennessään. Sain vielä kirjeessä muistutuksen yhteisen omaisuuden tajunnan puutteesta kielivän palautteen. Se muuttaa kaiken järjenköyhyyden tunteeksi ja elämyksiksi, joita nousee pintaa rahamaailman hallitsemasta elämästä.


Elämän synty jätti jälkensä maakuoren kerrostumiin. Valaisi lumipallovaiheen. Se on siirretty tähän päivään lumipallon-vierimis-teoriaan kuin talvisodan ihme. Satojen vuosien kuluttua tutkitaan rahamaailman jättämää jälkeä perimätiedon valossa. Turhalta tuntuu pelastaa euroa yhä syvenevistä kuiluista. Siellä ne ovat vuorovaikutuksessa muiden rahayksiköiden kanssa. Dollarit, ruplat ja eurot uiskentelevat eikä rantaa ole näkyvissä. Sammakotkaan eivät hypi pelastuakseen kermasaavista. Maitorasvaa vieroksuttiin ja voi on loppunut. Siitä seuraa sokeutta, onhan A-vitamiini tärkeä silmille.

Vallanvaihto tasavallassa lapsille ja lapsenlapsille ei ole mahdollista. Näille ainoille lapsille pitää vanhempien eläessään hankkia kaikki. Ovat kuin lemmikiksi joutuneet hietakurjet pudottuaan pesästä.
- Jos minulla ei olisi tuota poikaa, jolle pitää kaikkea hankkia, en tekisi niin paljon työtä. Aamulla pankin siivous, päivällä hautaustoimiston pitopalvelu, illalla omat leipomukset tilaustyönä. En voi kuin muistoa kunnioittaen antaa palautetta. Meille ei suotu taloyhtiössä samoja omistajan oikeuksia kuin nuoremmat ottivat itselleen. 
- Kyllä siitä piäsöö, kuului laahava ääni pihassa. Meidän sisäänkäynti oli rinteessä kolme askelmaa ovelle.
- Kyllä minä pelekäsin, että nyt se kuoloo.


En pelännyt hetkeäkään kuolemista. Pyörätuolin työnsin sisälle asti, kun ensiksi tasoitin rappujen välisen korkeuseron kasaamalla kaikki irtokepit rappusille. Siinähän se luiska oli helpottamaan kotiintuloa. Sijoittajat tarvitsevat enemmän. Heille annetaan enemmän, jos eivät itse osaa kupata kuntia kuiviin. 
- On sellaiset pelisäännöt, sanoo talousvaliokunnan puheenjohtaja vuodesta vuoteen.

Yhteinen tajunta on yhteistä omaisuutta taiteessa. Punainen heinäkuu muistuttaa minua voittamattoman suurvallan häviöstä itselleen. Elämä tiettömän taipaleen takana opetti selviytymään 1900-luvulta lähtien. Selviytymistarina jatkuu nolona mololla.

Mahdollisuudet

Swot-analyysi: Mahdollisuudet
Juojärven saaret ovat tallella. Siinä meillä Aulin kanssa on kesätehtävä soudella Juojärvellä kesäisenä päivänä ja tutkia kartalta saarien nimiä. Matka ylettyy Karjalan puolelle. Siellä rannalla on ollut Juojärven asema. Tutustuin täällä asemapäällikköön, joka oli siellä ollut työssä. Suuri herra aikanaan kuin kaikki muutkin herrat. 
Sai kunnian seisoa keskellä, kun omin luvin oli poistunut marssin aikana. Käry kävi ja kovennettu oli kärsittävä. 

Nyt ei tiedetä kunnissa, kuka tekee ja mitä tekee. Ainakin Veijon tekstit ovat tulleet hyvin selkeiksi. Vanhuus ja viisaus kulkevat käsi kädessä. Juojärvestä on monta tarinaa kuin Kallavedestä.

Auli, en unohda lupaustamme elämänmerellä.

Vahvuuteni

Swot-analyysi: Vahvuudet
Tämä taivas, tämä maa sukupolvelta toiselle jää. Joskin nyt sovelletaan periaatetta, että sijoittajille on annettu valta ottaa alkuperäisten asukkaiden maat ja rannat omiin viihde- ja vapaa-ajan tarpeisiin. 

Olen lukenut tarkkaan intiaanipäällikön puheen "Äitini maa ja veljeni virta". Kuva on kirjasta "Isoisä ja Pikkunalle". Isoisä on kuollut ja Pikkunallen äiti jatkaa näköalapaikan  kunnostamista. Pikkunalle toivoo, että hänestä tulisi yhtä hyvä kuin Isoisä oli. Itse en ole yhtä onnellisessa asemassa. Minulle jäi vain maksajanrooli, kun on sellaiset pelisäännöt.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Heikkouteni

Swot-analyysi; heikkoudet
- Liikkumaton, hiljainen kissan hahmo auringon lämpimässä nukkuen häntänsä veltto viikset maata viistäen. Mikä lie kissan noin väsyttänyt? kyselee Lassi.
- Huokaus, Leevi

Kelassa menee huonommin. Siellä maistavat omaa lääkettään. Kela nostaa muistinsa menettäneen istumaan, antaa kynän ja lehtiön käteen, mallin eteen ja sanoo.
- Piirrä ruusu jos muistat.

Näin kävi minulle kotona hoitamisen alussa. Kunnallinen kotihoidontuki vaihtui omaishoidontueksi. Tuki maksettiin minulle, otettiin verot ja loppu perittiin takaisin isältä palvelumaksuna. 

Tänään punkkipolilla sanoin lääkärille.
- Minulla on ollut lupa uupua unenpuutteesta aikana, josta kertyi 54 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta. En ollut masentunut, mutta juuri niin uupunut kuin Lassi sanoo kaveristaan Leevistä. Unen puutetta on tutkittu, mutta tulokset eivät vaikuta omaishoitajaan. Kelalla, päättäjillä ja turhanpuhujilla on totuus edessä. Rahamaailma tutisee, kun sen tutinat ovat kasautuneet pitkältä aikaväliltä sieltä 1900 -luvulta lähtien. On tapettu syntyperän mukaan, kun ensiksi on vaadittu luopumaan pyssyllä uhaten köyhästä syntyperästään. Se vetäistiin kurinpitotoimena sotilaita kohtaan syyttäen punakaartilaisuudesta viime sodassa.

Sitä mukaa kun vauhtini hidastuu muistini kirkastuu. Lääkäri ei löydä mitään hakemaansa sairautta. Palautetaan takaisin lähettäneelle polille. Näin minua pompotellaan punkinpureman aiheuttaman yleisen tulehdustilan takia. Sitä ei vielä tunneta, minä tiedän jotakin. Psykiatriselle osastolle on yritetty lähettää, mutta en ole niin luova kuin Bergman, joten kieltäydyn edelleen. 
On kuitenkin löytynyt vertaistukiryhmä syöpälasten vanhemmista ja isovanhemmista. He ovat kokeneet saman kuin minäkin, monet papat sota-ajan ja monilla on myös omaishoitokokemus. Palkitsemiseen omaishoidosta olisi riittänyt maksaa yhdistyksen jäsenmaksu, mutta ei tupata kun ei tykätä minunlaisesta omaishoitajasta. Lensin kuin leppäkeihäs omien sivuilta, kun uskalsin kirjoittaa omista kokemuksista kentällä. 

Enkä vielä ole aloittanutkaan sen kirjeenvaihdon perusteella, mikä minulla on tallessa. Kaksi presidenttikautta vilahti isän kuoleman jälkeen eikä mitään näkyvää tasa-arvoista tulosta ole syntynyt. Paluu tulevaisuuteen on edessä. Otapa kynä käteen ja piirrä ruusu mallin mukaan. Petolinnun perä on vaihtunut niin vihaiseen lintuun, että siitä on oksat pois kuin suutarin joulukuusesta.
Voima tulee vahvuudeksi heikkoudessa ja päinvastoin mahtavat menettävät voimansa ja tulevat heikoksi. Onhan sekin nähty ja koettu, kun "rakkaus kohtaa rahan".

torstai 8. joulukuuta 2011

Norjan vuonot ja salaiset miljonäärit

Musiikin päivän liput liehuvat sumuisenharmaassa säässä. Teevee tarjoaa ajattelemisen aiheita sodan aiheuttamista posttraumaattisista stressireaktioista vuonojen syntyyn. Ilmassa on markkinavoimien aiheuttamaa pankkikriisiä ja pörssin heilahtelua. Norjan maabrändi on vuonot. Venäjän vaalit aiheuttavat mielenosoituksia ja Suomi uskoo kuin pukki suuriin sarviinsa, että me pysymme eurossa, vaikka suuret söisivät pienet.

Minä nautin salaisen miljonäärin tutustumisesta apuatarvitseviin köyhillä alueilla. Samaistun häneen kohdatessaan vammaisia, vanhuksia ja sodassa särkyneitä. Omistaan antamilla rahoilla on ihmeitätekevä vaikutus. Hän jakaa suuremmasta lahjasta ja panee hyvän kiertämään. Norja on minun mielenmaisemani kauneudessaan. Sinun silmilläsi katson maailmaa ja jatkuvaa luomisen työtä. Luomisella ja ihmisjärjellä aikaansaadulla jäljellä on suuri ero. Se huipentui 6.12. ja kasvaa rahalla mitattaviin saavutuksiin joulumyynnissä.

Vielä viimeiset vippaustarjoukset tulevat roskapostiin poistettavaksi. Puhelinmyyntiin lankean ottamalla vastaan parantavasta ruuasta kirjan. Jospa saisin syömällä vastustuskykyä, etten kelpaisi punkille veriateriaksi enkä sijoittajille maksumieheksi enkä hyväksikäytettäväksi. Mitä punkki haluaa imaista, sitä samaa himoitsevat edunvalvojat välikäsinä politiikassa hyötyäkseen.
Toiseen kirjaan päädyin tuhannen ja yhden yön elossaselviämistarinoineni. Punainen heinäkuu jatkuu areenan historiassa: Hyvästi toverit. Muista heinäkuista ei ole jäänyt mitään mainittavaa mieleen. Jumalaisen puvun esitteli joku Linnan juhlissa. Siellä oli teemana jotakin isänmaiden tai isä meidän heinäkuusta tasa-arvon nimissä. Pakållinen heinäkuu sai omalla kielellä juhlajumalanpalveluksen. Kaikki oli tekstitetty på svenska. Osaan sen verran kieltä, että voin laulaa toisen kotimaisen kielen sanoin tutut sävelet toisella kotimaisella kielellä. Musiikki oli tässä tapauksessa sanojen jatke.

Ainoa minua puhutteleva heinäkuu on punainen. Susijahti on metafora Vysotskin laulamana. Kun hän kuoli kerääntyi miljoona neuvostoliittolaista laittomaan mielenosoitukseen. NL, voittamaton suurvalta, hävisi itselleen. Nyt odotetaan Venäjällä arabimaiden kohtaloa.
- Ei, ei, ei. Me menemme jos Luoja suo. Emme ilmoittaudu ennakkoon, jos Luoja ei sittenkään suo. Onhan tässä muutakin tekemistä. Huomenna punkkipolille kuulemaan laboratoriotuloksia. Talvitytön syntymäpäivät ja joulukortit postiin. Sitten se talviterassin viimeistely. Kesäterassiaika menee vuodesta vuoteen taloyhtiön pitäessä parvekkeen hallussaan juhanukseen. Sitten ikkunat tiiviisti kiinni, kun ulkoseiniä paikataan. Kaikki tämä on turhaa, lunta sataa parvekkelle ja vesivahinko pilaa parveketavaroita. 

Tyhjän saa pyytämättä sijoittajien kovanrahan sijoituskohteessa, jota asunnoksi ja kodiksi kutsutaan.
Kuollaan saappaat jalassa pusero tyhjänä. Metafora on usein kuultu uusi sivistyssana minulle. Wikipediaan pitää palata vielä ajatuksella metaforan ytimeen. #Puhekallio: metafora, tsempataan toisia puhumaan vuorollaan. Kahta asiaa verrataan toisiinsa ilman kuin sanaa. Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. Etsin sublimation merkitystä netistä. Sain tulokseksi härmistyminen. Olin sen mieltänyt korvikkeeksi ja sitähän se toisessa merkityksessä tarkoittaa. Tätä aikaa en ymmärrä, yötä myöten ollaan neuvottelemassa tukemisesta, takaamisesta, velasta. Ettei vain johtaisi meitä kaikkia koskettavaan konfliktiin. 

Tuntemattoman pojat olivat varpaillaan yöllä kuultuaan ensimmäiset aseiden laukaukset.
- Se on alkanut nyt. 
- On otettava rauhallisesti, olen täällä ollut ennenkin. Makkonen ampui mörssärillä vielä oppikoulun alaluokilla ja näytti vapisevalla kädellä kaaren korkeutta. Kapu arveli tervehdyttää hallitsijasukujen mielenvikaisuutta. Kehotti prinsessoja satamajätkäseikkailuun.
- Sinäkö olit se kuninkaallinen? Maalaisjärjellä tässä on edettävä, muuten meidät hukka perii.
Linnan juhlissa kuultua nuoren maailmalla menestyneen suusta.
- Minä rakastan sinua, mummo. Sopii minunkin ajatusmaailmaan tänä mielettömyyden aikana 2011. Kehitysvammainen puolusti itseään, ettei meitä luokiteltaisi näkyvän vamman perusteella kehitysvammaisiksi. Toimittaja pyysi anteeksi tökeryyttään, joka näkymättömänä vammana tuli haastattelussa esille. Olisin hävennyt silmät päästäni heittäessäni ensimmäisen kiven.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Toisinajattelijan Itsenäisyyspäivä


Tiesikö Isäni millainen tyttö syntyi punaisessa heinäkuussa 1941? Hän sai rintamalle sokeritopasta reväistyn käärepaperilappusen käsinkirjoitetulla tekstillä.
- Syntynyt terve tyttö.
Isällä oli maanpuolustustehtävä, Isoisällä suojeluvaisto vierihoitajana vahtia vastasyntynyttä, kapaloitua myttyä. Äidillä vastuu huolehtia heinänteosta, ulkotöistä ja kahdesta vanhemmasta pienestä lapsesta. Muistan Tuusniemen sankarihaudalla niitä kummisetiä, jotka tulivat puupalttoossa saman kuorma-auton lavalla, kun Isä tuli nimenantolomalle. Hänen oli palattava vielä takaisin Laatokan rannalle vahdiksi ja lääkintämiehenä keräilemään kaatuneita ja haavottuneita.

Sain lähteä oppikouluun omasta palavasta halusta vieraalle paikkakunnalle. Millä rahoilla minut on koulutettu, olihan perheeseen syntynyt sodan aikana 4 ja rauhan aikana toiset 4 lasta?
Opettelin kirjoittamaan mustekynällä tekstiä 1:llä joululomalla. Siitä kirjoittaminen jatkui saksaksi lukiosta lähtien. Monen vaiheen jälkeen 6 -kymppisenä olin jo syrjäytynyt www-sivujen ulkopuolelle. Kuuluiko kirjoitustaito enää kaikille yli-ikäisille, joille ei ollut kertynyt työhistoriaakaan uusien lakien merkityksessä? Yrittäjyys oli muuttunut verorahoilla tuetuksi. Myöhemmin vuoden yrittäjäksi valittu antoi ohjeen.
- Hae lääkärinlähete, saat Kela-korvauksen antamastani hoidosta fysioterapeuttina. 
En ollut selästä sairas, vaan omakustanteisesti hankkimassa kokemusta käsintehdystä hoidosta koulutusta varten. Kanadalainen opettaja tuli meille opettamaan luonnollista hengitystä. Sain syntyä uudelleen heinäkuussa 1991 profeetaksi omalle maalle.

On niin tyttömäinen olo verkkokirjoitustaidosta. Omaishoitajasta tuli omaisuuden hoitaja. Perinhän miljonääri-isäni miljoonaperinnön. Sen säilyttäminen on ollut vaikeampaa kuin olla närståendevårdarena 10 vuotta "zu Hause Pflegen ja Hilfe für die Helfer". Helfershelfereitä kätyreinä, apureina on ollut pilvin pimein. Tätä on ollut olla suomalainen nainen avoimessa yhteiskunnassa, jossa on suljetun yhteiskunnan säännöt. Sitkeässä on äidinmaidossa omaksutut natsisaksalaiset ja kommunististalinilaiset opit. Niitä  on sumeilematta sovellettu meihin, joiden isiä toivottiin olevan paljon tykinruuaksi sodassa.

Lipunnosto 6.12.2011

Sukuviiri laskettiin viimeisen kerran Vihtaniemellä 11.7.1997 veljesten viettäessä 50. ja 60. syntymäpäiväänsä. Siniristilippu liehui puolitangossa 4.10.1997 Annelin kuolinpäivänä. Hänen kuolemansa on yhdistänyt sisarukset allekirjoituksillaan valtakirjaan, jolla osallistun pesänselvitykseen lesken kuoleman jälkeen. Mikään ei etene lainmääräämässä järjestyksessä. 
Onneksi Google pelastaa päiväni. Juhlin itsenäisyyttäni 7:n lipun liehuessa näköpiirissä turvatalon talviterassilta katsottuna. Siniristi ei ole vielä hiutunut läpinäkyväksi. Vastapäätä katolla lumihuntu ja auringon valaisema tiiliseinä.

Hyvästi toverit ja Suomi-neito

Yrittänyttä ei laiteta, kun itse saa päättää mitä yrittää.
Teit minusta rauhasi välikappaleen - ikään  ja työhistoriaan katsomatta -
maailman rauhan ylläpitämiseksi.
Saa päättää palkkionsa ja eläkeikänsä millä hinnalla ja kuinka kauan on esimerkkinä. Minulle riittää.



Finlandia -hymnin lipussa on vain valkoiset laput jäljellä.
Risti on läpinäkyvä. Enteilee tulevaa.
Punainen heinäkuu jatkuu.

Lapset ja lastemme lapset
teidän nyt vuoronne on!

We are the World.




1/8 vanhemmuutta
Minä tulin jouluksi 1990,
näin 1990 -luvun laman
sen fitness- ja fatfree-ajan 
"kun rakkaus kohtaa rahan"
bisnesenkelin voitoksi
välimiesoikeuden päätöksellä,
voitin itseni Varhennettuna
Vanhuksena, luuserina 
(Jertan viimeinen kolumni)

Toisenlaiset frendit, toisinajattelijat, sisäiset kapinalliset. Me kaksi! 
Siinä on Ruotsin kuninkaalle ja prinssin tittelistä luopuneelle ihmettelemistä, vaikka kuningas voi tehdä mitä tahtoo. Vapaus vankeudessakin on todellista vapautta. Vanhempiaan ei voi valita eikä kaveripiiristä aina tiedä, kenenkä leirissä häärivät. Lusijan päivä on 13. joulukuuta, varaslähtö kuitenkin tuli otettua 6.12. Sitä on riskinsietokyky, kun kunnia menee niin maine kasvaa. Huipulla on sama, mitä puhutaan, kunhan puhutaan.
After day JK
Hiljaisuus jatkuu.

Hyvästi toverit


90 vuotta sukuviiriin
Suurkuoro ja Jorma Hynninen 
Ennen kuolemaa mustat silmät ja
kuoltua havuseppele haudalle.
(Ennen kuolemaa ; Avant de mourir, varmaan onnen kohdata saat.)

perjantai 2. joulukuuta 2011

Suomi-neito

6.12.2011
Finlandia, Hymni

 Oikeudenmukaisuus

Veteraanin iltahuuto

Punnittua puhetta

Turvaudun aurinkomerkkiin Kilpisjärvellä 12.1.12 asti. Valoa vaikken näekään sen tiedän loistavan. Puheopetus on tuottanut tulosta. Veikon kotipossu antoi siitä näytteen, kun vielä oli söpö porsas pienenä. Kahden viikon ruopottelun jälkeen se ymmärsi tarkoituksen.
- Nöf. Ihmisten kielellä hölmistynyt kysymys ja vastaus lyhykäisyydessään.
- Höh? En tuota vastausta osannut odottaa, olihan se ensi reaktio metsänhoitajalta metsäveroillassa. Nyt olen jo näissä asioissa viisaampi, olen siirtynyt pinta-alaverotuksesta myyntituloverotukseen. Kunnan sijoittajien kätyrit vastaavat omalla tavallaan niin monimutkaisesti, ettei kumpikaan vastaus - nöf - eikä - höh minua tyydytä. On valitettava hallinto-oikeuteen naisten tekemistä kimppapäätöksistä.

Minulle on yhdentekevää, mikä on valituksen vastaus. Edellinen valituskierros eteni viimeiseen asteeseen enkä tullut hullua hurskaammaksi. Päättyi ratkaisemattomaan, jota en pystynyt tulkitsemaan. Vastasiko v -komitea siihen, mitä olin kysynyt? Otan kirjeenvaihdon uudelleen käsittelyn alle, kun V:n kanssa palaan kotiSuomeen. KKN:n kuntapoliittinen keskustelu on kääntänyt toisen kylkensä. Konsulttien jäljiltä paljastuu sote -palvelujen tuloksen valuneen veroparatiiseihin ja vanhuspotilaat on tapettu nälkään. 
Aino pyysi hädissään velattoman kunnan palvelutalon puolelle joutuneen äitinsä puolesta.
- Älkää nyt ainakaan nälkään tappako!

Ainolla oli maalaisjärki tallessa, vaikka lääkäristä lähtien hierarkiassa alaspäin asettuivat kaikki Ainon ja minun yläpuolelle. Aino jäi paikalleen, minä jatkoin matkaa uusvanhoihin maisemiin. Pimeätä ja järjenköyhää on täälläkin. Valelääkäri toimi hyvällä menestyksellä vanhusten hoidossa sairaalanmäellä. Hoitovirheistä olen oppinut sen verran, että ennalta ehkäisen joutumasta sellaisen kohteeksi. On tapahtunut ihme, borreliatulehduksen loputtua, ei ole teko-osien tarvetta. Luotan lääkärin sanaan, etten joutuisi oppipoikien ensimmäiseksi puukotusasiakkaaksi.

Lääkäripalvelut eivät ole miksikään muuttuneet 12 -vuotiaasta lähtien. Jos jotakin poikkeamaa haluttiin käyttää leimaamiseen, niin siinähän käytitte. Ei se haukku haavaa tee, jos ei koira puraista saa. Pää on tullut vetäjän käteen. Aloitetaan alusta eihän maailma miksikään muutu. Ohjelmointikirjan täytin kuvilla ja käsinkirjoitetulla tekstillä. Kokemuskertomuskoulutuksen puutteeseen tyssäsi minun verkkokirjoittamiseni omien sivuilla. Oli uhka joutua poliisitutkintaan, jos vielä kirjoittaisin. Ääni kellossa on muuttunut eikä paikallaan pysyminen ole mielenvikaisuuden merkki. Vanha sanonta sanoo.
- Mies se, joka paikkansa pitää.  
- Vale elää aikansa, totuus pitää paikkansa. Köyhä kansa käy valituskierroksella etsiessään oikeutta. Kultaisella kädenpuristuksella pääsee oopperan riitoja ratkomaan. Siitä alkoi omaishoitoaika ja siihen päättyy lehden tilaus.
- Minun veskaan ei kosketa.

Voitin itselleni erämaan ja kiinaksi lauletun videon yksin huitovasta naisesta kuohuvan joen törmällä. Trumpettikurjet palasivat takaisin ja Sambesi herättää eloon luonnon kuivan kauden jälkeen.
Victorian putoukset ovat näkemisenarvoinen kohde, mutta sen elinehdot tietää vain alkuperäinen ihminen, eläin ja koko luonto. Euron kriisi on kuivan kauden edessä. Senttejä ei sada taivaasta vaikka ihmettä odotetaan.