perjantai 26. lokakuuta 2012

Lunta ja lehtiä

Syksystä syksyyn Les Feuilles Mortes

Kymmenen vuotta on kulunut Tammivalkaman viikonlopusta aloittaa kirjeketjuristeily. Neljä vuotta seilattiin Rovaniemeltä Helsinkiin yhdentoista sataman kautta. Se oli menestystarina pitää joukko kasassa omaishoitotyön oheella. 

Yhdistyksessä omaishoitoasia jäi taka-alalle, kun projektirahalle keksittiin käyttöä. Sitä käytettiin piäsnuatikan poliittisiin pyrkimyksiin. Jätin yhdistyksen, kun seinät toistivat kuulemansa sanat.
- Sehän on Mairen omaa hömppää. Omaishoitajuus piti häivyttää pois tekosyillä, että kahden vuoden jälkeen omaishoitaja olisi vain maksava jäsen. Ei saanut puhua omaishoitajan puolesta, kun kaikille ei ollut rahaa jaettaviksi kunnissa. Sitten vielä nostettiin rimaa kokemuskertomuskoulutuksen ylittäneille. Menin riman alitse, kun koulutusta on tullut hankittua seinien tapetoimiseen riittävillä diplomeilla. 

Kaksi vuotta sitten sain kutsun tulla kirjoittamaan lyhyelle blogilistalle. Kiitos kutsusta, sen elama pelissä ansaitsee. Tänään lunta on maassa ja lehtiä ilmassa. Mosse raapii ovea, vaatii lähtemään aamulenkille. On mentävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti