Vitas 2006 Winter_Zhenya Otradnaya
Elämänkoulussa en ollut päässyt alkua pidemmälle. Osasin jo avata tietokoneen. Enpä paljon muuta. Tai minun ei annettu osata muuta. Yleisesti on tullut vielä suurempia ongelmia verkkoyhteyksissä. Siksi siirryn karaokeen venäjänkielellä. Laulettuna sanat pitää ääntää selvästi. Se auttaa seuraamaan tekstiä, missä ollaan menossa. Muualla ei minun tarvitse ollakaan. Ei menossa eikä tulossa vaan elossaolon keveässä levossa.
Omaishoito opetti omaishoitajaa, mitä on zu Hause Pflegen. Tiedän sen tarkalleen 10 vuoden kokemuksella, mitä siitä pitää tietää. Ainakin siitä kertyi 54 miestyövuotta. Omaishoito työnä ei työtä ollutkaan. Jo jatkuu pitkä yö ja kuutamourakat.
Toinen iso kivi elämässäni on lapsenlapsen sairastuminen syöpään. Tunnen sen nahoissan mummona. Kuinka sen koki lapsi itse, pikkusisko ja vanhemmat? Osasto 10 jäi näkemättä. Leena Vilkka kertoo kirjassaan Viimeinen vuosi 5 -vuotiaan Teklan sairastumisesta parantumattomaan aivokasvaimeen. Tunnetilat vastaavat omiani. Uutta on sairaalan olosuhteiden kuvaus. Tätä kautta olen tutustunut Osasto 10. Siinäkin rahanpuute ratkaisee, missä meidän syöpälapsia hoidetaan. Hoitajat tekevät parhaansa. Hellin ja Oivan emämokista ei syyllistetä hoitajia, vaan organisaatioiden ongelmien aiheuttajia.
Viiden vuoden tuttavuus on vienyt minut kauas. Aamun viimeiset tunnit katson hotellihuoneen teeveetä. Nauran ääneen Uskomattoman uusperheen elämää. Marokkolaiset häät ovat vielä kokematta. Hiekkaan kaivetussa hotellissa ajattelin eläväni viimeiset elonpäivät. Ruokahuolto iltanuotiolla keitettyä kasviskeittoa. Sitä odotan halulla hartaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti