sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Mummokommuuni

Viikko on vierähtänyt käynnistä sielläpäin, missä sain juureni. Isäni maa ja äitini kieli kulkevat aina muistoissa mukana. Sisämaan liikennejärjestelyistä johtuen ehdin ajatella lähtöjä tiettömän taipaleen takaa ensiksi oppikouluun. Sitten työn perästä erämaiden kautta ruuhka-Suomeen. Pitkän päivän matka Lahdesta katsomaan lahtelaisia oli palkitseva. En ollut osannut varautua, että tulisin huomatuksi. Mutta kuitenkin, è tardi. Elinkelloni raksuttaa mennyttä aikaa.

Uskomaton uusperhe (7) (Une Famille Formidable) on 48 osainen uusi ranskalainen draamasarja, jossa seurataan Beaumont'n perhettä.
Elämä on viimein asettumassa rauhalliseen uomaan, kun vanhemmat ovat jättäytymässä pois työelämästä pitkän ja kiireisen työuran jälkeen ja teinit ovat kohta valmiita lentämään pesästä. Tasaisuudesta ei ole tietoakaan, kun karu todellisuus paljastuu.

Tulossa: Yle TV1
Uskomaton uusperhe; tunnussävel
Lagrima blue

Toisenlaiset frendit on suomalainen versio yhteisöasumisesta. Olosuhteiden pakosta on ajateltava, kuinka nuori itsenäistyy. On jätettävä ydinperhe ja muutettettava omilleen. Yhteys elossa oleviin sukulaisiin säilyy. Mummokommuunin elvytykselle nousee este esteen perään. Suurimpana syynä on tämä markkinavoimien juupas-eipäs taistelu. On menossa kuntauudistus. Entiset asukkaat muilutetaan muuanne ja sijoittajat tulevat tilalle. Koko maa tärisee kuin horkassa. Paikallisesti se oli uskotun miehen tärinä, mutta se leviää kuin epidemia. Neljäs maailmanlaajuinen pandemia on täällä

Vitas Opera Song 2007
Return Home

Näillä kahdella videolla on merkityksensä. Alku ja Loppu. Jos jostakin en olisi lähtenyt, ei sinne olisi takaisin paluuta. Ennen syntymää on enkeli sulkenut suuni. Syntymän jälkeen on elämä opettanut käsikirjoituksen mukaan. Se on tuonut yllätyksiä. Niitä voin seurata vuosiluvuista. Viimeisimpänä vuosi 2007. Jos maailma olisi yhtenäinen äänestysalue, saisi Obama verkossa ilmaisen ääneni. On tullut kuitenkin ryppy rakkauteen. Verinen valtataistelu jatkuu joka puolella. Nobelin rauhanpalkinnon jakaminen kolmen naisen kesken on paluuta rauhantyöhön. Meille osoitettu rauhanpalkinto edustaa toista ääripäätä. Oliko se lohdutuspalkinto, siitä olen kuullut huhuja. Ainakin minulla on ikäviä kokemuksia optioilla tehdystä työstä. Pysähdyn katukiveykselle, painan pään alas ja odotan, kun keisari uusissa vaatteissa on kulkenut ohi. 

Kurkistan alas ikkunasta. Vaahtera on pudottanut värikkäät lehtensä. Katutasosta en ruskapukua huomannut. Puiston puut ovat kuolleenvihreät. Myrsky on riepotellut oksat  näkyviin. Puisto odottaa italialaista valaistusta sadannen juhlavuotensa kunniaksi. Peltikatto häikäisee, ei ole liputuspäivä. Tiiliseinä on sama tänään valossa kuin varjossa. Radiomastoa valaistaan pimeällä, nyt yksin orpona sojottaa. Toinen masto ei näy ikkunaan. Valkea lokkiparvi suorittaa ylilennon sinisellä taivaalla. Luonto tarjoaa näytelmänsä ilman hornetteja, räminää ja rytinää. Kuudennella kerroksella on oma orkesterinsa ääni- ja kuvatehosteineen. Tuntoaisteista on tallella lämmin läikähdys muistamisesta. Muuten elämä on hajutonta ja mautonta, borrelioosi on tehnyt tehtävänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti