Heräsin ruususen unesta 5-kymppisenä. Kahden kuukauden harjoitteluaika äidin hoitajana todisti, ettei omaishoitajaksi voi lähteä noin vain mielijohteesta keskeyttää työ, jättää kaikki. Tili oli miinuksella 20 000 mummonmarkkaa. Minulla ei ole varaa velkaantua 10 000 mmk/kk. Jatkaisin työtä, menkööt vanhemmat laitokseen tai kuolisivat pois näkemättä, ettei kahdeksasta lapsesta kukaan heitä hoitaisi vanhoina.
- Minä tulen, lupasin isälle. Jouluksi 1990 tulin ja pääsiäiseksi 2000 palasin takaisin. Tällä välillä on 54 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta. Kukaan ei ehtinyt pysähtymään meidän kohdallemme, kuinka kaikki käytännössä tapahtui. Se on laaja poliittinen ottelu, joka on ratkaisematta. Minä olen syytetty syyllisenä. Odotan hallinto-oikeuden päätöstä olemattomien omistusten aiheettomasta laskutuksesta.
Punkinpurema aiheutti omat oireensa maalla käynnin jälkeen. Lääkärit sanoivat painavan sanansa.
- Vanhat akat ovat niin kuluneita, että luut ovat tohjona.
- Ei, minä en ole kulunut. Jos olisin kulunut, reppu viistäisi maata. Verikokeesta löytyy borrelia, eikä hoidoista huolimatta se mihinkään ole hävinnyt. Jouduin käymään kymmeniä kertoja kaukana kotoa Päksissä. Käytin taksia, olisihan kävelymatkat bussipysäkille olleet lähes yhtä pitkät kuin kävellen sairaalaan.
Huomasin taksipalvelun parantuneen siitä ajasta, kun joskus tarvitsin taksia. Silloin vanhalle viinalle haiseva, tupakoiva ja puhumaton turjake istui ratin takana.
Tänään saan Vip-vieraana VIp-kohtelun. Toivotetaan hyvät huomenet ja aukaistaan ovi. Tälle ammattiryhmälle annan vilpittömät kiitokset hyvästä palvelusta.
Lahtelaisena sain antibioottitiputuksen kotona. Siitä sitten viikon kuluttua. Tulee kiire, tilaan taksin ja käyn kontrollissa terveyskeskuksessa. Tulomatkalla äänestän ennakkoon, käyn ruokakaupassa, noudan laukun kotoa ja Z-juna vie oikorataa nopeasti ja halvalla Mäntsälään.
ETUPENKILTÄ LÖYTYI YSTÄVÄ
Taksijonossa ensimmäisenä ollut taksi oli tahrattoman puhdas. Kuljettaja kiiruhti avaamaan minulle oven. Istuuduttuani hän halusi vielä varmistaa, että kaikki oli hyvin. Vasta sitten hän sulki oven. Asetuttuaan kuljettajan paikalle hän mainitsi, että vieressäni takapenkillä siististi taitettuna olevat päivän lehdet olivat käytettävissäni. Sitten hän kysyi minkälaisesta musiikista pidin. Jopas nyt jotakin! En voinut uskoa saavani näin hyvää palvelua taksissa. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja sanoin: ”Te aivan selvästi olette ylpeä työstänne. Teillä on varmasti tarina kerrottavana.”
”Kyllä”, hän vastasi. ”Olin aikaisemmin erään suuryrityksen palveluksessa. Kyllästyin kuitenkin ajatukseen, että vaikka tein parhaani, se ei koskaan riittänyt – ainakaan kukaan ei koskaan sanonut niin. Päätin löytää oman paikkani elämässä, paikan jossa voisin olla ylpeä siitä, että olin niin hyvä kuin pystyin olemaan. Arvostan omia taitojani ja … kas vain! Minusta tuli taksiautoilija.
Yhden asian tiedän varmasti: Ollakseni hyvä ammatissani minun on täytettävä asiakkaitteni odotukset. Ollakseni erinomainen ammatissani minun on kohdeltava asiakasta kuin parasta ystävääni.
Samaistun tähän tarinaan omassa työssäni ja tekemisessäni. Mistä tämän päivän pahat akat ja ukot tulevat meidän edunvalvojiksemme, omaa etuaan ajaviksi yhteisten asioiden hoitajiksi?
Hartausohjelmat: Aamuhartaus 18.10 18.10.2012 06.15
Diakoni, kotiäiti Kristiina Huotari, Espoo. Kirkkonummen kamarikuoro johtajanaan Tarja Viitanen esittää Taizé-laulun Yömme pimeyteen.
Aamuhartaus to 18.10.2012
Kristiina Huotari, diakoni, kotiäiti, Espoo
Rikki
"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen."Olen lukenut huonoja uutisia. Olen lukenut huonoja uutisia, jotka tunkevat kyselemättä iholle ja arkeeni. En pysty käsittämään miksi näiden uutisten on synnyttävä. Miksi nuori tyttö kaivaa puukon koululaukustaan ja ryhtyy uhkailemaan tovereitaan? Miksi alakoululainen raivoaa ja heittelee tuoleilla opettajia ja luokkatovereitaan? Miksi opettajan pitää kuukausien ajan vahtia saksia, kyniä ja muita teräaseiksi kelpaavia esineitä luokkahuoneessa, ettei jotain kauheaa tapahtuisi?
Helsingin Sanomat pyysi viime viikonloppuna opettajilta kertomuksia uhkaavista tilanteista kouluissa. Tarinat ovat masentavia: "Oppilas on sylkenyt opettajia, lyönyt, potkinut, heittänyt tuolilla sekä uhannut useasti tappaa. Hän on piirtänyt vihkoonsa lukuisia kuvia, joissa opettajia tapetaan erilaisilla aseilla. Hoitava taho on todennut, että oppilaan hoitoa ei voi aloittaa, koska hän ei siihen vielä kykene. Silti hän voi olla koulussa."
"Hoitopaikkaa on yritetty saada noin kaksi vuotta. Lapsi huutaa kurkku suorana pahaa oloaan monella tavalla: 'Minä tapan ja raiskaan teidät kaikki, saatana että ahdistaa, paloittelusurmaan teidät.' Raivokohtaukset ovat päivittäisiä.”
"Sairaalakoulun opettaja totesi, että osa oppilastani ei pärjäisi edes sairaalakoulussa. Olisivat todennäköisesti suurimman osan ajasta osastolla, koska eivät ole koulukuntoisia.” (Oli mahtavaa nähdä, kuinka syöpälasten leirillä tapahtui ihme. Kukaan ei ollut sairas yhteisissä leikeissä. Näistä muistoista olen kiitollinen. 2.10.2014)
"Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu."
Olen lukenut hyviä uutisia. Olen lukenut hyviä uutisia, jotka kyselemättä kannattelevat elämää ja arkeani. Nekin ovat kertomuksia kouluista: ”Minun oireilevan lapseni opettaja on täysiverinen ammattilainen. Osaava, eettinen, ratkaisuja löytävä oppimisen tukija. Hän on itseensä luottava työrauhan rakentaja. On upeaa, että lapseni saa olla sellaisessa koulussa, jossa ilmapiiri ei ole yleisesti erityisopetusvastainen eikä sitä aseteta osoittimeksi rangaistuksesta. Siinä koulussa on myös paljon maahanmuuttajia. Jostain syystä suurin osa heistäkin istuu koulun joulujuhlassa kuuntelemassa enkelitaivasta.”
”Ystäväni on opettaja. Hän ei ole ainoastaan innostunut omasta työstään, vaan myös lapsiensa opettajien työstä. Tullessaan esikoisensa vanhempainillasta hän hihkui innostuneena: ”Kolmasluokkalaiseni on onnekas saadessaan mahtavan open! Ja mä haluan olla joskus yhtä taitava ja inspiroiva.”
”Poikani toi koulusta nipun tehtäväpapereita. Papereista saattoi nähdä mitä kaikkea uutta pieni oppilas on syksyn aikana oppinut ja miten hän on kehittynyt. Paperit olivat huolellisesti laitettu muovikansioon, jota koristi yksilöllisesti nimikoitu kuvallinen tarralappu. ”Äiti kato, ope on tehnyt meille kaikille oman erilaisen nimilapun.” Minä katsoin. Katsoin ja ajattelin kiitollisuudella häntä, joka suurella sydämellä ja ammattitaidolla paneutuu työhönsä koulussa ja jolle lapsemme ovat aarteita. Aarteita, joidenka nimetkin ovat erityisen tarralapun arvoisia.”
"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen."
Jeesus, sinä annoit meidän käsiimme pienet ihmeesi.
Jeesus, ota parantavaan syliisi heidät, jotka ovat menneet rikki.
Jeesus, ota lähimmäksi sydäntäsi heidät, joiden suhteen olemme toivottomia ja neuvottomia.
Jeesus, niin kuin Sinä rakastat, anna meidän rakastaa.
Jeesus, niin kuin Sinä lohdutat, anna meidän lohduttaa!
Herra, armahda meitä syntisiä!
Siunatkoon meitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti