keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Älkää tyhjiä hokeko

Hartausohjelmat: Aamuhartaus 03.10




HÄMMÄSTYTTÄVÄ MUUTOS Positiivareilta

Mies kertoi huonolla suomen kielellä, että hän oli juuri saanut Suomen kansalaisuuden. Kun häntä onniteltiin tapahtuneen johdosta, hän vastasi: "Kiitos. Ennen olin venäläinen maahanmuuttaja, joka puhui huonoa suomea. Nyt olen suomalainen, joka puhuu pahuksen hyvää venäjää."

Ministerin salkku määrää puolueen kannan asiassa kuin asiassa. Vihreiden hallituspaikan säilyminen vie uusien ydinvoimaloiden rakantamislupaan. Valkopään päätös myydä velalliset ulkomaisen perinnän kohteeksi. Tämä on ahneuden ajan ja vallan halun perintöä tuleville sukupolville.  

"Hyvästi toverit" -kehityskeskustelu isän ja tyttären välillä määrittää -41 syndroman.
Isällä se oli jo -18 kapina, joka mittasi hänen sotaan osallistumisen arvostuksen.
- Kuoltua havuseppele haudalle, lupaa valkoisten veteraanien puheenjohtaja minulle välitettäväksi tieto isälle.
- No, ehtiihän tuon sittenkin, vastasi isä liikuttuneena.

- Olisit pysynyt yhdistyksen maksavana jäsenenä, olisit saanut pinssin omaishoitajana tehdystä työstä. Sehän koski yhdistykselle rahankeräämistä plaa, plaa, plaa. 
Samasta oli kyse srk:n osoitteen muutoksen johdosta kenttäpiispan pahoittelussa. Mitä se Katainenkin lupaa tulevissa kuntavaaleissa äänestäjille? Yhdellä ilmaisella äänellä ei ole painoarvoa, kun presidenttikin valittiin suoralla kansanvaalilla. Valitsijamiesten kautta "arpa on heitetty".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti