torstai 16. toukokuuta 2013

Meidän mökki

Elinkello on siirtynyt kesäaikaan. Mitä oli ennen äitienpäivää ja äitienpäivän jälkeen etten muista kuulemistani aamuhartauksista mitään. Lauantaina sain tehtävän antaa vastineeni maanantaiaamuun mennessä. Paneuduin tehtävään niin perusteellisesti, etten luvannut lähteä maalle vielä lauantaina. Äitienpäivälounaalle tulisin sunnuntaina sovittuun aikaan. Palasin takaisin sunnuntai-iltana ollakseni valmiina maanantaiaamuna terveyskeskuslääkärin vastaanotolla. 

Lääkäri haluaa löytää minusta uuden sairauden koneelle merkittyjen ennusteiden joukosta. Mikään niistä ei sopinut omaan sairauskertomukseeni tai en vielä ole sairastunut 100 -prosenttisesti, että kyse olisi tietystä sairaudesta. Olen vaikea potilas jääräpäisyyttäni. Sain lähetteen laboratorioon, röntgeniin ja verisuonitutkimukseen. Noudatan ohjeita ja kuljen hoitopolun maanantaina loppuun. 

Minua jäi kaivertamaan, kun en tullut kuulluksi enkä ymmärretyksi. Nyt täytyy etsiä lääkäri, joka suostuu ottamaan todesta. Tiistaiaamuna kirjoitin sähköpostin lääkärille, joka kehoittaa kaupunginsivuilla.
- Ota rohkeasti yhteyttä. Nyt on pakko. Saan e-mailin valmiiksi pitkällisen pohdinnan jälkeen. Annan henkilötunnukset tietojen tutkimista varten. Saan ymmärtävän vastauksen ja lähetteen laboratorioon. Vastauksen pyydän sähköpostilla ensiviikolla. 

Uutisista kuulen, kuinka potilastietoja on katseltu luvatta. Sen tiedän entuudestaan, kuinka ihmisestä halutaan tietää kaikki tehdessään toisin kuin on maan tapa. Niin minustakin lähtiessäni omaishoitajaksi, omaishoitajana ollessani ja näinä 13 vuotena omaishoitoajan päätyttyä. 
Nyt vihurit ovat muuttuneet ristiaallokoksi, kun uusia tontinostajia on tullut Vihtaniemelle. Kysyn olemattomaan lomakiinteistöön kohdistuvien maksujen perusteita. Tauti on tanssinut talvitiellä ja toteuttanut uhkauksensa. Tiehoitokunnasta yksi ja toinen on joutunut jättämään ulosmittaamisen ja loppuelämä järjestyi viikko kotona, viikko laitoksessa. Jos omasta kiinnipitäminen on woodoomenoa, on minulla ollut puoltajani aina. Kun on tullut aika, on tullut neuvo. 

Tällaisessa maailmassa me eletään. Byrokratia estää portaattoman etenemisen vaiheesta toiseen. Pitää kokea nahkiaisten tapposuolaus tullakseen melkein syödyksi. Monta on aihetta lauluun, joita arvioidaan euroviisuissa temppujen, pukeutumisen ja kaulaliinojen lisäksi.  Potkasiko joku arkaan paikkaan, Cezar?

Meille potkituille  Lucia di Lammermoor  Ladattu 25.05.2009: YES, THAT'S a MAN Singing it. Latvian/Russian sensation Vitas He has the most AMAZING countertenor voice I've ever heard!
Anna Ester, kummitätini,  Il Dolce Suono, Mad Scene soi tänään nimipäivänäsi korkealta ja kovaa. Kaikki kohtaukset elämästämme säilyvät oopperassa. 
Kuultuani sairauskohtauksestasi kiirehdin Tuusniemelle sinua katsomaan. Tulin liian myöhään, olit kuollut hetki sitten ja sinut oli jo siirretty kylmäkaappiin. Kerroin tädin luona käyntini syyn. Siihen enon, kultakampelan saanut vaimo, tokaisi.
- Mistään et jäänyt vaille. Näin jollekin on yhdentekevää kuolla yksin. Minulle siitä oli tullut ammattitauti, ettei kenenkään pitäisi kuolla yksin. Viimeiset sanat olen tallentanut musiikkiin ja nimikkorunoihin.
 
Aamuhartaus 14.5. Tiedottaja Virpi Hyvärinen, Joensuu, hylkää Leo Tolstoin Anna Kareninan ja selailee sen sijaan puutarhakirjoja. Virsi 572: 1 -2. Tapiolan kuoro, Kari Ala-Pöllanen (joht.) Kaisa-Leena Harjunmaa (urut) Virsi alkaa sanoin " Taas kukkasilla kukkulat". Hartausohjelmat: Aamuhartaus 14.5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti