lauantai 1. lokakuuta 2011

Wanhan Isoäidin tarinoita

Toinen aurinkoinen syyspäivä valaistuu vähitellen puiston puoleisen tiiliseinän kulmasta. Nyt koko seinä kylpee auringossa ja häikäisee silmiä. Olisi se hullua istua aurinkolasit silmillä lokakuun 1. päivän aamuna. On lähdön aatto ja siitä sanotaan.
- Aattojuhlista jaloin; mikä enteilee pikkujoulunviettotapaa. Kaikki on valmiina lähtöön. Aikataulu tarkistettu, osallistuminen vahvistettu, yöpyminen varattu. Jos se on 15. yön painajainen, niin aamulla en tiedä, missä herään. Katson jo youtubesta, kuinka kaksi Isoäitiä osallistuu viihteelle.

Without Your Eyes

Jonkun on puhuttava muutoksen puolesta. Vaalit eivät ole se mittari, joka näyttäisi suuntaa Suomi-neidolle. Päättäjät on valittu suurella rahalla, joka on haluttu ohjata itselle vallan ollessa omissa käsissä. Viime vaaleissa puoluetuet menivätkin odottamattomalle taholle ja entinen vallankahva lyö tyhjää. 
Olen itsetietoinen matkani tärkeydestä. Kaikki on katsottava loppuun ja tehtävä tilaa uudelle. Mitäpä uutta voisi olla auringon alla. Se ainakin, en ole ennen lähtenyt 70 -vuotiaana näin pitkälle matkalle. Äkkilähtöjä on kuitenkin ollut riittämiin. 
Yöpaita käsilaukussa istun bussissa. Olikohan ajankohta oikea, jäi tarkistamatta ennen lähtöä. Käyn kuitenkin määränpäässä kääntymässä. Se lähtö joudutti ratkaisua lähteä omille teilleen. Se oli itsenäistymisen alku, sama kuin Suomi-neidon itsenäistyminen. Jotakin on maksettava saavutetusta itsenäisyydestä, jos se on joutunut uhatuksi.
Minulla on yksi ilmainen ääni, enkä tarvitse kohdetta tukea ennen äänestystä. Valittu osaa hoitaa hommansa minun näyttäytymättä joka kissanristiäisissä. Niitä sanotaan vaalitilaisuuksiksi. Kyse ei ole viihteestä, vaan presidentin valinnasta johtamaan Suomi-neidon asioita oikeaan suuntaan tai edes pysymään jollakin tiellä tulevaisuudessa. 

Olin Ellin 90 -vuotispäivillä. Siellä kolmekymmentä vuotta nuoremmat jo eläkeikäiset antoivat ohjeita, kuinka Elli selviäisi arjessa. Kela kutsui toimistoon. Elli oli kiukkuinen takaisin tultuaan. Kelakortti oli vaihdettu uuteen. Itse annan väliaikatietoja, etten tule liitetyksi naapurin kanssa samaan talouteen. Sehän pienentäisi eläkettä. Kaksi samassa taloudessa asuvaa jakaa kustannukset. Kelalla on ote yhdistää hoitajakin  suhteeseen hoidettavan kanssa, vaikka eivät olisikaan parisuhteessa. Sitä hakevat sukupuolineutraalit maistraatin edessä. Vielä en ole hoivatarvekartoituksen piirissä enkä ole varannut vanhainkotipaikkaa lakanoiden välissä. 

Kymmenen vuotta sitten muistinsa menettänyt komukki vahvisti lain uudessa tietoyhteiskunnassa: ikä ehdoton, työhistoria yhtä ehdoton. Minä olin verkkokirjoitustaidoton ja maailma oli siirtynyt www-sivujen taakse. Kaikki osoitteet on hukassa, radiossa, teeveessä kiireesti niitä toistetaan. Jopa automaatti puhelinpalveluna kehoittaa menemään www-sivuille, vaikka yhteyttä ei ole. Potentiaalisten ongelmien ja mahdollisuuksien analyysin toteutin kirjoittamalla verkossa Verkkokirjoittajan talossa. Tohtori Arajärvi on samassa tilanteessa. Ei kelpaa professoriksi nuorille päättäjille. Kyllä se siitä jonakin päivänä.

Siksi on lähdettävä liikkeelle. Jos ei muuta varten niin itsensä tähden. Se on kannattanut paikkansa varmistamiseksi. Kuulun sukuseuraan, kuulun seurakuntaan, kuulun kahteen minulle tärkeään yhdistykseen. Minulla on muutamia omaishoitajaystäviä. Omaishoidonkieli on saksa. Kiteyttää omaishoidon idean; zu Hause Pflegen - Hilfe für die Helfer. Toteutuu suvussamme 1900 -luvulta lähtien. Setä vangittiin ja se johti kuolemaan 29 v. Se oli turha kuolema. Isoisä oli vierihoitajani v.1941, isän sotaretki luvattiin palkita kuoltua havuseppeleellä haudalle. Vanhempien omaishoito kotona laman aikana 1991-2000. 

Tämä aika sai minut tuntemaan aamulla itseni Saddamiksi. Oli vedettävä hajurako sukuun tulleiden ja vanhojen vanhempien välillä. Odotan käräjäoikeuden käsittelyä päiden pudottamiseksi. Siinä on vaarassa oman löyhässä hirressä roikotetun pään putoaminen. Maailma riemuitsee al-Quaidan johtajien tappamisesta. Siinä menee monta syytöntä mukana. Alusta lähtien olen puoleni valinnut, oikealla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti